sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Suloiset kevätasusteet



Heipparallaa!

Vaikka vähän viileitä ilmoja onkin pidellyt ja kevätkin antaa odotella itseään, niin huomaan ajatuksissani kulkevan yhä useammin ja useammin kevään ja kesän lämpöisiin päiviin. Oikeastaan kevättalven aurinko saa jo suunnittelemaan tulevaa kevättä. Pitenevien päivien myötä innostuin neulomaan tyttärilleni uusia kevätasusteita, täälläkin jo useasti hehkuttamastani, Klompelompe-kirjasta.


Jokainen tyttönen sai suloistakin suloisemmat pitsiset pannat. Nämä merinovillaiset ihanuudet on juuri omiaan viileisiin kevätpäiviin. Olen aivan ihastunut Dropsin merinovillaan, se on ihanan tuntuinen ihoa vasten, ei yhtään kutiseva, niin kuin normaali villalanka. Ja väritkin ovat suorastaan herkulliset!




Pienimmälle neidille neuloin myös pitsisen tuubihuivin, joka tosin jää odottelemaan uutta talvea. 

Pannatkin on näköjään tyttöjen päässä väärinpäin ;D



Suomen keväästä ei voi ikinä olla varma, eikä takatalveltakaan olla säästytty, joten käyttöä on myös löytynyt tälle merinovillaiselle kukkapipolle. Salaa kyllä toivoin, että pipo pääsisi vasta syksyllä käyttöön, mutta kyllä neiti on joutunut vetäisemään sen jo nyt päähän. Eikä pelkästään muutamia kertoja! Kevät keikkuen tulevi, niinhän sitä sanotaan ja jos totta puhutaan, niin mieluummin nyt on viileää ja kesällä sitten lämmin :)



Tuleva kesä ja kesän reissut on olleet muidenkin kuin tämän allekirjoittaneen mielessä.  3-vuotias tirppana on kerännyt jätskirahoja omaan kukkaroonsa koko talven ja ollut kovin huolissaan, missä hän kesällä rahapussia kantaa, kun ei omista laukkua. Pääsinpä sitten istahtamaan ompelukoneenkin äärelle ja vanhoista farkuista syntyi tyttöselle kettulaukku. Pikkuneiti oli arvatenkin mielissään, tottahan nyt kolme vuotiaalla pitää oma laukku olla :D 


Viime postauksessa kerroinkin, että yritämme jatkaa tällä viikolla kesähuoneen rakentamista. Jotakin edistystä siellä on sentään tapahtanut, vaikka milloin mikäkin luonnonilmiö on huoneen valmiiksi saattamista hidastanut. Kunhan saadan siellä hommia vielä vähän eteenpäin ajattelin laitella tännekin jonkusen vaihekuvan.

Tässä postauksessa näkyy muuten paremmin tuo pari kuukautta sitten tekemäni lautashylly. Tykkään siitä hirmuisesti ja sen myötä punainen(!) huone sai puutuvat palaset kohdalleen. Kannettiin myös vaihteeksi lasten pulpetti alakertaan ja se löysi paikan lautashyllyn alta.

Tämmöiset sunnuntai-illan sepustukset tällä kertaa :)

16 kommenttia:

  1. Voi miten suloisia tyttöjä ja ihani kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuus, mitä asusteita! Voiko tämän suloisempia enää olla ja tuo laukku on ihan ♥ Todella suloiset kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pizzicato <3 Näistä tuli kyllä mieleiset niin äidin kuin tyttöjenkin mielestä :) Muistelen, että sinä olet tainnut tehdä samantyyppisen eläinlaukun myös joskus?! Mulla oli pitkään haaveissa tehdä tuollainen laukku ja nyt kun tyttökin laukkua kaipaili, niin toimeenhan sitä oli tartuttava.

      Poista
    2. Joo, tein useamman laukun paksusta huovasta. Pari kisulaukkua ja yhden pupulaukun. Tällaisia on aivan ihana tehdä :)

      Poista
    3. Sitten muistinkin ihan oikein :) Mietin aluksi, jos olisin tehnyt myös pupulaukun, mutta sitten mietin miten korvat mahtavat pysyvät ryhdissä, jos teen laukun normi kankaasta.

      Poista
  3. Kyllä on niin sieviä tyttösiä suloisissa asusteissaan! <3 Aurinkoista kevään odotusta, kyllä se sieltä vielä tulee lämmön kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Niinhän se tulee, on joka vuosi tullut, vaikka vähän malttamattomana sitä aina tähän aikaa odottaa :)

      Poista
  4. Niin kivoja kaikki asusteet, mutta aivan erityisen suloinen tuo pikkulaukku! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Laukusta tuli kyllä kiva ja tyttökin oli ihan mielissään :)

      Poista
  5. No, nuohan on todellakin suloisia asusteita, suloisia kerrassaan. Tosi söpösen laukunkin olet ommellut. Mää aina niin ihastun kettuihin. :) Tuo pienoinen kaappi passaisi meidänkin keittiöön klaffilipaston päälle. Pitääpä panna etsintään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Minäkin olen jostakin syystä aina tykännyt kaikista kettujutuista. Tästä tuli vähän modernimpi kettu, kun värikin on harmaa, mutta taitaa laukku olla harmaana parempi mitä oranssina ;)

      Poista
  6. Niin sieviä pantoja ja pipoja olet taas ahkeroinut!
    Ja kettulaukku on ihan pop!!!
    Ihastuttava!
    Suoiset kuvat tyttösistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Kettulaukusta tuli minun ja tyttösenkin lemppari. Ja tuollainen pitsipanta tekisi mieli vähän tehdä itsellekin ;)

      Poista
  7. Siellä on kyllä nuoret neitoset viimeisen päälle kevätasusteissa nyt, ei voi kauniimpia olla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Krista! Sen verran itsekin tykästyin pantoihin, että tekisi mieli itsellekin samanmoinen neuloa ;)

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥