keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Elämäni ensimmäiset... ja arvonnan voittajat!



...kirjoneulesukat. 
Jep, meikäläinen ihastui niin täysillä millan neulomiin sukkiin, että pakkohan sitä oli itsekkin kokeilla kuinka saan langat sekaisin kirjoneuletta opetellessa. Poikakin sitä paitsi tarvitsi toiset villikset, niin oikein tarpeeseenkin nämä sukat tulivat.



Aika säätöä näiden sukkien teko aluksi oli kaikkien silmukkamäärien sun muiden kanssa. Ja kyllä meinasi alkuun langatkin mennä ihan solmuun, mutta lopulta tuli valmista ja sekä tekijä että saaja olivat tyytyväiset uutukaisiin sukkiinsa. Kukaanhan ei tietenkään hoksaa ainakin yhtä virhettä mikä pilkistää kuviosta :o Nyt pitäisi varmaan ottaa nopsaan uudet sukat puikoille, ettei tarvitsisi taas opetella kaikkia juttuja kantapään teosta lähtien alusta ;) 
Sukat on neulottu Novitan Nalle-langoista.



Laitetaanpas nyt vielä samaan postaukseen pari uutta eskarilaisen vaatetta mitkä olen tänä syksynä neidille ommellut. Nämäkin on ihan perusvaatteita, mutta niitähän sitä arkena eniten tarvitsee.


Peruspuseroon maalasin valkoisella kangasvärillä suttuisen sydämen. Siitä tuli justiinsa niin eläväisen näköinen  mitä halusinkin siveltimen jälkien ansiosta. Olkapäihin laitoin röyhelöt lisukkeeksi. Halusin niistä isot, mutta en tiedä tuliko niistä kuitenkin himpun verran liian isot.

Housut on tehty vanhoista aikuisten pöksyistä. Yksinkertaiset nämäkin. Edusta on ilman mitään krumeluureja, mutta takaa löytyy vähän kaarroketta, taskua ja tikkausta. Housut tein yhtä toista paitaa silmällä pitäen, mutta hyvin passaa violetit pökät myös mustan paidan kaveriksi.


Sitten olisi aika julkistaa arvonnan voittajat!
Lasten kanssa suoritettiin arvonta ja ensimmäisessä lappusessa luki 

Kaaru Kahdella arvalla mukaan tähän ihanaan arvontaan! Pitsinen olis mun valinta <3

Kaarulle lähtee siis pitsinen heijastin!
Toiseksi kirineelle jäi sitten keltainen heijastin ja se lähtee anonyymille

Pitsinen olisi tosi ihana mustassa takissani! Yhdellä arvalla mukaan.
ooti-@suomi24.fi

Onnittelut voittajille! 
Laittakaapa yhteystietonne tulemaan s-postiini niin saan heijastimet postipojan matkaan!

24 kommenttia:

  1. Voi ihanuus, millaiset sukat olet tehnyt! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Eerika <3 Ihan uskomatonta, että minä voitin tämän(kin) arvonnan! Minä, joka hyvin harvoin voitan arvonnoissa mitään, voitan nyt jo kolmannen kerran tälle syksyä blogiarvonnan, niin uskomatonta! Laitanpa samantien yhteystietoni tulemaan :)

    Ihanat sukat olet neulonut <3 Tuo kuvio on kyllä kaunis ja sinun neulomissasi sukissa väeläpä kauniit, jouluiset väritkin! Niin kauniit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli vähän samanlainen tuuri kevätpuolella :) Ei ole mullakaan liiemmin tullut voitettua missään arpajaisissa ja sitten tulikin täällä blogimaailmassa useampi voitto lähiaikoina. Mukavaahan se vaan oli! Kiitoksia Kaaru! Vien heijastimen pikimmiten postiin!

      Poista
  3. Onnea voittajille :) Kyllä Kaarua nyt onni suosii ;) Ihanat sukat!

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat, eikä ainakaan minun silmääni osu se mainitsemasi virhe.. :) Kiva myös eskarilaisen vaatesetti - hiharöyhelöt on ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, hyvä ettei virhe hyppää silmään. Itsekkin oikeasti huomasin sen vasta jälkeenpäin enkä enää jaksanut alkaa purkuhommiin kun sitä olin jo sen verran ekan sukan kohdalla joutunut tekemään. Kiitos Raisa :)

      Poista
  5. Onnea Kaarulle:)) ihanat sukat olet tehnyt ja nuo vaatteet on söpöt :)

    VastaaPoista
  6. Tosi sievät sukat, oikein värien harmoniaa. :) Eskarilaisen kelpaa myös olla uusissa vaatteissaan!

    VastaaPoista
  7. Sukissa on todella kaunis tuo kuvio ja upeathan ne ovat ensimmäisiksi kirjoneulesukiksi! Paidan sydän on tosiaan ihanan eläväpintainen, täytyypä kokeilla sivellintä itsekin joskus, kiitos vinkistä! Ja tosi kivoja tikkauksia olet tehnyt tytön housuihin, näyttävät ihan jo isomman tytön housuilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin täysin tuohon sukkakuvioon. Tavallaan aika simppeli ja yksinkertainen, mutta kuitenkin näyttävä. Tekisi mieli tehdä isoimmallekin tytölle uudet sukat, mutta taidan yrittää saada eka valmiiksi koukutut pipot :) Kiitoksia sulle Krista <3

      Poista
  8. On ihanat sukat ja kaunis tuo kuvio. Kirjoneule tuo kyllä mielekkyyttä neulomiseen, vaikka lankojen sotkeentuminen on ärsyttävää :-)
    Minun sukkaneuleeni on edennyt toisen sukan neulontaan eli eiköhän se siitä. Sukkia lapset kyllä tarvitsisivat, että äidin pitäisi laittaa vähän lisää vauhtia neulomiseen :-)
    Onnea voittajille!
    Ihana setti eskarilaisella. Söpöt nuo hiharöyhelöt:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Alkuun kyllä meinasi mennä langat ihan solmuun ja alkoi jo vähän ärsyttääkin mokomat sukat, mutta onneksi toinen sukka meni jo paremmin :) On se ihan eri tehdä jotakin muuta neuletta kuin pelkkää perus oikeaa-nurjaa, se on jotenkin tosi puuduttavaa. Mullakin meinaa tuo neulomispuoli olla kovin hidasta, mutta ehkä siinäkin harjaantuisi jos vaan jaksaisi harjoitella ja harjoitella... Kiva, kohta päästään siis ihastelemaan sun valmiita sukkia ;)

      Poista
  9. Tosi kiva tuo tytön pusero, eikä rimpsut ole ollenkaan liian isot!
    Ja sukatkin vielä!

    Onnea myös voittajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ettei rimpsut hyppää silmille :) Kiitoksia Susanna!

      Poista
  10. Komeat sukat olet pyöräyttänyt ja kauniit vaatteet! Tässä tulikin paljon ideoita, mitä haluaisin kokeilla. Saas nähdä milloin ehdin hurahtamaan neulontajuttuihin ja kankaan maalaukseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei noi sukat ihan pyöräyttämällä tulleet ;D Kyllä oli alku taas takkuista ja pientä opettelua tuo kirjoneule vaati (ja vaatii edelleen). Sitä pitäis varmaan aina neuloa monta juttua putkeen, eikä pitää piiiitkiä luovia taukoja, muuten meinaa nuo asiat painua unholaan :) Kiva jos sait vinkkejä! Ja kiitoksia kommentista <3

      Poista
  11. Hienot sukat! Ja hatun nosto, että sait ensimmäisen kirjoneuleesi valmiiksi. Minulla meni purkuhommiksi ja aloitus siirtyi joulun jälkeiseen aikaan, nyt ei ehdi paneutua :). Asu on myös ihana, erityisesti tuo sydän <3! Niin eläväisen kaunis pinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä itsekkin tyytyväinen kun monen taistelun (ja purkamisen täälläkin!) jälkeen sain nuo valmiiksi. Käsityön tekijöiden huippuhetkiä :D Voi, harmi sun neuletta, mutta kyllä siitä kuule vielä hyvä tulee sitten kun kerkeet paneutua taas siihen :) Tammikuun pakkasillahan on sitten mukava kaivaa taas neuletyöt esille! Kiitoksia Hanna Mi!

      Poista
  12. Ihanat jouluiset sukat! Ihan kuin niissä olisi pieniä tonttulakkeja :) Kirjoneule ei missään nimessä ole minun vahvuuksiani. Se lankojen kireyden sääteleminen osaa sitten olla hankalaa. Hienosti olet onnistunut heti ensimmäisellä kerralla. Tuo paidan sydän on muuten tosi kaunis ja näyttää ihan kuun pinnalta tuo maalausjälki. Tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itseasiassa edes ajatellut että sukat olisivat jouluiset ennen kuin luin näitä teidän kommentteja :) Ja totta, onhan ne! Vaikka alku olikin hankalaa, niin sukkien lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen! Kiitos Pizzicato!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥