maanantai 4. helmikuuta 2019

Siilikakku


Mukavaa uuden viikon aloitusta sinulle
Meillä viikko alkoi mukavasti viikonloppuisissa synttäreiden tunnelmissa viipyillen.
Pääsimme viimein viikonloppuna viettämään meidän pikkutyttöjen 1- ja 5-vuotis synttäreitä.
Koska jo pelkistä tyttöjen kummeista perheineen ja isovanhemmista kertyi suuri joukko, 
niin päätimme suosiolla viettää synttäreitä sekä lauantaina että sunnuntaina.


Ihan ei sujunut näiden juhlien järjestelyt ongelmitta.
Lauantaiaamuna leväytin leipomistarvikkeet pöydälle ja väänsin uunin päälle.
Kuului vaan posahdus! 
Koko rakkine päätti hajota parahiksi juuri leipomistouhujen.
Mies pääsi onneksi lähtemään siltä seisomalta uunikaupoille 
ja muutaman tunnin päästä meillä komeili keittiössä uutuuttaan kiiltelevä hella.




Pikkuisen joutui suunnitelmia muuttamaan uuniepisodin takia ja kiirettä meinasi pukata, 
mutta mitäpä pienistä. Pääasia, että saatin juhlat juhlittua ja että meillä on nyt toimiva uuni.
Ei edes tarvinnut lähteä polttopuiden hakuun ja alkaa puuhellalla kikkailemaan ;D


Lauantaina herkuttelimme mm. Runebergin tortuilla 
ja mutakakulla kerman ja pensasmustikoiden kera.
Sunnuntaina tänne tuli lapsivieraita ja näiden viidentoista nappulan iloksi innostuin 
kokeilemaan siilikakun tekoa. Kerrankin kakkkukokeilusta tuli juuri sellainen millaiseksi 
sen olin mielessä ajatellut.


Siilin sisuksista löytyi kinuskipuolukkatäyte. Ohje siihen löytyy tästä postauksesta.
Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä pursotettavaa suklaakermaa, jolla pursottelin siilille piikit.
Sulatin edellisenä päivänä miedolla lämmöllä 200g tummaa suklaata kuohukerman (5dl) joukkoon. 
Annoin seoksen jäähtyä jääkaapissa yön yli ja seuraavana päivänä sen sai vatkattua jämäkäksi 
ja herkulliseksi moussemaiseski vaahdoksi, mitä oli helppo pursottaa.


Mutta eipä nämä omat leipomukseni tosiaankaan aina onnistu.
Niin kuin nämä muffinssit joista piti tulla pupumuffinsseja :D :D
Minulla oli muka kiva idea päässä, mutta toteutus nyt ei oikein kohdannut tuota ideanpoikasta.
Vaahtokarkit eivät pysyneet suipossa muodossa 
ja muutenkin nuo näyttävät lievästi sanottuna latteilta :D
No, hyvin nämä vadelma-valkosuklaamuffinssit kuitenkin maistuivat vieraille, 
vaikka ulkonäössä olikin toivomisen varaa.
Eipä näitä epäonnentekeleitä tule normaalisti taltoitua, vaan ne syödään vähin äänin pois, 
mutta nyt ajattelin vilauttaa ettei nämä kokeilut läheskään aina onnistu, 
vaan säätöä ja "tuotekehittelyä" mahtuu matkaan.

Mutta kaikesta säädöstä huolimatta meillä oli molempina päivinä todella ihanat juhlat. 
Lapset nauttivat ja itsestäkin oli mukava nähdä ihmisiä. Kyllä taas ajattelin, 
miten suuri rikkaus onkaan omistaa suuret suvut. Miten mahtava asia onkaan, 
kun ympärillä on niin monia ihania ihmisiä


20 kommenttia:

  1. Vitsit, onpa söpö siilikakku! <3
    Hyvin nuo lapsille pupu-muffineista menevät! Oikein suloiset puput ovatkin!
    Olisin minäkin ilahtuneena niitä maistellut, enkä itse noin hienoja olisi edes osannut tehdä... =)
    Puolukkatäyte kuulosti kivan pirteältä.

    Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lapset olivat ihan mielissään noista muffinsseista, he ei näytä olevan turhantarkkoja 😃 Ja maku niissä oli pakko onneksi hyvä, mikä onkin tärkein 😋 Kiitos Susanna ♥️ Mukavaa uutta viikkoa sinne!

      Poista
  2. Siilikakku on kyllä niin söpö; juurikin ihana tyttölöisten synttäreille. Ja herkku, raikas täyte!😋
    Ja minustakin nuo on selviä pupuja; ei mitään epäselvää!😊
    Ihana, että mutkat matkassa eivät hidastaneet sinua ja saitte juhlat pystyyn. Ja ne rakkaat ihmiset; he tekevät juhlan läsnäolollaan.💕

    Lumisen talven iloa! Joko sinä kestät olla ulkona?💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas tuli noista muffinsseista enempi mieleen hiiri tai nalle tms.😄 Varsinkin, kun korvat ehtivät mennä odotellessa tosi pyöreiksi. Lapset niistä onneksi tykkäsivät, eivät ruukaa ollaa tuhantarkkoja! Ja samaa mieltä, ihmiset ne tekevät juhlan 😍 Olisihan sitä hätätapauksessa saanut kaupastakin syötävät, mutta kun olin kerinnyt aloitella leipomista, niin olisi ollut harmi laittaa aineksia hukkaan.

      Alle viiden asteen pakkasessa oon pystynyt olemaan, mutta sitä isompi pakkanen on laukaissut kivun. Pääsin nyt käymään hierojalla, mutta en kerinnyt viikonloppuna vielä ulos asti ja tämä päivä on mennyt juhlista toipuessa 😉 Jospa hieronnasta olis ollut apua, ainakin päästä löytyi hirmu kireitä paikkoja. Kiitos Kaisu ja iloa tähän uuteen viikkoon ♥️

      Poista
  3. Mitä suloisin siilikakku! 😍 Eikä pupumuffinseissakaan mitään vikaa ole. Minun silmiini näyttävät veikeiltä veijareilta, juuri sellaisilta pupusilta kuin saduissakin on. 😘
    Ihanat juhlat olet saanut aikaan jälleen. Ja miten ihana, että lasten kummit pääsevät osalliseksi juhlista! Ikimuistoisia hetkiä päivänsankareille kuin kummeillekin.

    Minäkin olen täällä miettinyt, mitä sinulle kuuluu. Mukava kuulla, että olet päässyt hierontaan. Toivottavasti siitä olisi ajan myötä apua vaivoihisi.💓

    Helmikuun kauneutta ja iloa Sinulle! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas nään nuo puput enemminkin hiirinä ta nalleina, varsinkin kun korvat kerkesivät mennä ihan pyöreiksi odotellessa 😂 Mutta lapset tykkäsivät ja hyviltä ne maistuivat, joten mitäpä ulkonäöstä 😁 Meillä kummit on lapsille tosi tärkeitä. Ihana on, että he ovatkin päässeet usein lasten synttäreitä juhlistaan. Minäkin niin toivon, että hieronnasta löytyisi apua. Pitäis nyt vielä muista itsekin jumpata ja venytellä paikkoja. Kiitos Kaaru ❤️

      Poista
  4. Onpa ihana siilikakku ja herkullisilta näyttävät söpöset pupumuffinssitkin. :)

    VastaaPoista
  5. Olet kyllä niin upea leipuri 😍😋 kuinka upeita tarjottavia olet tehnyt! Ihastellen katsellut 😍

    Ihanaa alkanutta helmikuuta 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stella Vanilja ♥️ Välillä joku idea iskee mieleen niin, että sitä on pakko päästä toteuttamaan. Onneksi meillä näitä synttäreitä riittää 😉

      Poista
  6. Taidollista 💛 Siilikakku on ihan viimeisen päälle ihana ja pupuset on erityisen sööttejä 😍 Ihanat juhlat teillä ollut 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ❤️ Meillä oli tosi mukava juhlaviikonloppu 😍

      Poista
  7. Hurmaava siilikakku! <3 Eikä pupusissakaan minusta vikaa, ehkä ilmeet ovat vähän tärähtäneet, mutta sehän on vain hauskaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus ❤️ Mulla taas rupeaa edelleenkin naurattamaan, kun katson noita pupuja 😂 Lapset niistä oli kuitenkin mielissään ja hyviltä ne maistuivat.

      Poista
  8. Ai herkku😋 vesi kielellä täälä ruudun toisella puolen. Ja kuinka söpis kakku💗 ihana idea.

    VastaaPoista
  9. Siis niiiiin söötti Siilikakku!! Waude, Eerika t. Kotis

    VastaaPoista
  10. Ihana siilikakku, niin suloinen. Ja mitä vielä, eivät nuo pupumuffinit ole yhtään epäonnistuneet! Oikeasti katsoin ensin, että ovat jääkarhumuffineja, ajattelin olevan lasten joku hittijuttu. :) Suloisia kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin näen nuo pupumuffisit enemmän nalleina tai hiirinä mitä pupuina 😄 Varsinkin kun niiden korvat odotellessa meni melkein pyöreiksi. Mutta lapset olivat niistä mielissään, mikä lienee tärkeintä. Kiitos -A- ♥️

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥