Rikkauttako?

Ulkona paukkuu pakkanen, elohopea on laskenut iltaisin  jopa kahteenkymmeneen asteeseen. Kevääseen tuntuu olevan matkaa. Auringon noustua pahin pakkanen hiljalleen kuitenkin hellittää ja auringon säteiden lämmittäessä poskipäitä huomaan, että kyllä se kevät taitaa kuitenkin tehdä tuloaa hiljalleen, mutta varmasti. Kohta huomaan, että esimmäiset kukkaset puskevat maasta ja siitä se taas lähtee. Kevätriemu, se tuli taas! Miten pakahduttavan ihanalta heräävä luonto taas tuntuu ja näyttää. Joka päivä pihalta löytyy jotakin uutta seurattavaa ja ihasteltavaa. Ja se valo ja valoisuus, siitä ei voi saada kylliksi!

Keväällä alkaa kesän kutkuttava odotus. Kaikki ihanuus on vielä edessäpäin. Kokonainen lämmin ja huoleton kesä. Niin, keväällä sitä aina ajattelee (ja toivoo), että kesästä tulisi sopivan lämmin ja huoleton. Viime vuosina en ole mennyt takuuseen tuosta lämmöstä ja onko se kesä kuitenkaan aina huoletonkaan. Ei ehkä, mutta onhan se eritavalla leppoisaa aikaa, on lomia, mukavia reissuja, yhteistä olemista ja tekemistä perheen ja ystävien kanssa. Tavallaan siis rennon huoletontakin. Ja joka vuosi aina yhtä ihanaa, kun koko kesän kauneus on juuri siinä! 

Yhtäkkiä kesäaamuissa soi syksyn haikea sävel, nurmikolla viipyy kaste tavallista pidempään ja yötkään eivät ole enää valoisia. Syksy tekee tuloaan. Joka vuosi se on aina yhtä haikeaa. Nykyisin olen myös huomannut olevani jopa helpottunut syksyn tulosta. Haikealta tuntuu hyvästellä taas kesä, seuraava kesä kun tuntuu olevan taas pitkän matkan päässä. Helpottavalta tuntuu, kun syksy tuo arjen tullessaan, sen tutut tavat ja rytmit. Niitä huomaan pienten lasten kanssa kesän jälkeen taas kaipaavan. Ja olenhan myös syksyihminen, rakasta kuulaita, kultaisia päiviä ja syksyn haikeutta.

Lähes joka vuosi syksyä kuitenkin kestää niin pitkään, että talvea ehtii jo kaipaamaan. Pimeyden, paljauden, kuran ja loskan vaihtuessa valkoiseen puhtauteen tuntuu, että talvi on parasta mitä tiedän. Luminen maisema, pakkashanget, ulkoilut pakkasen puriessa poskia ja kevätauringon kimaltelu lumessa, voiko parempaa ja kauniinpaa olla. Kevättalven aurinko... niin silloin huomaan nauttivani erityisesti talvesta ja samalla kaipaavani pikkuisen jo kevättä.

Minusta neljä vuodenaikaamme on valtava rikkaus. Jokaisesta vuodenajasta lötyyy paljon hyvää ja kaunista. Monesti olen ajatelleut, että jos aina olisi kesä, niin siihen varmasti kyllästyisi. Nyt on aina jotakin mitä odottaa ja mistä unelmoida. 

Pidätkö sinä neljää vuodenaikaamme rikkautena?

Sain Tauvonpaikan Kaisulta haasteen missä oli tarkoitus kuvata samaa paikkaa neljänä eri vuodenaikana. Haaste kuullosti sen verran kivalta, että päätin tarttua siihen. Oma haaste oli vain löytää samasta paikasta neljä kuvaa, missä näkyy selkeästi vuodenaikojemme vaihtelut. Kesähuoneemme ympäristö oli ainut mistä löytyi sopivat kuvat. Ainut, että en löytänyt siitä kuin yhden ainoan rehellisen kesäkuvan (mitä ihmettä, enkö tosiaan kuvannut kesähuonetta viime kesänä ollenkaan!). Sekin on otettu iltapäivällä, jolloin pihaamme ei enää paista aurinko, vaan se alkaa olla jo tosi hämärä. Kukkapenkkikään ei anna vielä parastaan alkukesällä, jolloin kuva on otettu. Liitin joukkoon yhden kevään ja kesän välimaa-kuvan (samalla näette vähän arkirealismiakin, tosin kaikki tilpehöörät on kerrankin jossakin muualla kuin nurmikolla ;D ).

Kuvissa näkyy hyvin myös kesähuoneen rakennusvaiheita. Ekassa, tokassa ja kolmannessa kuvassa sisäpuoli oli vielä tekemättä ja portaitakin vasta aloitettu rakentamaan. Tulevana keväänä pitäisi rappuset vielä viimeistellä ja rakentaa seinää ja luukkua kesähuoneen ja rapusten alla olevaan säilytystilaan. Kevättä siis odotellessa :)

ps. Tästä saa napata haasteen mukaan, jos joku haluaa!