torstai 12. huhtikuuta 2018

Värienergiaa


Aurinkoinen tervehdys kaikille!

Aivan ihanat kevätkelit ollaan saatu. 
Aurinko paistaa ja elohopea on kivunnut päivisin reippaasti plussan puolelle. 
Lumet hupenevat silmissä ja veikkaanpa, että ei mene enää kauaakaan, 
kun jo pääsee pihahommien pariin.



Ennen pihahommia kuitenkin me juhlitaan vielä yhdet juhlat pois alta.
Esikoisemme täyttää aivan pian yhdeksän vuotta ja 
viikonloppuna olisi tarkoitus juhlistaa tuota reipasta ja iloista tokaluokkalaistamme.

Tuntuu muuten hurjalta ajatella, että esikoisemme on jo noin vanha.
Olen tainnut joskus täällä samaisen tytön synttäreiden alla huokaista helpotuksesta, 
kun lapset kasvavat ja tulevat enemmän omatoimisimmiksi. 
Nyt tuntuu hurjalta ajatella, että vuoden päästä tulee kymppi täyteen. Mihin tämä aika juoksee!


Tuntuu, että tämä joulun ja juhannuksen välinen puolivuotinen on meillä yhtä juhlaa.
Mahtuuhan tähän puolivuotiseen koko meidän kahdeksan henkisen perheen 
syntymäpäivät sekä minun ja miehen kihla- ja hääpäivä. 
Ja sitten on vielä pääsiäiset, vaput ja äitienpäivät ja mitä kaikkea näitä nyt onkaan.

Heinäkuun alun jälkeen saakin seuraavat puoli vuotta vetäistä henkeä,
kunnes vähän ennen joulua alkaa taas puolenvuoden juhlaputki.


Ja voi ihanuus, mitä löysin eilen pihalta. 
Kevään ensimmäiset krookukset olivat nostaneet päänsä auringon sulattaman rinteen juurella
Kevät tulee kohisten ja minä meinaan paakahtua onnesta!



17 kommenttia:

  1. Aivan ihana kevät energinen postaus 💛🌿🌸

    Aurinkoista viikon jatkoa! 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stella Vanilja ❤ Tämä kevätaurinko saa ihmeitä aikaan, tuntuu, että itselläkin riittää virtaa taas ihan erilailla 😊

      Poista
  2. Ihanan keväistä <3 Mukavaa ja aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta 💛 Mukavaa loppuviikkoa sullekin 😊

      Poista
  3. Eikös se elämä olekin juhla. ;) Ihanaa kevään alkua! <3 Ensimmäiset krookukset bongasin tänään itsekin eräältä pihalta. Huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se 😃 Ja on kyllä mahtavaa, kun kevät on viimein täällä 😍 Tulee niin hyvä fiilis pelkästä kevään ja tulevan kesän ajattelemisesta. Kiitos Pipo-otus!

      Poista
  4. Ison perheen elämä on tosiaan yhtä juhlaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, kirjaimellisesti sekä vertauskuvallisesi 😄

      Poista
  5. Teillä kyllä juhlia piisaa! =)
    Kauniita tulppaaneja kevään väreissä! <3

    Lapset kasvavat vauhdilla. Meidän ainokainen on jo 12 vuotta ja varhaisteini! Mies juuri pari päivää sitte tokaisikin että viiden vuoden päästä poika menee armeijaan....voi kauhistus! Vain viisi vuotta siihen!! Poika suunnittelee jo jatko-opiskeluja Kanadassa ja ajokorttia....huh.

    Ihania päiviä sinne valoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin kun aikaa taaksepäin katsoo, niin nopeaa ne vuodet ovat vierineet. Olen täällä pohtinut, että 9 vuotta on aika ihana ikä, tyttö on vielä ihan lapsi, mutta kuitenkin jo niin iso, että hänen kanssaan voi jo jutella "järkeviä". Mutta kohta mekin ollaan jo tuossa tilanteessa kuin te, huh huijakkaa! Välillä sitä toivoisi ajan hidastavan vauhtia! Kiitos Susanna! Aurinkoa myös sinne ☀

      Poista
  6. Kevät on kyllä ihanaa aikaa! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä tuntuu, että ihan parasta aikaa 😍😄

      Poista
  7. Ihana keväisen keveä, onnellinen postaus! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vielä lisätä, että tämä aurinko ja heräävä luonto tekee kyllä ihmisen hirmu onnelliseksi. Ihanaa aikaa saamme taas elää 💛

      Poista
  8. Oli kyllä mahtava talvi, kun oli niin paljon lunta. Mutta entäs sitten kevät? Ihan suurenmoista ollut, miten paljon on paistanut aurinko. Itsekin kävin eilen kurkistelemassa, joko ensimmäiset kevätkukat olisivat nousseet, mutta vielä ei ollut niiden aika täällä. On täällä vielä paljon luntakin, mutta monista kohdista jo maa näkyy. Aurinkoisia kevätpäiviä ja mukavaa synttärien juhlintaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppas muuta, jokainen vuodenaika on omalla tavallaan ihanaa aikaa. Minäkin nautin niin talvesta, mutta kyllä kevään tulo saa erityisen lämpimän tunteen läkähtämään rinnassa. Kun luonto hiljalleen herää eloo ja kun valoa taas riittää pitkälle iltaan asti, voiko sitä olla iloitsematta <3 Meillä oli tosi mukavat juhlat taas, niistä laitoinkin jo pienen postauksen :)
      Kiitos Outi kommentista <3

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥