sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Vauvan tuoksua


Kannan kaunista unta Luojani kätten alla,
hennon kultaisen linnun oksalla hauraimmalla.
Äidin rukousten alla hän kasvaa hiljaa,
kannan taimea tarhan, kannan mä kultaliljaa.

Luottaa korkehin antaa voimia suureen matkaan,
mitkä jäljet nuo rantaa vierelläs kulkevatkaan.
Suurta suunnitelmaa meidät valitsit juuri,
anna iloiten ottaa tehtävä vastaan suuri.

Pientä turvallisilla käsillä varjelethan,
meitä suojelevilla sanoilla saattaisit matkaan.
Enkelsiipein alla syntyy elämä pieni,
Luoja kaunehimmalla lahjalla siunaa tieni.

Pauliina Myllymäki




Pitkä odotus palkittiin ja nyt olemme päässeet sylittelemään suloistakin suloisempaa pientä prinsessaa viikon verran Kauan pikkuinen antoikin odotuttaa itseään, mutta sitten kun hän päätti tulla, niin eipä hän enää aikaillutkaan. Näin jälkein päin voin todeta, että onneksi mekään emme aikailleet, muuten emme olisi sairaalaan ehtineet. 

Täällä ollaan koko perhe (tai edellisestä kuopuksesta en ole aivan varma ;) ) onnesta mykkyrällä. Itse olen niin onnellinen ja kiitollinen siitä miten kaikki meni hyvin. Tuntuu, että mitä useampi lapsi on jo ennestään, niin sitä enemmän sitä jännittää ja miettii, että voiko tämäkin synnytys mennä hyvin. Onnellisuus ja kiitollisuus on siis valtava kun saa pitää tätä tummatukkaista pikkuista sylissä ja ihastella ja ihmetellä hänen koko pikkuruista muotoaan. Niin täydellinen ja rakas tämäkin lapsi



48 kommenttia:

  1. Suuresti onnea teidän perheelle ♥️

    VastaaPoista
  2. "Odotuksesta,vaivasta
    saitte lahjaksi palan taivasta."💖

    VastaaPoista
  3. Ihania uutisia! Olit eilen kovasti mielessä ❤! Ihanaa että kaikki meni hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ❤ Olo on kyllä niin onnellinen ja kiitollinen tästä pienestä ja siitä kun kaikki meni hyvin!

      Poista
  4. Sylintäydeltä onnea ja enkeleiden suojelusta teille!
    Suloinen vauva!

    VastaaPoista
  5. Lämpimät onnittelut, ihana uutinen!

    t. Tuulenlaulun Suvi

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea ja siunausta koko perheelle! <3 :)

    VastaaPoista
  7. Oikein paljon onnea koko perheelle ja siunausta pienen tytön elämään! <3 Kaunis runo!

    VastaaPoista
  8. Voi ihanaa! Lämpimät onnittelut 💕
    Iloa vauvantuoksuisiin päiviin!

    VastaaPoista
  9. Ihania hetkiä teille, ja paljon onnea! Suurimpia hetkiä elämässä ❤️

    VastaaPoista
  10. Oi kuin suloinen, minäkin haluan nuuskia tuollaista. Paljon onnea ja siunausta pikkuiselle ja koko perheelle.<3 Nauttikaa.
    -Miia-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvan tuoksu on niin ❤ Lämmin kiitos sinulle Miia!

      Poista
  11. Lämpimät onnittelut teille <3
    -Tiina

    VastaaPoista
  12. Onnea ja siunausta koko perheelle!
    T:Hanna

    VastaaPoista
  13. Lämpimät onnittelut koko perheelle♡

    VastaaPoista
  14. Enkeleiden varjelusta pikkuneidin ja koko perheen elämään! ❤️ Onnea!

    VastaaPoista
  15. Niin suloinen pikkuinen, Onnitteluja koko perheelle♥

    VastaaPoista
  16. Eerika <3 Sydänlämpöinen onnentoivoitus tuosta ihanasta nyytistä koko perheelle! Niin hurmaava tumma tukka!! Odotus on viimein palkittu <3 Voimia ja iloa uuteen alkaneeseen arkeen <3

    VastaaPoista
  17. Sylin täydeltä onnea pienelle ja koko teidän perheelle! ❤

    VastaaPoista
  18. Niin suloinen ja rakas,
    ihan lahja, arvokkain ja paras.
    Paljon onnea Pienestä Aarteesta! <3

    VastaaPoista
  19. Sydämelliset onnittelut koko perheelle suloisesta pienokaisesta <3 Ihanaa vauva-arkea toivottaen, Fanny

    VastaaPoista
  20. Oi voi mikä pieni ihanuus ♥ Onnea ja kaikkea hyvää koko perheelle!

    VastaaPoista
  21. Oih, miten ihana! Paljon onnea koko perheelle! Kuuden lapsen äitinä tiedän nuo tunteet :)

    VastaaPoista
  22. Onnea kovasti! ♥
    Itse odotan ensimmäistä, joka tuossa kesällä toivottavasti syliin saakkaa saadaa, mikäli kaikki hyvin menee. Elämä on aina yllätyksiä täynnä, niin suhtaudun kokoajan pienellä varauksella, mutta odottavaisin mielin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Marihantee ❤ Oi, ihanuus, oikein paljon onnea odotukseen 😍 Toivottavasti saatte pienen kesällä syliin! Ikinähän elämästä ei tosiaan tiedä ja raskauden kulku on just sellainen mihin voi aika vähän itse vaikuttaa.

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥