keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Talvipäivän tunnelmia




Hiljentynyt koti, hulinapäivän jälkeen päivän paras heti on nyt käsillä. Ehkä tämmöisiäkin päiviä tarvitaan, jolloin saa sinkoilla raketin tapaan aamusta iltaan, milloin mihinkin suuntaan. Ainakin sitä osaa taas nauttia rauhallisemmista päivistä ;) Olisi ehkä järkevää hiippailla itsekin nukkumaan, kun aamulla on taas aikainen herätys, mutta jotenkin nyt jämähdin tähän koneelle viimeistelemään maanantaina(!) aloitettua postausta.

Silloin maanantaina aloin kirjoittelemaan talvesta...

Talvi ja talven riemut ovat taas täällä. Takkatulen ritina ja puuhellalla hautuva puuro kuuluvat talvipäiviin. Puuta kuluu ja niin kuluvat kaikki pahviset ruokapakkauksetkin. Sytykkeistä on toisinaan puute ja niinpä tein taas purkillisen sytykekäpyjä. Näitä sytykkeitä ei tarvitse piilotella mihinkään, vaan ne saavat olla paraatipaikalla hellan nurkassa.



Anoppilan takan nurkassa olen nähnyt majailevan hauskoja steariini kuorrutteisia hiiriä. Sellaisia päätin itsekkin viimein kokeilla. Ja kylläpä niistä tulikin veikeitä otuksia. Raaskiikohan noita edes poltaa!




Olen taas tänä syksynä käynyt kaappeja läpi ja karsinyt tavaraa. Paljon onkin lähtenyt taas kiertoon meille tarpeettomia juttuja. Kangas- ja lankavarastotkin kävin läpi ja lankojen kohdalla päätin, etten osta enää yhtään kerää hautumaan, vaikka se olisi kuinka kauniin värinen tahansa, ennen kuin olen saanut varastoa tyhjemmäksi. (Miksi ihmeessä on tullut joskus hamstrattua lankojakin!) Muutamien villasukkien ja pipon verran olenkin saanut laatikkoa tyhjennettyä, mutta tuntuu ettei ne tehneet minkäänmoista lovea lankajemmaan. (Minulla riittää siis sukkalankoja tällä neulomisvauhdilla moneksi vuodeksi eteenpäin!)

Vanhimmat lapsukaiset saivat siis uudet (jämälanka)sukat varpaiden lämmikkeeksi. Novitalta löysin hyvän ja meidän muksuille toimivan sukkaohjeen. Ja täältä löytyi helppo vinkki millä sai sukkien raidat siististi kohdistettua. Pojan sukkia tehdessä olisi tehnyt hirveästi mieli käydä ostamassa joku kiva tehosteväri tummanharmaan tilalle, kun jemmastani ei löytynyt (omasta mielestä !) tarpeeksi kivaa, pojalle sopivaa, lankaa. Tämmöinen minä olen, saatan käydä ostamassa kerän lankaa vain parin kantapään takia. Ei siis ihme vaikka niitä lankoja onkin kertynyt! Nyt päätin olla kuitenkin sen verran järkevä ja tyytyä tuohon tummanharmaaseen mitä löytyi kotoa.



Täällä on ollut taas mielessä joulukorttikuvaukset. Suunnitteltiin vanhimman neidin kanssa, että otettaisiin tämän vuoden kuvat puuhellan toimiessa rekvisiittana. Tonttujoukkoni joulupuuroa keittämässä, niin mietin. Vaan miten se monesti onkin, että aina kun visio on tarkkana mielessä, niin joku alkaä mättämään. Tällä kertaa se oli vesirokko. No, hyvähän tuokin tauti on pois sairastaa ja voidaanhan me puuronkeittokuvat ottaa omaan albumiin vaikka lähempänä joulua :)

Joko sinulla on joulukorttiasia mietittynä?

Nyt toivotankin sinulle hyvää yötä
tunnelman täyteistä joulukuun alkua

19 kommenttia:

  1. Ihanan iltalukemisen olit juuri kirjoittanut ja taas niin kauniita kuvia.
    Nuo kävyt voisi olla minunkin juttu!

    Ihanaa joulukuun alkua sinullekin! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöinen kiitos sinulle Kaisu <3 Minä tykkään noista käyistä myös koristeena, ihan kuin pakkanen olisi käärinyt ne jäähän! Kokeileppa sinäkin tehdä :)

      Poista
  2. Onpa kauniita kuvia! Noistahan käy joulukorttikuvaksi ihan mikä vain kuva. Kuvassahan ei välttämättä tarvitse olla lapsia tai kaikki lapset. Ihanat sukat olet neulonut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan tykätty lähettää lasten isovanhemmille, minun mummulleni ja muille läheisille ihmisille keitä ei usein tavata sellainen kuva missä on kaikki lapset, sillä olisi ollut mukava saada koko katras kuvaan :) Nykyään tulee niin vähän teetettyä paperikuvia ja tuntuu, että varsinkin vanhemmasta väestä on kiva saada ihan oikeita valokuvia lapsista. Vaikka voishan niitä valokuvia antaa muulloinkin kuin jouluna :) Paljon kiitoksia sinulle Outi <3

      Poista
  3. Kauniita tunnelmia välittyy niin kuvista kuin kirjoituksestasi. Upeita sukkiakin olet neulonut. Joulukorttiasia on vielä aivan vaiheessa, ehkäpä jotain vielä keksin. Joulukuu tuli niin yllättäen, ettei meinaa mukana pysyä 😊👍 Leppoista päivää sinulle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kanneli <3 Mullakin pitäisi käydä kaupassa joulukorttiostoksilla, kohtahan ne pitää jo lähettääkin. Tuntuu, että joulukorttien kanssa tulee aina vähän hoppu, vaikka kuinka suunnittelisi ja miettisi ne etukäteen ;)

      Poista
  4. Niin kauniita kuvia ja ihanan kiireetöntä joulutunnelmaa näissä! Oikein mukavaa joulukuun ensimmäistä sinne!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana tunnelma näissä kuvissa ja niin suloisia nuo hiiret!

    VastaaPoista
  6. Suloiset kuvat! 😍 Noista kuvistahan sopisi mikä tahansa joulukorttikuvaksi. Ja miten valtavan söpöjä nuo sytykehiiret ❤ Minä en varmaan raaskisi polttaa niitä ollenkaan.

    Kauniita villasukkia olet neulonut. Ihanan pirteät nuo tyttösen sukat! Täälläkin yksi lankahamstraaja 😁 Ostelen aina vaan uusia, vaikka entisetkin kerät ovat lähes koskemattomia. 😁 Mutta kun eihän sitä koskaan tiedä, milloin mitäkin väriä tarvitsee 😉

    Meillä on joulukortit vielä ihan vaiheessa. Suunnitelmia kyllä on, mutta niitä taitaa olla jo liiaksi asti, kun en osaa tarttua hommaan 😃

    Ihania joulukuun hetkiä sinullekin ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitoksia Kaaru <3 Vai hamstraat sinäkin lankoja :D Vaikeahan niitä kauniin värisiä ja pehmeän tuntuisia keriä on vastustaa. Harmi vaan, kun joskus on tullut ostettua niin kummallisen värisiä lankoja, että nyt ne suorastaan yököttää siellä laatikossa. Pitäisi vaan ottaa ja neuloa niistä vaikka ihan perussukkaa, kun niitä kuitenkin eniten kuluu. Saman lailla minulle on käynyt monen kankaan kankaan kanssa. Voi, kun sitä ostaisi ostaa vain ja ainostaan tarpeeseen! Opettelemisen paikka sekin :)

      Poista
  7. Tosi kauniita kuvia! Pitäis itsekin joskus värkätä nuita sytykekäpyjä. Jos ei muuta niin koristeeksi vaikka. Meillä jää tänä vuonna kortit laittamatta kokonaan. Yleensä joka vuosi olen itse tehnyt taikka korttikuvan ottanut. Nyt en jaksa edes kaupasta etsiä tarpeeksi nättejä vaan jätän suosiolla laittamatta kokonaan kun on niin monta muuta puuhaa ☺ ensi jouluna sitten taas kuvaillaan nätit kortit kun on hyviä kuvauspaikkoja uuden kodin pihapiirissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita nuo sytykekävyt on koristeenakin ja kivan talvisia. Ihan kuin ne olisi saanut jääkuorrutuksen ylleen. Onneksi noissa joulukorteissakin saa mennä oman tilanteen mukaan. Jos ei resurssit riitä, niin voi olla lähettämättäkin. Me mennään tänä vuonna kaupankorteilla, jos vaan pääsen sinne kauppaan asti ;) Kiitos paljon Nanni <3

      Poista
  8. Ihania kuvia ♥ Sytykekäpyjä en olekaan tehnyt, nehän olis tosiaan yhtä helppoja kuin sytykesipsit ja varmasti vähän tehokkaampia. Täytyypä joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden käpyjen sekaan saa heittää pienen paperipalan, että syttyvät kunnolla, mutta sitten kun syttyvät niin palavat kuitenkin hyvän aikaa (riipuen tietenkin steariinikerroksen paksuudesta). Minä olen tykännyt ja isona plussana on kun kestävät katsetta ;) Kokeileppa joskus! Kiitos Hannele!

      Poista
  9. Onpa ihanaa joulu- ja talven tunnelmaa tosiaan näissä kuvissa. Tuollaisia sytykehiiriä en ole koskaan nähnyt, melkoisen valloittavan näköiusiä kyllä ovat.

    Minäkin olen ihmetellyt, että mitenkä ne lankakerätkin aina vaan lisääntyy :D. Täytyy kyllä sanoa, että tänä vuonna minä olen ostanut enemmän lankoja kuin kankaita, sen verran on nyt tuota kirjonta/virkkuu/neulontasormea kutittanut. Ovathan lankakerät ihania vain jo katsella ja silitellä.

    Minä olen joulukortteihin ostanut postimerkit, mutta muuta niiden eteen ei ole kyllä tehty. Pitää kyllä tällä viikolla aktivoitua niiden kanssa ettei tule hoppu :).

    Ihanaa Itsenäisyyspäivän iltaa teille ja toivottavasti vesirokko on jo helpottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja piti vielä kehua noita kauniita villasukkia, mutta unohdin :). Eli ihania ovat <3

      Poista
    2. Eikö vaan nuo hiiret olekin aika veikeitä otuksia! Pienestä hiirilaumasta saisi kivan lahjan jollekin lapsenmieliselle takanomistajalle :)

      Lankakerien herkulliset värit ja pehmeys on kait se mikä saa (tai sai ;) ) niitä hamstraamaan. Ja jotkut kerät on vielä niin kauniin näköisiäkin :D Taitaa olla sinulle harvinaista ostaa lankoja enempi mitä kankaita!?! Kauniita lankatöitä sinä oletkin tänä vuonna tehnyt <3

      Meillä taitaa vesirokko tulla kahdessa erässä. Osa porukasta alkaa olla sen sairastanut ja lopulle se tulee varmaan viikon päästä tai niin ainakin laskeskelin itämisajan kanssa. No, jouluun mennessä pitäisi olla sairastettu sekin tauti, toivottavasti! Kiitoksia Krista!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥