Pienen pojan ensimmäinen juhla

Vietimme vauvan ristäisiä reilu viikko sitten ja

nyt pääsette viimein kurkkimaan meidän ristiäis- 

ja vähän rääppiäistunnelmaakin.

Itse juhlapäivänä sää oli niin harmaa kuin se voi syyskuussa vain olla.

Voitte siis kuvitella, että oli aika haastavaa ottaa kuvia 

ja osan kuvista onkin sen mukaisia. Osa kuvista taas on räpsitty juhlan 

jälkeisenä päivänä, jolloin ilmakin oli taas selkeä.

Harmaasta ja sateisesta säästä huolimatta juhlat olivat ihanat 

ja lämminhenkiset, sellaiset kuin ristiäiset yleensä ovat ♥

Pappiakaan ei näyttänyt kaatosade haittaavan, sillä meidän ihmetykseksi 

hän saapui paikalle pyörällä. Likomärkänä hän vain naureskeli, 

että tänään taisi pappi saada kasteen. 

Itselle jäi myös hyvä mieli siitä, kun kerrankin älysin aloittaa 

juhlavalmistelut oikeasti ajoissa, eikä niiden osalta tullut yhtään kiire. 

Paitsi tietenkin itse juhlapäivälle jääville pakollisille hommille, 

mitä ei voinut tehdä etukäteen!

Suolaiseksi tarjottavaksi oli leiponut jo edelisellä viikkolla pakkaseen 

kinkku-juustosarvia ja patonkeja, mihin tein vielä täytteeksi yrttivoin. 

Lisäksi tein kaalisalaatin ja vihersalaatin. Kaalisalaatista on tullut oma 

lemppari juhliin, kun se voi tehdä jo edellispäivänä valmiiksi.

Makealle puolelle leivoin kinuski-suklaaruutuja ja Marianne cookieseita.

Kokeilin tehdä ensimmäistä kertaa paljon kehuttua Fazerin suklaakakkua, 

joka tulee ehdottomasti jäämään omalle "leivontalistalle". Sen verran 

sovelsin ohjetta, että tein kakusta gluteenittoman ja täytteen tein puolitoista kertaisena, 

jotta sitä riittää myös kuorruttamiseen. Vaihdoin myös maitosuklaan tummaan suklaaseen.

Suklaakakun kaveriksi tein perinteisen täytekakun, 

jonka täytteeksi laitoin mansikkaa ja mustikkaa.

Lisäksi leivoin takuuvarman juustokakun, jota herkuteltiin mansikkakastikkeen kanssa. 

Tuo juustokakku on vähän ankean näköinen, mutta sitäkin maukkaampi. 

Ja tässäkin plussana oli se, niin kuin suklaakakussa, 

että ne pysyi tehdä myös etukäteen jääkaappiin odottamaan.

Tulipa tällä kertaa pitkä postaus ;)

Kirpsakkaa, mutta aurinkoista 

syyskuun viimeistä viikkoa sinulle ♥

Värienergiaa

Aurinkoinen tervehdys kaikille!

Aivan ihanat kevätkelit ollaan saatu. 

Aurinko paistaa ja elohopea on kivunnut päivisin reippaasti plussan puolelle. 

Lumet hupenevat silmissä ja veikkaanpa, että ei mene enää kauaakaan, 

kun jo pääsee pihahommien pariin.

Ennen pihahommia kuitenkin me juhlitaan vielä yhdet juhlat pois alta.

Esikoisemme täyttää aivan pian yhdeksän vuotta ja 

viikonloppuna olisi tarkoitus juhlistaa tuota reipasta ja iloista tokaluokkalaistamme.

Tuntuu muuten hurjalta ajatella, että esikoisemme on jo noin vanha.

Olen tainnut joskus täällä samaisen tytön synttäreiden alla huokaista helpotuksesta, 

kun lapset kasvavat ja tulevat enemmän omatoimisimmiksi. 

Nyt tuntuu hurjalta ajatella, että vuoden päästä tulee kymppi täyteen. Mihin tämä aika juoksee!

Tuntuu, että tämä joulun ja juhannuksen välinen puolivuotinen on meillä yhtä juhlaa.

Mahtuuhan tähän puolivuotiseen koko meidän kahdeksan henkisen perheen 

syntymäpäivät sekä minun ja miehen kihla- ja hääpäivä. 

Ja sitten on vielä pääsiäiset, vaput ja äitienpäivät ja mitä kaikkea näitä nyt onkaan.

Heinäkuun alun jälkeen saakin seuraavat puoli vuotta vetäistä henkeä,

kunnes vähän ennen joulua alkaa taas puolenvuoden juhlaputki.

Ja voi ihanuus, mitä löysin eilen pihalta. 

Kevään ensimmäiset krookukset olivat nostaneet päänsä auringon sulattaman rinteen juurella ♥

Kevät tulee kohisten ja minä meinaan paakahtua onnesta!

Aika sitkeä

Joulu on aika päiviä sitten ollut ja mennyt, mutta meillä on täällä 

pari sitkeää tapausta muistuttamassa tuosta yhdestä vuoden ihanimmasta juhlasta. 

Nimittäin minun molemmat amaryllikset, sekä punainen että valkoinen, 

avasivat juuri viimeiset nuppunsa. 

En raaskinut heittää kukkia joulun jälkeen pois, 

kun huomasin molempien kasvattavan vielä yhdet kukkavarret. 

Ja onhan niistä taas iloa näin tammikuun lopullakin.

Täällä ollaan edelleen varsin odottavalla kannalla.

Laskettu päivä on joulun lisäksi ollut ja mennyt.

Hassua miten normaalisti päivät tuntuvat olevan illassa ennen kuin ovat oikein alkaneetkaan.

Nyt on välillä pitänyt oikein keksiä itselle tekemistä, ettei vallan turhaudu ;D

Rauhallista sunnuntaita!

Kun äiti ompelee

Minulta on monesti kyselty miten jaksan ja kerkeän tehdä niin paljon käsillä (tässä kohtaa on tarkoitettu käsitöitä, askarteluja, tuunaus, maalaus, nikkarointi ja sen sellaisia juttuja). En ole oikein ikinä osannut vastata suorilta käsin tuon kaltaisiin kysymyksiin. Minä kun olen vain tälläinen, jolla on pakottava tarve päästä käsillä luomaan jotakin uutta. Olen aina ollut. Jo aivan lapsena rakastin askartelua ja pikkuisen vanhempana innostuin erilaisista käsitöistä. Käsillä tekemisen ilo ja tarve on kulkenut siis lähes koko elämäni ajan mukana.

Nyt kun olen ollut lasteni kanssa kotona, olen tehnyt käsitöitä (ym.) ennätyspaljon. Sitä monesti ihmetellään ja kysellään, miten ihmeessä pienten lasten ätitinä kerkeän touhuta niin monenlaista. Minulle käsillä tekeminen on ollut vastapainoa ja henkireikä kotona olemiseen. Niin hyvin kuin viihdynkin kotiäitinä, kaipaan myös omaa tilaa ja jotakin sellaista missä voin toteuttaa itseäni. Niinpä käsillä tekeminen on tuntunut luonnollisesta vaihtoehdolta. Kuinka terapeuttista ja palkitsevaa onkaan saada aikaiseksi, kaiken pyykin pesun ja ruuanlaiton lomassa, jotakin mieleistä ja kaunista.

Olen varma, että jokainen ihminen saa raivattua elämässään edes pikkuisen tilaa ja aikaa juuri niille omille tärkeille asioilleen. Joku tykkää lenkkeillä (juu, minunkin pitäisi enemmän :/ ), toinen saa irtioton jossakin ohjatussa harrastuksessa. Minulle taas käsillä tekeminen on tämän hetken henkireikä. Toisinaan elämä tuntuu niin täydeltä ja vauhdikkaalta ettei omille jutuille tahdo löytää aikaa. Silloin tingin vaikka siivouksesta tai jostakin muusta kotihommasta, että pääsen hetkeksi istahtamaan ja touhuamaan omia juttuja. Minulle on tärkeämpää oma jaksaminen, mitä esim. putipuhdas koti (toki minäkin viihdyn paremmin siistissä, mitä sotkuisessa kodissa).

Nykyään minulla tulee tehtyä eniten hyllynreuna-kästiöitä. Sellaisia mitä pystyy tehdä pikku hetken silloin ja jatkaa taas tällöin. Toisinaan innostun ompelemaan ja sen taitaa mieskin aina huomata, kun töistä palaa. Silloin en jaksa välittää kotihommista tai lasten sotkuista tuon taivaallista ja seuraava päivä tai ilta meneekin monesti koti raivatessa ;) Askarteluja teemme yleensä lasten kanssa yhdessä. Harrastamme sellaista rinnakkaisaskartelua, minä teen omia juttuja ja lapset tekevät omia. Saman pöydän ääressä, samalla höpisten. Tuunaus, maalaus ja nikkarointi hommat ovatkin sitten sellaisia, mitä touhuan silloin kun mies on vapaalla. Niitä harvoin jaksan lähteä tekemään lapsikatras vanavedessä.

Voisin siis väittää, että kaikissa tekemisissä on kyse valinnoista, siitä mihin käyttää aikansa. Sen minkä näkee ja kokee oikeasti tärkeäksi ja tarpeelliseksi, niin siihen varmasti löytää edes vähän aikaa, joutui sen ajan ottamaan sitten jostakin muusta asista.

Loppun vielä maininta, että en minä toki päivittäin käsitöitä tee, en välttämättä edes viikottain. Omasta mielestä en tee niitä edes kovin paljoa. Niiden tekeminen kulkee aaltomaisin liikein. Toisinaan saattaa olla pidempikin tauko, ettei käsillä tekeminen innosta yhtään ja sitten inspiraation iskiessä taas saattaa valmistua yhtä ja toista. Ja joskus on vaan sellaisia aikoja, ettei yksin kertaisesti kerkeä tai jaksa, vaikka haluaisikin jotakin tehdä.

Olisipa mielenkiintoista tietää, mitä sinä harrastat
ja mitkä asiat tuovat sinulle vastapainoa työ- /ja kotielämälle?

Virkkasin syksyllä harmaasta puuvillalangasta uuden tyynynpäällisen. Inspiraation tyynyyn sain Kalevalapeittoprojektista, mihin sattumoisin törmäsin. Ihastuin Ilmatar-palaan ja sen innoittamana syntyi uusi sohvatyyny. Virkatun tyynyn kaveriksi ompelin vielä roosan värisen tyynyn. Piirsin siihen valkoisella kangastussilla tuollaisen mandalan. Jos jaksaisi tehdä, niin tuollaiset mandalatyynyt olisi tosi kivat myös mustavalkoisena (talvisisustus jo mielessä :) ). Piirrustushommassa oli vaan sen verran kova homma, että saa nähdä saako sitä aikaiseksi. 

Tulipa harvinaisen pitkä teksti, jaksoikohan kukaan lukea loppuun asti?

Kuulumisia

Heipparallaa!

Arvatkaapa mitä, nyt ei tämä mamma enää meinaa pysyä nahoissaan. Sain nimittäin juuri maalattua kesähuoneemme lattian loppuun. Siitä tuli kertakaikkisen ihana ♥ Tykkään ihan valtavasti! Kuullostaa jo aika valmiilta, kun lattiakin on jo maalattu, mutta paljon siellä on vielä tekemistä, ennen kuin pääsemme viettämään kesähuoneen avajaisia (kuviakin joudutte vielä tovin odottamaan).

Viikonloppuna tuli touhuttua myös kukkapenkkien parissa. Syksyllä taas luulin, ettei meille enää uusia kukkapenkkejä mahdu, mutta jotenkin sitä aina näin keväällä keksii uusia paikkoja mitä myllätä uusia kasveja varten. Sormenikin kerkesin teloa kiviä kaivellessa ja kannellessa, mutta mitäpä sitä ei tekisi kukkapenkkien eteen ;D

Niin ihanaa ja voimauttavaa aikaa tämä kevät ♥
Jokunen aika sitten pääsin kuvaamaan joutsenia, noita uljaita ja kuvan kauniita lintuja. Kevään parhaimmistoa on ehdottomasti luonnon seuraaminen, miten koko luonto herää pikkuhiljaa täyteen kukoistukseen.

Minkälaisia kevätpuuhia sinulla on ollut?

Aurinkoa päivääsi!!

Suloiset kevätasusteet

Heipparallaa!

Vaikka vähän viileitä ilmoja onkin pidellyt ja kevätkin antaa odotella itseään, niin huomaan ajatuksissani kulkevan yhä useammin ja useammin kevään ja kesän lämpöisiin päiviin. Oikeastaan kevättalven aurinko saa jo suunnittelemaan tulevaa kevättä. Pitenevien päivien myötä innostuin neulomaan tyttärilleni uusia kevätasusteita, täälläkin jo useasti hehkuttamastani, Klompelompe-kirjasta.

Jokainen tyttönen sai suloistakin suloisemmat pitsiset pannat. Nämä merinovillaiset ihanuudet on juuri omiaan viileisiin kevätpäiviin. Olen aivan ihastunut Dropsin merinovillaan, se on ihanan tuntuinen ihoa vasten, ei yhtään kutiseva, niin kuin normaali villalanka. Ja väritkin ovat suorastaan herkulliset!

Pienimmälle neidille neuloin myös pitsisen tuubihuivin, joka tosin jää odottelemaan uutta talvea. 

Pannatkin on näköjään tyttöjen päässä väärinpäin ;D

Suomen keväästä ei voi ikinä olla varma, eikä takatalveltakaan olla säästytty, joten käyttöä on myös löytynyt tälle merinovillaiselle kukkapipolle. Salaa kyllä toivoin, että pipo pääsisi vasta syksyllä käyttöön, mutta kyllä neiti on joutunut vetäisemään sen jo nyt päähän. Eikä pelkästään muutamia kertoja! Kevät keikkuen tulevi, niinhän sitä sanotaan ja jos totta puhutaan, niin mieluummin nyt on viileää ja kesällä sitten lämmin :)

Tuleva kesä ja kesän reissut on olleet muidenkin kuin tämän allekirjoittaneen mielessä.  3-vuotias tirppana on kerännyt jätskirahoja omaan kukkaroonsa koko talven ja ollut kovin huolissaan, missä hän kesällä rahapussia kantaa, kun ei omista laukkua. Pääsinpä sitten istahtamaan ompelukoneenkin äärelle ja vanhoista farkuista syntyi tyttöselle kettulaukku. Pikkuneiti oli arvatenkin mielissään, tottahan nyt kolme vuotiaalla pitää oma laukku olla :D 

Viime postauksessa kerroinkin, että yritämme jatkaa tällä viikolla kesähuoneen rakentamista. Jotakin edistystä siellä on sentään tapahtanut, vaikka milloin mikäkin luonnonilmiö on huoneen valmiiksi saattamista hidastanut. Kunhan saadan siellä hommia vielä vähän eteenpäin ajattelin laitella tännekin jonkusen vaihekuvan.

Tässä postauksessa näkyy muuten paremmin tuo pari kuukautta sitten tekemäni lautashylly. Tykkään siitä hirmuisesti ja sen myötä punainen(!) huone sai puutuvat palaset kohdalleen. Kannettiin myös vaihteeksi lasten pulpetti alakertaan ja se löysi paikan lautashyllyn alta.

Tämmöiset sunnuntai-illan sepustukset tällä kertaa :)