tiistai 13. marraskuuta 2018

Vauvauutisia



Yksi päivä rupesimme ihmettelemään lasten kanssa, 
mikä ihmeen hälinä hiirien kodista mahtaa kuulua. 
Kurkistimme tupaan ja mitä ihmettä, 
siellä tuoreet vanhemmat hoivasivat pikkuruisia kaksosvauvoja. 


Niin oli viimein äiti-hiiren odotus päättynyt 
ja suloiset pienet hiirikaksoset putkahtaneet maailmaan. 
Me olimmekin jo kerinneet ihmetellä miten äiti-hiiren vatsa oli loppuaikana niin valtavan suuri, 
mutta eihän se ollut ihmekkään, kun siellä majaili kaksi vauvaa yhden sijasta.


Onneksi näyttää hiiri-isä osallistuvan vauvojen hoitoon siinä missä äitikin.
Ja näkyypä isä kettelevän kahvia ja kantavan pöytään syömistäkin, 
että äiti saa rauhassa sylitellä pikkuisiaan.


Näppäränä miehenä isä rakensi tupaan uuden arkkusohvan, 
jonka saa helposti muutettua illalla vauvojen sängyksi.


Äidin tehtäväksi jäi ommella sänkyihin vuodevaatteet. 
Ja kerkesipä hän ommella pikkuisille myös makuupussitkin, 
kun vauvat odotuttivat itseään. 
Nyt pääsevät vauvatkin telttailemaan, kunhan nyt tuosta vähän kasvat.


Mutta niinhän siinä kävi, etteivät vanhemmat raaskineet vauvoja yksikseen sängyssä nukuttaa, 
vaan pujahtivat itsekin uusin säkyihin ja ottivat vauvat kainaloihinsa.


Pikkuisilla näyttää olevan hyvät unenlahjat. 
Eipä ole öisin nimittäin kantautunut mitään melua hiiritalosta meidän korviimme. 


Ja uni näyttää maistuvan vauvoille vielä pitkälle aamuun.


Ja kun äiti ja isä ovat saaneet hörpittyä aamukahvit 
ja vauvat ovat heränneet alkaa taas uuden päivän hyörinä ja pyörinä hiiritalossa.


Ompelin lasten hiirileikkiin kaksosvauvat. Nämä pikkuruiset hiiroset ovat vain 
7 senttiä korkeita, joten aika näpertäminen niissä oli. 
Mutta nämä oli juuri niitä itsensä ylittämisiä, 
kun saa pähkittyä miten tuollaiset minihahmot saa siistististi tehtyä. 
Aika monta tuntia sainkin niihin käytettyä, mutta lopputulos oli kaiken vaivan väärti.

Hiiri-äidin työtä helpottamaan tein pikkuisille sitterit. 
Tein sittereistä sen kokoiset, että ne käyvät myös Barbileikkeihin. 
Puhelinlaatikosta taas sai näppärästi askarreltua penkkisängyn. 
Vuodevaatteet ja makuupussit ompelin tilkkilaatikon aarteista. 

Tämmöisiä uutisia tänne!
Mitäköhän sitä seuraavaksi tekisi, ehkä jo jotain jouluista...
hmm...


maanantai 5. marraskuuta 2018

Vitosen löytö


Mukavaa uuden viikon aloitusta sinulle

Kovin on ollut vielä hiiritalossa hiljaista. 
Vaikka kuinka ollaan käyty kurkkimassa, 
niin vielä siellä näyttää hääräävän vain edellisen postauksen ystävykset. 
Siispä tekin saatte odotella hiirien kuulumisia ainakin tämän postauksen verran ;)



Näin uuden viikon alkuun laittelen tänne 
muutaman kuvan meidän pienten vinttikamarista. 
Tyttösen nurkkaus sai pienen suloisen lisän, 
kun löysin kirppikseltä vitosella vanhan nuken pinnasängyn. 
Punaruskea pinta sai uuden hempeän värityksen kalkkimaalilla 
ja arvatkaapa vain oliko tyttönen mielissään.


Nyt näkee nukkevauvakin taatusti vaaleanpunaisia unia.



Meillä odottaa kellarissa samanlainen pinnalaitainen 
pieni kerrossänky lapsille, kuin tuo nukensänkykin. 
Mistäköhän sitä vain saisi niin paljon innostusta ja energiaa, 
että jaksaisi alkaa vaihtelemaan (taas) yläkerran järjestystä.


Kangasvarastojen tyhjäystäkin on tullut harrastettua minimaallisesti nukensängyn myötä, 
kun ompelin siihen patjan ja pienimmistä tilkuista tilkkupeiton.


Nyt taidan alkaa välipalan laittoon, alkaa näet jälkikasvu kuullostaa nälkäisiltä.



keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Telttaretkellä



Vanhat lukijat ehkä muistavatkin alla olevan hiirikaksikon, 
joka muutti meille eräs talvinen päivä.
Nyt tuo kaksikko ystävineen on innostunut telttailusta.





Ja mikäs se onkaan mukavampaa, kuin istua nuotion ääressä 
ystävien kanssa rupatellen ja makkaraa paistaen. 
Muutkin eväät maistuvat nuotion ääressä erihyviltä. 
Patongit ja juuston palat maistuvat retkellä suorastaan taivaallisilta 
ja jälkiruuaksi voi herkutella tikkareilla.



Illan vaihtuessa yöksi ystävykset ottavat makuupussit esille 
ja ryömivät nukkumaan teltan hämärään.



Ompelin lasten hiiri- ja barbileikkeihin teltan tarvikkeineen. 
Makuupussit on aikuisten hiirten ja barbilasten kokoa. 


Nuotion ja ruuat tein Fimo-massasta. 
Jäätelötikuista taas väsäsin puulaatikon ruuille.


Minulla tuntuu pää olevan aivan tyhjä 
(vähän on väsymystä ilmassa, meillä on osa porukasta 
puolikuntoisia ja yöt on olleet sen mukaisia), 
joten tällä kertaa saatte tämmöisen kuvapainotteisen postauksen.

Mutta hetkinen, huomaatteko miten hiirirouvan vatsa pullottaa?
Pariskunnalle taitaa olla tulossa perheenlisäystä, 
pysykääpä siis kuulolla... :)


sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Syksyn kauneus


Sunnuntai-illan terkut sinne ruudun toiselle puolelle!
Tänään on ollut ihmeen lämmin syyspäivä. 
Elohopea kohosi parhaimmillaan +18 asteeseen. 
Aivan kesäisiin lukemiin lokakuun puolessa välin, ihmeellistä! 
Vaikka ulkona on ollut noinkin lämmintä, niin eipä siellä silti enää viitsi 
aivan kesävaatteissa rillutella, sillä sen verran on syyspuhuri tänäänkin puhaltanut 
ja maakin hohkaa jo viileää.




Räpsin viime viikonloppuna ja eilen pihalta vähän kuvia ja kuvista oikein huomaa, 
että paras ruska on ajoittunut tälle viikolle. 
Viime viikonloppuna pihakoivuista löytyi vielä paljonkin vihreää (keskimmäimen kuva), 
mutta eilen puut olivat kirkkaan keltaiset (alempi kuva).




Kaksivuotiaan kanssa ihmeteltiin tänään keinussa huikaisevan sinistä taivasta. 
Suuri lintuaura lensi yläpuoleltamme suoraan aurinkoon 
ja me vaan keinuimme yhä korkeammalle ja korkeammalle 
ja nauroimme linnuille ja syystuulelle, joka heitti kultaisen lehtisateen meidän päällemme.

Tuuli on riepottanut puita sen verran paljon,
että ensi viikolla olisi haravoitihommia tiedossa.



Terassille ja kesähuoneen rappusille on tullut laitettua syksyiset asetelmat. 
Ihastuin tänä syksynä callunan ja lankaköynnöksen yhdistelmään. 
Yksinkertaisen kaunista



No juhlako metsässä eilen on ollut,
kun kirjavan kauniiksi sali on tullut,
kun koivut on keltaiset, pihlajat punaiset,
vaalean ruskeat haavatkin.

Nyt polkuja verhoilee pehmeä matto,
niin kirkas on taivahan sininen katto,
ja mättäillä puolukat kutsuen hohtavat
herkkuja tarjoten vieläkin.

Näin kaunispa korpi ei konsana vielä,
kun aurinko loistaen säkenöi siellä.
Nyt metsiä kulkemaan, kummia katsomaan,
puolojen poimintaan lähdenkin.

Anneli Hela


Puolukoita en sentään lähde enää poimimaan 
(tai voisin lähteäkin, jos niitä vielä löytyisi), 
mutta ruskaa ihailen niin pitkään, kun sitä vielä riittää. 
En tiedä tuntuuko se vain, 
mutta ihan kuin tänä vuonna olisi ollut tavallista kauniinpi ruska

Ihanaa uuden viikon aloitusta sinulle ♥


keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Syystakki




Aurinkoiset, ehkä vähän kirpsakatkin päivät ovat syksyn parhautta. 
Aurinko saa ruskan oikein hehkumaan, aivan kuin koko luonto kylpisi kullassa.
Parhautta on myös pienen ajomatkan päästä löydetty kaunis retkikohde.





Yhtenä aurinkoisena syyspäivänä lahdimme kuvaamaan tyttären 
uutta syystakkia löytämäämme retkipaikkaan. Ompelin takin oikeasti jo huhtikuun lopussa, 
mutta vapusta alkaneet helteet saivat sen aikaan, että takki unohtui kuistin kaappiin. 
Nyt syystuulten puhaltaessa on takille ollut vasta tarvetta.

Kyllä on tarkaa homma tuo kolmosluokkalaiselle ompelu, sen vaan huomasin. 
Ei saanut olla sitä ja tätä ja sitten piti olla sellaista ja tälläistä. 
Lopulta löytyi (melkein) mieleinen malli vanhasta Ottobre-lehdestä ja tälläinen siitä sitten tuli.
Minusta takin malli on kaunis, tyttären mielestä ihan ok ;D




Syksyn mittaan on tullut jo useamman kerran ajeltua haistelemaan suon tuoksua.
Jotenkin suomaisema on tuntunut nyt hirmuisen rauhoittavalta. Ja kauniilta.
Yhtenä päivänä lähdin sinne kippo mukana ja hyvän mielen lisäksi sain kotiinviemisiksi 
myös muutaman leivontamarjan. Isoja, tummanpunaisia marjoja poimiessa ajatukset 
kulkeutuivat kuin varkain muutaman kuukauden päähän. 
Osan karpaloista ajattelin säästään joululeivonnaisiin.


Ruska on nyt kauneimmillaan. 
Vielä hetken saan nauttia räiskyvästä luonnosta, 
sitten syystuulet puhaltavat puut taas paljaiksi. 
Siinä kohtaa viimeistään alkaa ajatukset kääntymään joulua kohden, ainakin minulla. 
Onko sinusta liian aikaista puhua joulusta? 

Olen ripustanut paperitähdet ikkunoihin viimeistään pyhäinpäivänä ja hoksasin, 
ettei sinnekään ole enää kuin muutama hassu viikko.



Loppuu  vielä muutama kuva takin yksityiskohdista.

***

Syysauringon lämmittäviä säteitä sinun ja minun päiviin ♥