perjantai 2. helmikuuta 2018

Runebergin tortut


Nyt näitä herkkupostauksia näköjään oikein satelee, 
mutta minkäs teet kun sattuu taas näitä erikoispäiviä niin monia samaan syssyyn ;)
Täällä on siis herkuteltu vähän ennakkoon myös Runebergin tortuilla ja
ajattelin päivittää blogin alkuajoilta olleen torttuohjeen tänne.
Tällä herkullisella reseptillä tulee tehtyä joka vuosi meidän Runebergin tortut.


RUNEBERGIN TORTUT
n. 18 kpl

100 g pipareita
250 g voita
3 dl sokeria
4 munaa
1 dl kaurahiutaleita
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vanilliinisokeria
2 dl kuohukermaa

Kostutus
1 dl vettä
1 rkl sokeria

Koristeluun
vadelmahilloa
sokerikuorrutetta

Itsetehty vadelmahillo
200 g pakastevadelmia
1/4 - 1/2 dl sokeria
1/2 dl vettä
1rkl perunajauhoja

1. Hienonna piparit. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne ja kerma taikinaan.
2. Voitele muffinssipelti ja täytä koloset taikinalla.
3. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 20 minuuttia.

4. Sillä aikaa kun tortut paistuvat/jäähtyvät valmista kostuke ja hillo.
Liota kiehuvan veden joukkoon sokeri. Jäähdytä liemi.

5. Valmista hillo. Laita pieneen kattilaan pakastevadelmat, sokeri, vesi ja perunajauho.
Kuumenna seosta liedellä koko ajan vispilällä sekoittaen niin kauan, että seos kiehahtaa.
Jäähdytä hillo esim. altaassa jonka pohjalla on tilkkanen kylmää vettä.

6. Kumoa Runebergin tortut nurinpäin (eli pohjapuoli ylös). Koverra keskelle reikä.
Kostuta tortut sokerivedellä. Lusikoi hilloa reikään ja pursota hillon ympärille sokerikuorrutetta.
Sokerikuorrutteen tekee nopsasti myös itse tomusokerista ja vesitilkasta 
ja seoksen saa pursotetttua näppärästi esim. pakastepussista.



Täällä ei ole tapahtunut sitten viime postauksen mitään eli yhtenä kappaleena vielä porskutetaan menemään.
Nyt kun pikkuinen vaan hoksaisi lähteä syntymään omin neuvoin viikonlopun aikana,
niin minäkin voisin huokaista helpotuksesta.
Joka tapauksessa viimeistään alkuviikosta meillä pitäisi olla pikkuruinen nyytti sylissä ♥
En malttaisi enää yhtään odotella!

Herkullista viikonloppua ♥


6 kommenttia:

  1. Kylläpä on herkkullisen näköisiä Runebergin torttuja! Oikein ihanaa viikonloppua teille ja toivottavasti pikkuinen ymmärtäisi ruveta syntymään pian! Voimia jännittäviin tuleviin päiviin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria ❤ Kyllä ei malttaisi enää odottaa yhtään päivää, että saisi pikkuisen jo syliin 😍 Mukavaa viikonloppua teillekin!

      Poista
  2. Onpas hyvännäköiset Runebergin tortut. Lisätäänkö nuo piparinmurut samalla kuin muut kuivat aineet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura 😊 Jep, ne lisätään samalla muiden kuivien aineiden kanssa!

      Poista
  3. Ihania herkkuja olet siellä jaksanut viimeisilläsi leipoa! <3
    Vauvauutisia odotellessa rohkenen nakata sinulle haasteen, josko joskus siihen kerkeät ja jaksat ehkä tarttua.

    Ajatuksissa! <3

    https://tauvonpaikka.blogspot.fi/2018/02/vanhan-saunan-nelja-vuodenaikaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu ❤ ja kiitos myös haasteesta! Se kuullostikin mukavalta haasteelta 😊 Pitääkin kurkkia josko sattuisi löytymään valmiit kuvat.

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥