tiistai 6. joulukuuta 2016

Jännittäviä aikoja


Marraskuun viimeisenä aamuna oli ilmestynyt keittiön suureen puukauhaan tonttu. Tonttu tuli jäädäkseen. Tykkäsi ilmeisesti kiikkua puukauhassa hellan lämmössä, kun ei poiskaan meiltä lähtenyt. Kainalosta löytyi kirje, jossa tuo punalakki ilmoitti tarkkailevansa lapsukaisia. Jännitys nousi kattoon.



Marraskuun lopussa laskettiin öitä milloin tonttu tuo ensimmäisen yllätyksen suureen kalenteritonttuun. Tuli marraskuun viimeinen ilta ja jännitys tiivistyi. Ensimmäiset lapsukaiset heräsivät jo yön pikkutunneilla hiippaillakseen pilkkopimeään alakertaan. Joko tonttu on käynyt, onko jo aamu? Pienet paljasjalkaiset hiipparit palautettiin vielä nukkumatin hoiviin. Aamun valjetessa ei tarvinnut herätellä aamu-unista eskarilaista, ei koululaista, eikä pienempiä pikkusiskoja, sieltä he löytyivät kaikki alakerrasta kalenteritontun ympäriltä. Joulukuu oli viimein tullut



Joulukuu toi tullessaan, joka aamuisen yllätyksen lisäksi, jouluisten leivonnaisten tuoksut. Joulukoristelaatikot aukaistiin ja hypistelyn jälkeen monet koristeet pääsivät jo tuomaan joulun tuntua kotiimme. 



Tänä vuonna lasten kalenterista löytyy muutama jouluaiheinen kirja ja lasten rakastamia pikkulegoja. Löysin kirppikselta ison pussin legoja. Pussissa oli monta kokonaista legosarjaa ohjeineen ja ostin ne alunperin lapsille joululahjaksi. Yhden sarjan kuitenkin kokosin (en muistanutkaan, että legojen rakentelu on niin kivaa :D ), purin ja jaoin osiin, leikkasin huonokuntoisen ohjeenkin osiin ja pussitin lopuksi palikat sekä ohjeet. Näin lapset saivat yhteisen legokalenterin. Mietin, että mitäköhän nappulat tuumaavat, kun tänä vuonna ei tonttu tuokkaan kalenteriin suklaata vaan legoja, mutta koko sakki on näyttänyt tykkäävän tästä jutusta. Nyt sitten täällä jännitetään, että mitäköhän legorakennelmasta lopulta tulee :) 



On tämä joulukuu niin jännittävä kuukausi!

Mukavia, jouluisia hetkiä sinullekin!

ps. Tarkkailija-tonttu näki kuitenkin parhaimmaksi jättää mukavan kauhakiikkunsa erään pienen termiitin innostuessa antamaan liian märkiä halauksia. Tonttulakki märkänä tonttu kipusi keittiön hyllykköön ja totesi, että sieltähän näkee oikeastaan paremmin keittiössä puuhailijat, mitä alhaalta kauhasta.


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Talvipäivän tunnelmia




Hiljentynyt koti, hulinapäivän jälkeen päivän paras heti on nyt käsillä. Ehkä tämmöisiäkin päiviä tarvitaan, jolloin saa sinkoilla raketin tapaan aamusta iltaan, milloin mihinkin suuntaan. Ainakin sitä osaa taas nauttia rauhallisemmista päivistä ;) Olisi ehkä järkevää hiippailla itsekin nukkumaan, kun aamulla on taas aikainen herätys, mutta jotenkin nyt jämähdin tähän koneelle viimeistelemään maanantaina(!) aloitettua postausta.

Silloin maanantaina aloin kirjoittelemaan talvesta...

Talvi ja talven riemut ovat taas täällä. Takkatulen ritina ja puuhellalla hautuva puuro kuuluvat talvipäiviin. Puuta kuluu ja niin kuluvat kaikki pahviset ruokapakkauksetkin. Sytykkeistä on toisinaan puute ja niinpä tein taas purkillisen sytykekäpyjä. Näitä sytykkeitä ei tarvitse piilotella mihinkään, vaan ne saavat olla paraatipaikalla hellan nurkassa.



Anoppilan takan nurkassa olen nähnyt majailevan hauskoja steariini kuorrutteisia hiiriä. Sellaisia päätin itsekkin viimein kokeilla. Ja kylläpä niistä tulikin veikeitä otuksia. Raaskiikohan noita edes poltaa!




Olen taas tänä syksynä käynyt kaappeja läpi ja karsinyt tavaraa. Paljon onkin lähtenyt taas kiertoon meille tarpeettomia juttuja. Kangas- ja lankavarastotkin kävin läpi ja lankojen kohdalla päätin, etten osta enää yhtään kerää hautumaan, vaikka se olisi kuinka kauniin värinen tahansa, ennen kuin olen saanut varastoa tyhjemmäksi. (Miksi ihmeessä on tullut joskus hamstrattua lankojakin!) Muutamien villasukkien ja pipon verran olenkin saanut laatikkoa tyhjennettyä, mutta tuntuu ettei ne tehneet minkäänmoista lovea lankajemmaan. (Minulla riittää siis sukkalankoja tällä neulomisvauhdilla moneksi vuodeksi eteenpäin!)

Vanhimmat lapsukaiset saivat siis uudet (jämälanka)sukat varpaiden lämmikkeeksi. Novitalta löysin hyvän ja meidän muksuille toimivan sukkaohjeen. Ja täältä löytyi helppo vinkki millä sai sukkien raidat siististi kohdistettua. Pojan sukkia tehdessä olisi tehnyt hirveästi mieli käydä ostamassa joku kiva tehosteväri tummanharmaan tilalle, kun jemmastani ei löytynyt (omasta mielestä !) tarpeeksi kivaa, pojalle sopivaa, lankaa. Tämmöinen minä olen, saatan käydä ostamassa kerän lankaa vain parin kantapään takia. Ei siis ihme vaikka niitä lankoja onkin kertynyt! Nyt päätin olla kuitenkin sen verran järkevä ja tyytyä tuohon tummanharmaaseen mitä löytyi kotoa.



Täällä on ollut taas mielessä joulukorttikuvaukset. Suunnitteltiin vanhimman neidin kanssa, että otettaisiin tämän vuoden kuvat puuhellan toimiessa rekvisiittana. Tonttujoukkoni joulupuuroa keittämässä, niin mietin. Vaan miten se monesti onkin, että aina kun visio on tarkkana mielessä, niin joku alkaä mättämään. Tällä kertaa se oli vesirokko. No, hyvähän tuokin tauti on pois sairastaa ja voidaanhan me puuronkeittokuvat ottaa omaan albumiin vaikka lähempänä joulua :)

Joko sinulla on joulukorttiasia mietittynä?

Nyt toivotankin sinulle hyvää yötä
tunnelman täyteistä joulukuun alkua

torstai 24. marraskuuta 2016

Projekti nimeltä kesähuone


Oikeasti tämän postauksen kuvaavampi otsikko olisi jotakin tämän tapaista:
 pihan rumin kohta muuttui pihan helmeksi.

Mutta olipa otsikko mikä tahansa
 palataanpa kuitenkin aluksi ajassa seitsemän vuotta taaksepäin...


Olimme aika lailla tasan seitsemän vuotta sitten ostaneet vanhan ja rähjääntyneen puutalon, jonka keittiön ikkunasta avautui yllä oleva sotkuinen maisema.

Muutama kesä vilahti kotia remontoidessa eikä muille kuin pakollisille pihatöille liiennyt kovin montaakaan ajatusta. Peltikammotus, kuten tuota kummallista vuotavaa ja homeistakin varastorakennusta kutsuimme, oli ja pysyi pihassa.


Pikku hiljaa, ulkoilujen lomassa, aloin siistimään peltikammotuksen ympäristöä. Puskia kaivelin pois, kiviä kaivelin esille, siistin ja muokkasin. Samaa muokkausta koki muukin pihamme, pikku hiljaa, kohta kerrallaan, kesä kerrallaan.



Monena keväänä puhuimme; tänä kesänä puramme peltikammotuksen ja rakennamme tilalle siistin varaston. Monena kesänä homma jäi, siirtyi seuraavalle. Milloin ei ollut rahaa, milloin oli muuta, tärkeämpää tehtävää ja milloin nähtiin parhaimmaksi käyttää kesälomat oikeasti lomailuun ja yhdessäoloon. 

Toissa kesänä päätimme, että nyt lähtee kammotus pihastamme. Uuden varaston ideakin oli jalostunut kesien myötä ja lopulta päätimmekin rakentaa peltikopin tilalle kesähuoneen. Sellaisen missä voisi kesällä viettää aikaa ja mihin saisi talveksi puutarhakalusteet ym. lumelta ja vedeltä suojaan.



Miehen purkaessa rakennelmaa minäkin innostuin taas jatkamaan kaivuu hommia tulevan kesähuoneen ympäriltä. Kärrykaupalla siirtyi maata metsän suojiin ja metsästä taas siirtyi tolkuttomasti kiviä uuten kukkapenkkiin (melkoista koiran hommaa muuten tuo kivien kaivelu, mutta mitäpä sitä ei tekisi uuden kukkapenkin eteen ;D ).

Syksyn saapuessa oli rinteen pengerrys jo hyvällä mallilla ja ensimmäiset istutuksetkin tehty.


Uuden kevään saapuessa rakennelma näytti tältä. Talvi oli vienyt uudesta penkistä melkein kaikki istutukset (viime talvena minulta kuoli lähes kolmannes perennoista ja pensaista :( ), eikä kesäkeittiön eteenkään oltu tehty kuin lapiohommia (ja niitä kyllä riitti tuon rinteen kanssa, että ei pidä liian väheksyvästi puhua tekemättömyydestä) ja rinnettä vasten tuleva muuriseinä.


Kesä toi tullessaan taas puutarhainnostuksen ja jatkoin maan kärräämistä ja kiven etsimistä. Uudet istutukset löysivät paikkansa talvella kuolleiden tilalle. Kesäkuoneen ympäristö alkoi näyttämään jo varsin mukavalta. Mutta kuinka ollakkaan, taas meni miehen lomat karavaanielämästä nauttien, eikä innostusta kesähuoneen rakentamiseen löytynyt kuin vasta syksyn alkaessa ilmoitella itsestään.


Mutta kun viimein vauhtiin päästiin, niin sitten alkoikin tapahtua. Hitaasti, mutta varmasti, vähän niin kuin tämä minun pihan muokkauskin. Kun lasten touhutessa ympärillä, yrittää jotakin isompaa tehdä ei vauhti ole päätä huimaava. Mutta ehkä se ei olekkaan tarkoitus. Pala palata, kaikkien pakollisten kotihommien ja lasten hoidon lomassa, alkoi kesähuone kuitenkin saada muotonsa.


Loppukesän syvän vihreä väri vaihtui punaisen ja keltaisen sävyihin. 
Lämmin ja kuiva syksy tuli kuin tilauksesta.


Koska aloitus venähti syksyn puolelle, ei me ajateltukkaan saada tätä projektia valmiiksi tänä vuonna, ei edes näin pitkälle mihin se jäi odottelemaan taas uuden kevään tuloa. Voitte siis kuvitella, että me ollaan oltu miehen kanssa mielissään, kun pakkasten yllättäessä mökkerössä oli katto päällä ja kolme seinääkin jo viimeistelyä vaille valmiina. Ensi kesänä sitten päästään jatkamaan maalausta, naputtelemaan lattiaa ja työstämään oviaukkoseinä. Ja luulenpa, että rakennelman valmiiksi saattaminen ei enää siirry, sen verran odotellaan koko perheen voimin, että päästään sinne kesäiset välipalat nauttimaan.

Jos joku jäi miettimään mökin korkeutta, niin kerrotakoon, että lattia tulee betonisokkelin yläreunan tasalle ja näin ollen kesähuone ei jää vallan "maan alle". Lattian alle saadaan myös tällä ratkaisulla lasten leluille ym. säilytystilaa. Aika näyttää onko tämä idea toimiva.



Minulle tulee aina niin hyvä mieli tämmöisistä, minun ja miehen, yhteisistä projekteista, oli ne sitten isoja tai pieniä. Se jotenkin vahvistaa entisestään yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun tehdään rintarinnan yhteisistä (tai joskun enemmän vaan toisen) haaveista totta. 

Vaikka kyllähän tämmöiset isommat projektit kysyy välillä paljonkin hermoja (ja ehkä se on vaan hyvää harjoitusta tämmöiselle heikkohermoiselle...) sekä kamalan kaaoksen sietoa, mikä tulee seurauksena siitä, kun vanhemmat eivät jouda pitämään huushollia ojennuksessa. Mutta siltikin, kaikista epäkohdista huolimatta, minä nautin näistä yhteistä projekteistamme. Vaihtelu virkistäää ja käsillä tekemisen riemu, se kait tässäkin on ollut parasta!


keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Mustikanvarpukranssi ja talvista kauneutta




Kyllä on ollut taas kaunista! Lumeen kietoutunut maisema jaksaa ihastuttaa vuodesta toiseen. Ensimmäisten lumipyryjen aikaan painelin kovalla kiireellä metsään keräämään arkartelutarpeita siinä toivossa, jos lumi olisikin ollut pysyvää. Tänään näyttää uhkaavasti siltä, että luminen maisema on kohta kaunis muisto vain. Kauniilta näyttää ulkona edelleen, mutta pakkasherra on hellittänyt otteensa ja ilmatieteenlaitoskin lupasi vesisadeta. Voihan kura ja loska! Miten mielellään olisinkaan pitänyt talven täällä!




Hennon lumipeitteen alta kerätyt aarteet päätyivät pieneen kranssipajaan. Astiakaapit saivat jokavuotiset puolukanvarpukranssinsa. Joitakin juttuja pitää tehdä uskollisesti vuodesta toiseen ja puolukkakranssit kuuluvat niihin. Miten kauniilta ja jouluiselta metsänvihreät kranssit näyttävätkään astiakaappien lasiovissa. 

Mustikanvarvuista pyöräytin kranssin keittiön ikkunaan (kuvat otin kyllä olkkarissa). Suhuttelin valmiin kranssin valkoisella maalilla ja kieputin ympärille valosarjan. Niin saatiin viimein keittiöönkin tunnelmavalaistus. Nämä mustikanvarpukranssit on uskomattoman kestäviä. Edellinen kranssi palveli monta vuotta, mutta nyt se oli saanut sen verran osumia kesäsäilössä, että päätin tehdä uuden samanmoisen.



Vanhan kranssin ajattelin vielä laittaa kesähuoneen ikkunaa koristamaan. Siellä se saa tuoda yhden talven verran vielä kaunistusta ympärilleen. Näissä kuvissa vilahtaakin meidän tämän syksyinen projekti. Eihän se vielä lähelleekkään valmis ole. Sitä kun ei tahdo ikinä muistaa, että kun kahdestaan miehen kanssa jotakin rakennetaan, perheen pyöriessä ympärillä, ei tahti varsinaisesti ole päätä huimaava. Mutta mikäs kiire tässä on! Kesähuoneprojektista minun on pitänytkin jo pidemmän aikaa tehdä postaus, mutta edelleen se on vaiheessa. Mutta ehkä silläkään ei ole tulipalokiirettä. Jos vaikka hoitaisin tämän yhden homman ekaksi alta pois ;)


Täällä ollaan oltu pari päivää tämmöisissä tunnelmissa!
Laittelen kuvia tännekin päin kunhan tulee valmista.

Ps. Miten välillä tuntuu, että postausaiheet on ihan hukassa,
mutta nyt niitä näyttäisi olevan melkein jonoksi asti :D

torstai 10. marraskuuta 2016

Koristeita soodataikinasta




Kyllähän se alkaa tässä vaiheessa hiipiä mieleen, täyttäen pikkuhiljaa ajatukset kokonaan. Nimittäin tuleva joulu! Vuoden tunnelmallisin aika alkaa olla käsillä ja ainakin omat ajatukset kääntyvät hiljalleen vuoden viimeisien päivien suureen juhlaan. Marraskuu on hyvä kuu aloittaa jouluaskartelut. Pikkuhiljaa touhuta ja samalla fiilistellä jo tulevaa. 



Oletteko te jo kokeilleet soodataikinan tekoa?

Me innostuttiin lasten kanssa kokeilemaan sitä ekan kerran jokunen aika sitten. Ja aika kivan materiaalin saikin soodasta, maissitärkkelyksestä ja vedestä aikaiseksi. Soodataikina taipui meillä kuusenkoristeiksi ja minun oli pakko kokeilla muutamaan lumihiutaleeseen ja sydämeen leimasimia. Jouluiloa-koristeet pääsevät piristämään joulupaketteja ja arvatkaapa tekisikö minun mieli tehdä joku ilta vielä yksi taikina. Nimillä varustetut koristeet olisivat näet myös mahdottoman kivoja joulupaketteihin. Tai sitten niistä saisi kauniit paikkakortit joulukattaukseen.




Laittelen itselle soodataikinan ohjeen tänne muistiin, 
kun tämä on niitä juttuja mitä tulee varmasti vastaisuudessakin tehtyä.
Ja te jotka innostuitte asiasta napatkaa ihmeessä ohje talteen.

Soodataikinaan tarvitset: 
1 dl maissitärkkelystä
2 dl soodaa
1 1/4 dl vettä

Ainekset laitetaan kattilaan ja lämmitetään miedolla lämmöllä samalla sekoittaen niin kauan, että taikinasta tulee kiinteää. Kiinteä taikinamöntti siirretään kulhoon ja kulho peitettään kostealla liinalla. Kun taikina on jäähtynyt se on valmis työstettäväksi. Me huomattiin, että taikina oli helpoin työstää kun käytti leipomiseen apuna reippaasti maissitärkkelystä. Koristeet kovettuvat kuivuttuaan. Me laitettiin valmiit koristeet 75 asteiseen uuniin pariksi tunniksi. Nämä voi kuitenkin jättää myös huoneenlämpöön kuivumaan. Ritilän päällä nämä kuivuu parhaiten. Pitsiliinalla ja leimasimilla sai kauniita kuvioita koristeisiin ja ripustuslenkin reiät teimme juomapillillä.

Kostea taikina oli melkoisen pahan hajuista ja ehdinkin ajatuksissa laittaa kaikki koristeet ulkokuusta koristamaan. Onneksi haju hälveni lähes kokonaan koristeiden kuivuttua, joten en taidakkaan raaskia niitä ulos laittaa ;)



Ihanaa joulunodotusta,
tästä se lähtee :D


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...