sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Vielä viimeiset


Niin sitä ollaan vaan maaliskuutakin harpattu hyvä askel eteeenpäin.
Ja loman jälkeen aloitettu perusarki. 
Minä niin taas nautin arkipäivien aamupäivistä.
Niistä muutamasta tunnista, kun koululaiset ovat opiahjoissaan 
ja me pienten kanssa kotona. Ah, sitä hiljaisuutta ja rauhaa, mikä silloin täällä vallitsee!
Tuntuu, että meidän isoimmat saa paljon suuremman härdellin aikaiseksi mitä pikkuväki.
Mahtaakohan kellään muulla olla näin päin?


Maaliskuu toi myös pakkaset takaisin ja lunta tuntuu edelleen riittävän.
Viime yönäkin sitä tuprutti melkoinen kerros lisää.
Siispä vielä on käyttöä muutamalle neulomukselle mitkä tipahtivat vastikään puikoilta.


Nuoremmalle pojalle neuloin Klompelompe-kirjasta uuden pipon.
Lankana on lempparilankani eli Dropsin Merino Extra Fine.
Olen ihan ihastunut turkistupsuihin ja tuntuu, 
että voisin laittaa niitä vähän joka pipon huipulle keikkumaan.


Itselle neuloin mustan pannan. 
Olen tänä talvena kaivannut useamman kerran villapipoa kevyempää päähinettä 
kauppareissuille ja nyt viimein hoksasin neuloa itselleni pannan.
Nyt ei tarvi pakkasella korvat jäässä kipittää kauppoihin, 
eikä myöskään pää hikisenä kulkea sisätiloissa.

Tässä lankana on Dropsin Nepal.


Ja loppuun vielä sovituskuvaa piposta...


sekä pannasta tyttären päässä. 
Joka muuten ihastui pantaan niin, että olisi halunnut omia sen itselleen.
Täytynee ehkä neuloa hänellekin samanmoinen joku kerta välipalatyönä.

Olisikohan nämä nyt viimeiset villa-asusteet tälle talvea :)


Blogiini on tupsahtanut pari uutta lukijaa, 
mukava kun löysitte tänne,
olette lämpimästi tervetulleita joukkoon mukaan




19 kommenttia:

  1. Mulla on vieläkin testaamatta tuo pipomalli. Kauniita neulomuksia olet tehnyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Tämä pipo oli tosi helppo neulottava, melkein pelkkää oikeeta vaan 😃

      Poista
    2. Munpa pitää tutustua ohjeeseen. :)

      Poista
  2. Meilläkin aamupäivät rauhaisia, varsinkin ekaluokkalainen htuo säpinää koulusta tullessaan. Ihania neulomuksia
    ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla ettei meillä yksin mene noin päin. Äkkiseltään sitä ajattelee, että homman pitäisi olla just toisinpäin, että isommat lapset olisi rauhallisempia ja hiljaisempia 😅 Kiitos kommentista Hanna!

      Poista
  3. Kauniita olet neulonut. Tuo Dropsin Extra Fine alkaa olla nykyään minunkin lempparilankani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Minusta tuossa Extra Finessä on hinta-laatu suhde kohdillaan. Lisäksi se on ihana pehmoista iholle. Minä liputan tuon langan puolesta 😃

      Poista
  4. Ihania neulomuksia! Pipossa on tosi nätti kuvio.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Raisa ❤️ Tuon pipon malli oli vielä tosi helppo neuloa, lähes oikeaa vain.

    VastaaPoista
  6. Kovoja neuleita; tuo panta erityisesti jää mieleeni tästä. Pitää joskus varata tuo kirja kirjastosta ja kokeilla ´noita ohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu ♥️ Pannan ohjetta ei löydy siis tuolta Kompelompe-kirjasta. Jos haluat sellaisen tehdä, niin netistä googlettanut palmikkopanta löytyy useita ohjeita. Itse tein vähän soveltamalla. Oli mukavan helppo ja nopsa tehdä 😊

      Poista
  7. Ihanat päähineet, molemmat kauniita ja käytännöllisiä. :)

    VastaaPoista
  8. Hieno pipo ja panta :) itse en toistaiseksi kudo muuta kuin villasukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ♥️ Minä taas tykkään neuloa juuri pipoja ym. Nyt kyllä on pitkästä aikaa villasukat puikoilla, tavoitteena olisi saada jämälanka keriä tuhottua 😃

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥