maanantai 14. syyskuuta 2015

Keijukaiset puolukkaretkellä





Jos joku olisi eksynyt meidän kanssa samaan puolukkametsään hän olisi saattanut nähdä muutaman keijukaisen tanssahtelemassa jäkälämatolla. Olisipa hän saattanut myös huomata miten juoksun ja hyppelun lomassa keijukaiset välillä noukkivat maasta muutaman punaposkisen puolukan ja istahtivat pikku hetkeksi kaatuneelle kelopuulle niillä herkuttelemaan.



Viime viikkoisella puolukkaretkellä napattiin lasten kanssa muutama kuva tekemistäni keijunsiivistä, joista tosin vain yhdet jäivät meille ja kolmet läksivät eteenpäin. Pakko oli kuitenkin niitä kolmia muitakin muutaman kuvan verran testata. Haaveilin näet, että olisin saanut koko keijukatraastani kuvia yläkerran aulan seinälle, mutta pienin ei halunnutkaan seurata isompia. Paljon mieluummin hän  olisi kyykkinyt puolukkamättäällä herkuttelemassa. Lopulta lahjoin hänetkin muutamaan kuvaan omenan avulla :)



Poikaa rupesi myös kyllästyttämään kuvailu, enkä sitten kuitenkaan saanut ainuttakaan yhteiskuvaa lapsista. Vanhimmat tyttöset sentään innostuivat malliksi ja muutamia kivoja kuvia tytöistä saatiinkin.


Sitten taas muutama tekninen tieto siivistä. Keijun siipiosissa on kaksi erillistä rautalankakehikkoa, jotka päällystin Ikean pitsiverholla. Siivet on yhdistetty kahdella huopapalalla, minkä väliin ompelin käsiin pujotettavat kuminauhat. Huopapaloja ei saanut ommeltua siipiin ompelukoneella, joten ne piti tikuttaa käsin paikoilleen ja käsintikkailua peittämään (en saanut käsin mielestäni tarpeeksi siistiä lopputulosta) liimasin huopapalojen reunoja kiertämään pitsiä.


Nämä siivet on siis tavallan toisistaan irrallaan, eli pääsevät pikkuisen heilumaan, toisin kuin aikaisemmin tekemäni. Niitä pääset kurkkaamaan tästä. Huvittavaa muuten miten tuolloinkin haaveilin lapsista yhteistä keijukuvaa, mutten silloinkaan sitä saanut. Jospa vielä joskus onnistuisin :)

41 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Saikku! Onneksi sentään tytöt suostuivat kuvattavaksi :)

      Poista
  2. Aivan ihania keijukuvia! Varmaan tyttölöiset nauttivat tästä roolista ja metsähetkestä. ..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu! Kyllä heitä joutui lopuksi vähän hoputtamaankin vaatteiden vaihtoon, oli vissiin mukava liihotella keijuina pitkin metsää :)

      Poista
  3. Oi, ihania kuvia ♥
    Ja aika hauskat siivet, taitavaa!

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka kauniita kuvia ja suloiset keijukaiset! <3

    VastaaPoista
  5. Voi, miten ihania kuvia. <3
    Tuollaiset roolileikit uppoavat meidän lapsillekin niin hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka! Ja kuviinkin suostuvat yleensä paremmin, jos ei tarvi tönöttää seinän vieressä paikoillaan :)

      Poista
  6. Suloiset siivet ja kauniit kuvat. Munkin pitäisi värkätä uudet siivet, pienimmäiseltä kun ei löydy ollenkaan. Kiitos muistutuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Meillekin yhdet siivet jäi oisittain siksi, että kaikille riittää, eikä yhden lapsukaisen tarvitse jäädä ilman :)

      Poista
  7. Ihania kuvia! Tuttu juttu tuo kuvattavana olemisen vaikeus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pizzicato! Meillä poika taitaa olla kaikista kärsimättömin, mitä kuviin tulee!

      Poista
  8. suloisia keiju-kuvai <3 Vai meinas poika,ettei poika-keijuja ole olemassa,kun ei kuvaan suostunut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suvi! Kyllä poika kotona liihottelee siivet selässä ja joskus jopa prinsessahame päällä, mutta nyt ei kuvaukset innostanut ;D Tais tällä kertaa olla kiire iskän kanssa puolukoita keräämään :)

      Poista
  9. Ihania kuvia<3
    Kaunis tausta kuville tuo metsä keloineen ja jäkälineen.
    Suloisia lapsia teillä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miikku <3 Tuo metsä on ihan huikea, melkein kuin pohjoisessa olisi!

      Poista
  10. Herkän tunnelmalliset kuvat ❤ ! Siivet ovat niin kauniit! Harmi ettei lapset intoutuneet yhteiskuvaan, olisi varmasti tullut upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna sinullekin <3 Tuntuu, että usein parhaimmat yhteiskuvat tulee ihan spontaanisti, jos liikaa suunnittelee, niin joku murusista ei ainakaan silloin halua olla yhteistyökykyinen :)

      Poista
  11. Voi ihanuutta näitä pieniä keijukaisia <3

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia! Nuista saisi kauniita taulujakin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! Ajattelinkin muutaman kuvan teettää kehyksiin. Harmi vaan kun koko katras ei suostunut samaan kuvaan.

      Poista
  13. Ihania kuvia! ♥ Kelpais varmaan meidänkin tytöille tuollaset siivet!
    Minäkin yks hellepäivä kuvasin lapsia ahkerasti aikomuksena teettää tauluja seinille, kun meillä ei tällähetkellä ole mitään kuvia perheestä seinillä tms. Vielä kun saisi käytyä kaikki sadat kuvat läpi ja valittua parhaimmat, sekä vielä teetettyä :D Siinäpä urakkaa riittääkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos T! Minä en taas kauhean montaa kuvaa tällä kertaa saanut, mutta onneksi niistä muutamista tuli tosi kivoja. Harmi vaan kun poika ja nuorin ei ollut kauhean innokkaita kuvaussessiosta. Olisi ollut kiva saada kaikki lapset samaan kuvaan.

      Poista
  14. Oi miten suloista:) todella ihania ja kauniita kuvia. Veikkaan että meidän reilu 3v tyttö ihastuisi tällaisiin siipiin😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Pipo! Tuon ikäisille taitaa upota kaikki suloinen ja tyttömäinen. Meidän keskimmäinen neiti on myös reilu kolme vee ja hän on nyt ihan vasta oikein innostunut kaikista roolileikeistä :)

      Poista
  15. Niin ihastuttavat kuvat <3 Kauniita lapsukaisia ja ihanat siivet! Minä en saa koskaan mitään tuollaista aikaiseksi. Ostin lapsille kaupasta valmiit keijusiivet, kun en jaksanut tehdä itse. Eihän ne kalliit olleet, mutta eivät myöskään niin nätit kuin itsetehdyt olisivat ehkä olleet. Ehkäpä niihin kehikoihin väsään sitten uudet kankaat, kunhan nuo rispautuvat rikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru! Onhan noissa aina oma näprääminen, mutta itselle valmis lopputulos on aina tosi palkitsevaa. Välillä sitä tosiaan miettii, että onko kaikkea pakko kokeilla tehdä itse, kun kaupasta saa niin edukkaasti vastaavia, mutta ehkä se on se lopputuloksen mukava fiilis minkä takia monenmoista tulee kokeiltua :)

      Poista
  16. Ihania keijukaisia! Kauniit siivet olet askarrellut! :)

    VastaaPoista
  17. Olisinpa minäkin nähnyt puolukkametsässä tuollaisia suloisia keijuja ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä ikinä tiedä mitä metsässä tulee vastaan... :) Kiitos Essi!

      Poista
  18. Todella söpöjä keijukaisia:-)

    VastaaPoista
  19. Keijut satumetsässä!
    Taikaa ilmassa ja kauniin punaiset puolukat jäkälämättäällä!
    Syksyn kauneimpia hetkiä, kiitos näistä kuvista ihana Eerika!

    VastaaPoista
  20. Kiitos ma-te ja tervetuloa lukijaksi <3

    VastaaPoista
  21. Söpöt keijukaiset :) - Ihania kuvia!

    VastaaPoista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥