lauantai 11. marraskuuta 2017

Kun äiti ompelee


Minulta on monesti kyselty miten jaksan ja kerkeän tehdä niin paljon käsillä (tässä kohtaa on tarkoitettu käsitöitä, askarteluja, tuunaus, maalaus, nikkarointi ja sen sellaisia juttuja). En ole oikein ikinä osannut vastata suorilta käsin tuon kaltaisiin kysymyksiin. Minä kun olen vain tälläinen, jolla on pakottava tarve päästä käsillä luomaan jotakin uutta. Olen aina ollut. Jo aivan lapsena rakastin askartelua ja pikkuisen vanhempana innostuin erilaisista käsitöistä. Käsillä tekemisen ilo ja tarve on kulkenut siis lähes koko elämäni ajan mukana.



Nyt kun olen ollut lasteni kanssa kotona, olen tehnyt käsitöitä (ym.) ennätyspaljon. Sitä monesti ihmetellään ja kysellään, miten ihmeessä pienten lasten ätitinä kerkeän touhuta niin monenlaista. Minulle käsillä tekeminen on ollut vastapainoa ja henkireikä kotona olemiseen. Niin hyvin kuin viihdynkin kotiäitinä, kaipaan myös omaa tilaa ja jotakin sellaista missä voin toteuttaa itseäni. Niinpä käsillä tekeminen on tuntunut luonnollisesta vaihtoehdolta. Kuinka terapeuttista ja palkitsevaa onkaan saada aikaiseksi, kaiken pyykin pesun ja ruuanlaiton lomassa, jotakin mieleistä ja kaunista.


Olen varma, että jokainen ihminen saa raivattua elämässään edes pikkuisen tilaa ja aikaa juuri niille omille tärkeille asioilleen. Joku tykkää lenkkeillä (juu, minunkin pitäisi enemmän :/ ), toinen saa irtioton jossakin ohjatussa harrastuksessa. Minulle taas käsillä tekeminen on tämän hetken henkireikä. Toisinaan elämä tuntuu niin täydeltä ja vauhdikkaalta ettei omille jutuille tahdo löytää aikaa. Silloin tingin vaikka siivouksesta tai jostakin muusta kotihommasta, että pääsen hetkeksi istahtamaan ja touhuamaan omia juttuja. Minulle on tärkeämpää oma jaksaminen, mitä esim. putipuhdas koti (toki minäkin viihdyn paremmin siistissä, mitä sotkuisessa kodissa).


Nykyään minulla tulee tehtyä eniten hyllynreuna-kästiöitä. Sellaisia mitä pystyy tehdä pikku hetken silloin ja jatkaa taas tällöin. Toisinaan innostun ompelemaan ja sen taitaa mieskin aina huomata, kun töistä palaa. Silloin en jaksa välittää kotihommista tai lasten sotkuista tuon taivaallista ja seuraava päivä tai ilta meneekin monesti koti raivatessa ;) Askarteluja teemme yleensä lasten kanssa yhdessä. Harrastamme sellaista rinnakkaisaskartelua, minä teen omia juttuja ja lapset tekevät omia. Saman pöydän ääressä, samalla höpisten. Tuunaus, maalaus ja nikkarointi hommat ovatkin sitten sellaisia, mitä touhuan silloin kun mies on vapaalla. Niitä harvoin jaksan lähteä tekemään lapsikatras vanavedessä.


Voisin siis väittää, että kaikissa tekemisissä on kyse valinnoista, siitä mihin käyttää aikansa. Sen minkä näkee ja kokee oikeasti tärkeäksi ja tarpeelliseksi, niin siihen varmasti löytää edes vähän aikaa, joutui sen ajan ottamaan sitten jostakin muusta asista.

Loppun vielä maininta, että en minä toki päivittäin käsitöitä tee, en välttämättä edes viikottain. Omasta mielestä en tee niitä edes kovin paljoa. Niiden tekeminen kulkee aaltomaisin liikein. Toisinaan saattaa olla pidempikin tauko, ettei käsillä tekeminen innosta yhtään ja sitten inspiraation iskiessä taas saattaa valmistua yhtä ja toista. Ja joskus on vaan sellaisia aikoja, ettei yksin kertaisesti kerkeä tai jaksa, vaikka haluaisikin jotakin tehdä.

Olisipa mielenkiintoista tietää, mitä sinä harrastat
ja mitkä asiat tuovat sinulle vastapainoa työ- /ja kotielämälle?


Virkkasin syksyllä harmaasta puuvillalangasta uuden tyynynpäällisen. Inspiraation tyynyyn sain Kalevalapeittoprojektista, mihin sattumoisin törmäsin. Ihastuin Ilmatar-palaan ja sen innoittamana syntyi uusi sohvatyyny. Virkatun tyynyn kaveriksi ompelin vielä roosan värisen tyynyn. Piirsin siihen valkoisella kangastussilla tuollaisen mandalan. Jos jaksaisi tehdä, niin tuollaiset mandalatyynyt olisi tosi kivat myös mustavalkoisena (talvisisustus jo mielessä :) ). Piirrustushommassa oli vaan sen verran kova homma, että saa nähdä saako sitä aikaiseksi. 

Tulipa harvinaisen pitkä teksti, jaksoikohan kukaan lukea loppuun asti?



lauantai 4. marraskuuta 2017

Pyhäinpäivänä




Pyhäinpäivän tummuva ilta ja hautausmaan kynttilämeri, joka vuosi yhtä koskettavaa ja kaunista samaan aikaa. Tänään mielessä on olleet ne rakkaat jotka eivät enää ole täällä luonamme. Erityisesti ajatukset ovat kulkeutuneet niiden omien pienten luokse, joita emme ikinä päässeet tuntemaan. Joiden kohdalla syli jäikin tyhjäksi. Niiden jotka saimme hetkeksi vierellemme, kun elämä oli jo paennut pienen pienistä ruumiista. Elämä on tuntunut näiden kipeiden kokemusten jälkeen valtavalta lahjalta. Miten iso lahja jokainen lapsemme onkaan, ei itsestäänselvyys, niin kuin joku saattaa ajatella, vaan suuri lahja! Miten hyvältä on tuntunutkaan jokaisen vauvan voimistuneet liikkeet vatsassa. Niin tämän uudenkin pienen, joka kasvaa nyt sisälläni! Jos kaikki menee hyvin, meidän perhe täydentyy vielä yhdellä lapsella talven kylmimpään aikaan Se tuntuu ihmeellisestä onnelta! 



Harvoin tulee kirjoiteltua tänne mitään henkilökohtaista. Olen halunnut pitää blogini sellaisena hyvän mielen-blogina, mihin tulee talletettua pääasiassa niitä elämän mukavia puolia ja tekemisiä. Jokaisella meillä on kuitenkin omat kipupisteensä. Valot ja varjot vuorottelevat elämässämme. Ei niitä voi väistää tai kiertää. Monista varjokohdista voi kuitenkin oppia ja niiden kautta saattaa nähdä jotkin asiat uudelta kantilta. Tyytyväisyyttä ne ainakin opettaa. Tyytyväisyyttä tähän ihan tavalliseen, tasaiseen arkeen. Möykkykohtien jälkeen tavallinen arki tuntuu tosi hyvältä ja ne arjen pienet ilot näkee jotenkin selvemmin. Ne pienet ilon ja onnen aiheet, mistä kannattaa pitää kiinni. On niin osuvasti sanottu, että kun on pienet ilot, niin voi iloita useammin. Näinhän se menee!

Rauhallista iltaa ♥

torstai 2. marraskuuta 2017

Arvonnan voittaja



Torstain heipat!

Me saatiin tänä aamuna suoritettua viimein arvonta pikkutyttöjen kanssa ja voittajaksi suoriutui

Johanna Sievänen kommentilla:

Voi miten suloisia, meidän pikku neiti olisi näistä niin onnessaan <3
Yhdellä arvalla mukaan.
sievanen.johanna(at)gmail.com

Laittelinkin jo voittajalle postia!

***

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille 
ja erityiskiitos kaikista niistä ihanista kommenteista mitä olitte jättäneet
Oli niin mieltä lämmittävää lukea niitä!

Tervetuloa uudet lukijat joukkoon mukaan, mukava kun olette löytäneet tänne :)

Minä olen täällä valmistellut blogini historian ensimmäistä joulukalenteria. 
Jos vaan saan sen hyvälle mallille, niin vajaan kuukauden päästä aukeaa ensimmäinen luukku!
Jännää ;)


maanantai 30. lokakuuta 2017

Mitä hiirikaksikolle kuuluu?


Muistatko vielä sen, kun meille muutti kaksi hiirtä? Ne eivät olleetkaan mitä tahansa harmaahäntiä, jotka piti ensitöikeen hätistellä pois, vaan sellaisia suloisia otuksia mitkä otettiin ilomielen vastaan. Jonkin ajan kuluttua hiirineiti muutti lastenhuoneen kirjahyllyyn asumaan ja nyt siellä näyttää elelevän yhden hiiren sijasta kaksi hiirtä sulassa sovussa.


Vähän on pariskunnalla ollut heikonlaisesti huonekaluja ja muuta tarvepuolta, mutta ihmeen hyvin ovat silti tulleet toimeen. Säännöllisesti heillä käy myös kyläilemässä sinipaitainen ystävä, joka on osottautunut hirmu käteväksi käsistään. Niin vaan hän valmisti ystävilleen suloisen pirttikaluston, jonka ääressä on kelvannut kahvitella.


Syksyn kylmien hiipiessä nurkkiin on hiirienkin asunto käynyt kovin kalseaksi ja kylmäksi. 
Hetken aikaa pohdittuaan kaksikko päätti rakentaa heille ihka uuden pönttöuunin.


Sen suloisessa lämmössä on rouva innostunut virkkaamaan monenlaisia pieniä
ja tarpeellisia juttuja heidän yhteiseen kotiinsa.
Hommasipa pariskunta myös pari taljaa minkä päällä on ihana istuskella ja kuunnella takkatulen rätinää.


Varsin leppoisalta näyttää siis hiirien elämä. On auttavaisia ystäviä ympärillä. Lämpöä riittää ja muutenkin asunto on tullut varsin viihtyisäksi. Ei heillä näytä olevan huolen häivää,  elämä soljuu mukasti eteenpäin.


Taitava veljeni teki lasten barbie- ja hiirileikkeihin suloistakin suloisemman pöytäkaluston. Pöytä inspiroi minua näpertämään leikkeihin lisää rekvisiittaa ja ensimmäisenä syntyi Pringles-purkista takka. Tokihan takkapuille piti sitten virkata kori ja saattoi siinä sivussa syntyä muutama muukin kori, kun jemmassta löytyi niin herkullisen värisiä lankoja. Mutta korejahan aina tarvii, hiiret ja barbitkin, eikö?! Pöydälle virkasin vielä kaitaliinan ja johan tuli heti yhteisistä teehetkistä astetta kodikkaammat .Löysin myös jemmasta (toisinaan on suorastaan onni omistaa niin paljon kaikkea sälää ;D ) pieniä turkispaloja, joista leikkelin hiirille lämpöiset taljat talven varalle. Tottahan sellaisetkin on tarpeellisia ;)

Monenlaista uutta ja terpeellista ovat siis hiiret saaneet kotiinsa.
Ja tosiaan näyttää aivan siltä,
että he viihtyvät lastenhuoneemme kirjakyllyn toiseksi alimmalla hyllyllä.


perjantai 27. lokakuuta 2017

Arvonta muistutus ja ensilumen ihanuus!



Ihan aluksi muistutan meneillään olevasta arvonnasta. 
Palkintonahan on yllä olevat virkatut kasvikset, jotka yksi onnekas saa itselleen. 
Eli vielä olisi muutama päivä päivä aikaa osallistua näiden herkkujen arvontaan 
ja tuohon arvontapostaukseen pääset klikkaamalla TÄSTÄ! 
Käykääpä kokeilemassa onnea! 
Joulukin tulee kovaa kyytiä ja tässä olisi hyvä lahja jollekulle innokkaalle pikkukokille ;)





Arvatkaapa mikä riemu meillä vallitsi eilen aamulla, kun verhoja avatessa maa oli valkoisenaan ja lunta tuprutti koko ajan lisää! Lasten vilpitöntä riemua ensilumesta oli taas niin ihana seurata ja kieltämättä talven ensimmäinen lumipeite tuo itsellekin kutkuttavan tunteen. Joka kerta puhtaan valkea lumipeite ihastuttaa ja mieli kulkeutuu maahan leijuvien lumihiutaleiden mukana jouluun. Eihän sinne ole kuin vajaa kaksi kuukautta Viikkosiivojen jälkeen ajattelin ripustaa viimein paperitähdet ikkunoihin ja nauttia tästä talvisen jouluisesta tunnelmasta!

Ihanaa viikonloppua!


perjantai 20. lokakuuta 2017

Superhelppo kauralimppu


Ulkona on syksyisen kylmää. Mikäs sen paremmalta maistuu reippaan ulkoilun päätteeksi kuin uunituore leipä ja kylmä maito. Lämpöiselle leivälle ei tarvitse sipaista kuin nokare voita päälle, niin makunautinto on taattu.

Kesän vaihtuessa syksyyn innostun aina uudelleen leivän leipomisesta. Toki kesälläkin silloin tällöin leipää tulee tehtyä, mutta ei läheskään niin usein mitä syksyllä ja talvella. Yleensä suosin mahdollisimman helppoja ohjeita ja nyt jaankin teille minun lempparileivän ohjeen. Tällä herkutellaan meillä joka viikko. Tekeminen on helppoa kuin mikä, ainekset tarvitsee vain sekoittaa keskenään puuhaarukalla ja kohottamisen jälkeen taikina lusikoidaan kahdeksi keoksi pellille. Voiko leivän tekeminen enää helpommaksi mennä!



HELPPO KAURALEIPÄ

6 dl haaleaa vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1 rkl öljyä
3 dl kaurahiutaleita
10 dl vehnäjauhoja

1. Liota hiiva haaleaan veteen. Sekoita puuhaarukalla loput ainekset joukkoon.
Taikinasta kuuluu jäädä löysähköä.
2. Anna taikinan kohota 1 tunti.
3. Nostele lusikalla taikina kahdeksi pitkäksi keoksi pellille ja
kohota leipiä 20 minuuttia.
4. Paista leipiä 250 asteessa 15 minuuttia,
pienennä sen jälkeen uuni 100 asteeseen ja jatka paistamista vielä 1 tunti.

Minä vaihdan välillä kaurahiutaleet muihin hiutaleihin 
ja korvaan osan vehnäjauhoista täysjyvävehnällä, ruisjauholla tai ohrajauholla. 


Tämän kauralimpun lisäksi minulla tulee säännöllisesti heräteltyä ruisjuuri henkiin ja leivottua ruisleipää. 
Sämpylöitä ja muita leipiä tuleekin sitten tehtyä fiiliksen mukaan. 

Tuleeko sinulle leivottua leipää usein? Jos tulee, niin mitä?



Leppoisaa iltaa!

ps. Käykääpä osallistumassa ARVONTAAN (klik) !!


tiistai 17. lokakuuta 2017

Ulkopuuhia



Niin se vaan on syksy kuljettanut meitä jo yli lokakuun puolen välin. Kotipihamme puut alkavat olla riisuneet jo kultaiset vaatteet yltään. Luonto valmistautuu talveen. Tähän aikaa syksyä talven tulo tuntuu jo hyvältä. Joinakin kuulaina ja kylminä päivinä talven on voinut jo haistaa. Kumpa saataisiinkin viime vuoden tapaan aikaisin pysyvä lumi. 




Hämärä laskeutuu iltaisin yhä aikaisemmin ja aikaisemmin. Pimeys kietoo taas ympäristön tiukkaan syleilyyn. Kohta voikin etsiä ulkovalot varaston uumenista ja viritellä paperitähdet ikkunoihin. Pimeyskin muuttuu pehmeämmäksi, kun saa ripoteltua tunnelmavaloja ympärille. Oikeastaan tämä aika on aika mukavaa, kohta pääsee jo miettimään joulujuttuja



Meillä päin on sadetta edelleen riittänyt. Aurinkopäivät ovat olleen harvinaisia tänä syksynä. Sateiden välissä ollaan yritetty keretä lasten kanssa ulkoilla ja ulkoilujen lomassa olen laitellut hiljalleen pihaa talvikuntoon. Vielä pitäisi suojata pensaan alut ja muuta pientä. Terassille ja kesähuoneen edustalle on tullut rakenneltua syksyisiä asetelmia. Instagramissa olen ihastellut muiden tekemiä kauniin syksyisiä kransseja ja niinpä minäkin innostuin sellaisen tekemään. Kranssin pudottaessa lehdet ajattelin maalata paljaat mustikanvarvut valkoiseksi. Näin saan siitä kätevästi talvisen koristeen.


Minulta on toivottu kesähuoneestamme ennen ja jälkeen kuvia. Kovin oli taas märkää ja harmaata, kun näitä kuvia napsin ja niin kuin kuvista näkee, ovat vesisateet on siirtäneet portaiden viimeistelyn ensi kevääseen. Jospa silloin olisi kuivempaa, että pääsee ritilikköjä ja luukkuja rakentamaan ja kaiteet loppuun käsittelemään. 


Tässäpä siis lähtötilanne tuolle samaiselle paikalle, olkaapa hyvät :D Tosin kuva on otettu juuri eri suunnasta. Kyllä tulee itselle hyvä mieli kun näitä ennen ja jälkeen kuvia katselee, kun monesti tuntuu, että nämä hommat etenee niin hitaasti. Kesähuoneen oikean puoleisen istutusalueen/pengerryksen sain tänä syksynä viimeisteltyä (tosin eihän sitä ikinä tiedä jos siihen vielä jotakin keksii ;D ). Ensi kesänä olisi takoitus jatkaa vasenta puoliskoa.


Lopuksi muistutan teitä alakerran ARVONNASTA (klik, klik)!! 
Käykääpä osallistumassa, sieltä voi voittaa paketillisen syksyisiä herkkuja ;)

Ja uudet lukijat, olette lämpimästi tervetulleita seurailemaan valkoisen talon touhuja
Toivottavasti viihdytte matkassa!