sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Syksyn kauneus ja karuus


Lokakuun ensimmäisenä aamuna toivotin instagramin 
puolella lempeää lokakuuta meille jokaiselle.
Enpä silloin aavistanut, että jo muutaman tunnin päästä ollaan 
pikku murun kanssa sairaalassa. Ei alkanutkaan meidän lokakuu niin 
lempeästi kuin olisin toivonut.




En ole oikeastaan ikinä pitänyt terveyttä itsestään selvänä, 
mutta silloin kun se uhkaa horjua, niin silloin sitä osaa jotenkin taas aivan 
eritavalla arvostaa. Terveys on lahja, samoin kuin koko elämä.
Tällä hetkellä syksyinen luonto puhuttelee aivan erityisellä tavalla. 
Syksyisin kauneuden rinnalla kulkee myös haikeus siitä, 
että kohta kaikki on taas niin kovin karua.Vielä hetken koko luonto 
räiskyy kuin ilotulituksessa. Värejä ja kauneutta löytyy mihin vain suuntaa katseena.
Hetken päästä kaikki on ohi, luonto riisuutuu ja jälkelle jää vain ruskean eri sävjä.
Omalla haikealla tavalla sekin on sitten kaunista, 
jos osaa vaan katsoa sitä oikealla tavalla, lempeästi.



Samallalailla ihmisen elämä on kaunista, mutta samalla kertaa niin kovin karua.
Emme voi tietää huomisesta, mitä se mahtaa tuoda tullessaan.
Onko seuraavan mutkan takana asioita mitkä heittävät elämän päälaelleen,
tuntuvat kipuna rinnassa. Miten hauraaksi ja pieneksi sitä tunteekaan 
itsensä isojen asioiden edessä.



Tällä hetkellä olen tavattoman kiitollinen omasta perheestä ja muista läheisistä  
Sekin on jännä miten kiitollisuus korostuu elämän kipukohdissa.

Voi kumpa ensi viikko toisi hyviä uutisia tullessan!
Tai ei ainakaan kovin pahoja!




Loppuun on pakko laittaa vielä kuva haapakujasta hetkeä ennen syyspukua.
Niin kaunis jokaisena vuodenaikana, samoin kuin kuvssa oleva juhannusruusu.
Luonnolla on ihmeellinen voimaannuttava ja rauhoittava vaikuus.

Nautitaan tästä vielä hetken kestävästä kauneudesta



20 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Terveys on kyllä kallisarvoista. Toivottavasti teillä on kaikki hyvin!

    VastaaPoista
  2. Ihania syyskuvia ja -ajatuksia olet kirjoitellut tänne. Syksy riisuu kesän kauneuden, mutta sittenkin on kaunista, kaunista eritavalla. Muutokseen kuuluu useimmiten kipu. Niin tavallisessa elämässä, terveyden haasteissa, ihmissuhteissa, kaikessa. Kipu tekee tilaa muutokselle.

    Toivon Sinulle ja pikku murulle kaikkea hyvää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kipu kulkee elämän niin monissa asioissa mukana. Uuden edessä eritoten. Välillä tämä elämä on niin erikoista, että meinaa ihan huimata. Onneksi on ihania ihmisiä ympärillä, monia rakkaita käsiä 💛 Kiitos Kaisu 💛

      Poista
  3. <3 Enkelin siipien suojaamia hetkiä teille. Lämpimiä ajatuksia täältä.
    t. Suvi

    VastaaPoista
  4. Syksyn kauneutta ja lumoa.
    Voimia ja halauksia teille!
    Toivotaan että kaikki kääntyy parhain päin!
    Elämä kantaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Susanna 💛 Jännittävä ja pelottava viikko edessä, epätietoisuus on varmaan pahinta 😓

      Poista
  5. 💗 Niin kauniita syksyn kuvia ja ajatuksia. Sekin on lahja! Nimittäin taito kuvata ja ilmaista asioita ☺️ kovasti voimia ensi viikkoon, ja ennen kaikkea tähän epätietoisuuden viikkoon!💗 päivä kerrallaan, se riittää.🍁

    VastaaPoista
  6. Kaikkea hyvää teille 🧡 💚

    VastaaPoista
  7. Toivon kaikkea hyvää teille 🧡🧡

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Raisa, niitä on tarvittu ja tarvitaan 🙏💛

      Poista
  9. Niin kauniita kuvia, ihan herkistäviä! <3
    Kaikkea hyvää teille ja pienelle paljon, onnellisia terveitä päiviä! <3

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Unknown, niitä on tarvittu ja tarvitaan 💛

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥