keskiviikko 6. elokuuta 2014

Keittiön tuunatut


eli maalatut.

Minuun iski jokunen aika sitten armoton tavaraärsytys. Mikä tarkoittaa suomeksi sitä, että sain vimman alkaa käymään huushollin joka kolkkaa läpi roskapussi ja kirpparilaatikko seuranani. Jo olikin aika aloittaa moinen urakka. Puoli taloa käyty läpi ja monta kassia tavaraa lähdössä kiertoon. Ja tiedättekö tästä kaappien siivoamisesta tulee itsellekin suorastaan puhdistunut olo ;)


Ikealainen koivuvanerinen tarjotin päätyi aluksi kirppisrojujen joukkoon kunnes äkkäsin, että annan sille sittenkin uuden mahdollisuuden ja sudittelen sen valkoiseksi. Varmuuden vuoksi, ettei pelkkä valkoinen tunnu liian tylsältä, maalasin siihen vielä tähtösen tuikkimaan.



Samaisen firman mäntynen leipäloota sai myös uutta väriä ja tekstiä ylleen. Tämä kyllä tarttui eräällä kesäreissulla mukaan, mutta tokihan sitä piti jotakin uutta ostaa tilalle kun kaappeihin tuli taas tilaa. Olen tässä kyllä pohtinut pitäisikö tuo Leipää & Pullaa maalata yli! Kysyin asiaan miehisempääkin näkökulmaa ja sain vastaukseksi, että ihan hyvä varsinkin tuo Pullaa on. Toivoo vissiin, että tuolta löytyisi useamminkin tuota jälkimmäistä :)


Kesälomareissulta löytyi myös köökkiin uusi sammutuspeite. Tälle piti tehdä oikein oma paikka hellan kupeesta kun eihän tämmöistä tähtikuosista peitettä viitsi kaappiin piilottaa.



Terran värinen ruukku ei ole oikein ikinä löytänyt meiltä paikkaansa, vaan nyt kun (sekin) sai valkoisen maalikerroksen ylleen niin jopa sillekin löytyi oma kolonen.

  
Tälläisiä pikku tuunauksia tällä kertaa. Pikku vaivalla sai taas pientä piristystä keittiöön.


Nyt pukkasi uutta mietinnän aihetta, nimittäin painuisko sitä pehkuihin (kello on näet jo aika paljon) vai pakkaisiko loput tavarat nyt kun saisi pakata ilman pikkuapureita. Huomenissa meidän olisi tarkoitus startata pidennetyn viikonlopun viettoon ja mihinkäs muualle kuin rannikolle. Ihanaa saada pikku irtiotto arkisesta aherruksesta!

Kauniita unia!

16 kommenttia:

  1. Piti oikeen kunnolla katsoa että missä tuolla oikein on tarjotin, en heti hoksannut! :DD "Leipää ja Pullaa" -teksti on aivan ihana :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin vissiin maastoutui kaapin kylkeen :D Tarvii katsella tuota Leipää ja Pullaa jokunen aika ja katsoa sitten josko silmä olisi siihen tottunut!

      Poista
  2. Suloisia tuunauksia. Valkoinen on kyllä kaunis sisustusväri - ja kauniilta teidän kotikin näyttää. Kotoisalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekkin oon tyytyväinen noihin pikku tuunauksiin. Valkoinen on kaunis väri ja siihen on helppo yhdistellä muita värejä. Ja mikä parasta kaikki värit passaavat valkoisen kanssa. Kiitoksia sinulle!

      Poista
  3. Aivan ihania maalauksia! Minustakin tuo leipää ja pullaa on mainio. Mahtavaa että nämäkin kaikki esineet saivat uuden elämän. Oikein mukavaa reissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäinen kierrättäjäni kiittää kun ei tarvi lähteä kaupoille vaan omista kätköistä löytyy jotakin mitä voi vielä itse hyödyntää :D Kiitoksia!

      Poista
  4. Tosi hienoja tuunauksia! Valkoisella saa niin raikkaan ja kauniin ilmeen! Kaunis tuo teidän puuhella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maria! Niinpä, valkoinen on ihanan raikas väri!

      Poista
  5. Kummasti se uusi pinta saa tavaran aivan uudelleen elämään. Nuo sinun tuunaukset ovat ihania. Teksti leipälaatikon kyljessä on kyllä niin kotoinen. Ja kotinne näyttää niin kauniilta:) Mukavaa reissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan kuin olisi saanut vallan uusia tavaroita :) Kiitoksia Kannneli! Niin mukava reissu meillä olikin, että nyt on lievää vaikeutta havaittavisssa kun pitäisi siirtyä normi arkirytmiin ;)

      Poista
  6. Ihania, ihania juttuja! Anna ehottomasti olla tuo teksti leipälaatikossa :) Ja tosi kauniin näköinen koti teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amanda! Ajattelin, että jätän tuon tekstin ainakin toistaiseksi leipälaatikkoon ja katon jos silmä tottuisi :D

      Poista
  7. Kauniita kuvia jälleen kerran, näitä on niin mukava katella. Kiitos ideasta ommella sammutuspeitteelle huppu. Samanlainen pitäs itekki tehä. Mukavaa elokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Näppi! Helposti tuommoisen muuten itekki ompelisi. Siitä vaan surruutelemaan.. :) Mukavaa elokuuta sinullekin!

      Poista
  8. Onpa kivoja tuunauksia, minulta onkin tämä postaus mennyt ihan ohitse tässä elokuun tohinassa! Tuo leipälaatikko on ihan paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppukesä/alkusyksy taitaa olla yhdellä jos toisella tohina-aikaa! Itekki oon kerinnyt käydä suunnilleen vaan pyörähtämässä täällä netissäkin kun on ollut kaikkea muuta touhua niin paljon! Kohta voi taas onneksi vähän höllätä ja mikä parasta jos kerkeisi taas käsitöidenkin pariin :D Kiitos Krista!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥