lauantai 10. kesäkuuta 2017

Silloin joskus...






Heti koululaisten kesäloman alkajaisiksi teimme pienen reissun pääkaupunkiimme, kun miehelläkin sattui siinä sopivasti olemaan vapaata. Pitkä aika siitä onkin, kun viimeeksi olen Helsingissä käynyt. Monta kertaa olen haaveillut pääseväni käymään muutamissa tietyissä paikoissa pääkaupunkiseudulla. Sellaisissa mihin liittyy erityisen ihania ja mukavia muistoja niiltä ajoilta, kun siellä itse asuin

Helsingissä Seurasaari on yksi sellainen paikka, missä on tullut aikanaan monia mieleenpainuvia hetkiä vietettyä. Kymmenen vuoden takaisissa muistoissa sen rantakalliot hehkuivat sinisenviolettina orvokkimerenä. Nyt monet paikat olivat puskittuneet ja osa vanhoista rakennuksista päästetty huonoon kuntoon. Kalliokielot olivat vallanneet orvokkipaikat ja orvokkeja kasvoi vain pieninä ryppäinä kielojen välissä. Kaikki oli niin tuttua, mutta kuitenkin vierasta. Kymmenen vuotta on välillä pitkä aika. Viimeksi me olimme siellä kahdestaan miehen kanssa. Tulevaisuus siinti edessä yhtä avoimena mitä rantakalliolta välkkyvä meri. En olisi silloin osannut kuvitellakaan, että seuraavan kerran istumme samoilla paikoilla viiden eläväisen lapsen ympäröimänä. Elämä on ihmeellistä! Nytkin on vaikea kuvitella elämäämme kymmenen vuoden päähän, aivan kuin silloin aikanaan, mutta ehkä se on vain hyvä asia, että antaa huomisen päivän avautua eteen yhtä avoimena mitä meren. Ahdistaisi, jos tietäisi jo nyt milloin tulee eteen sumuisia ja myrskyisiä päiviä, sillä eihän kenenkään meidän elämä pelkää tyyntä ja auringon kimmellystä ole. Mutta niistä auringon kirkastamista päivistä on hyvä ammentaa voimaa tulevaan. Pienet hyvät hetket ja onnenmurut, niissä on yllättävän paljon voimaa

AURINKOPÄIVIÄ SINULLE LUKIJANI!


12 kommenttia:

  1. Ihania tuollaiset reissut ja kun saa verestellä muistoja. Todella kauniita kuvia ��

    VastaaPoista
  2. Seurasaari on kyllä ihana paikka. Eikös olekin ihmeellistä, miten sitä ei voi yhtään ennustaa tulevaisuutta! Mukavaa sunnuntai-iltaa sinullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin 😍 Siellä on jotenkin ihan pysähtynyt tunnelma ja se tekee paikasta varmaan niin ihanan. On se vaan hyvä asia ettei me tiedetä tulevasta mitään, vaikka kieltämättä kiperissä tilanteissä tekisi mieli raottaa huomisen päivän verhoa. Elämä on monella tavalla yllättänyt 💕 Mukavaa viikonloppua sinulle ❤

      Poista
  3. Tuolla onkin käymättä. Pääkaupunkiseudulta löytyisi moneen reissuun katseltavaa ja siltikin olisi vielä näkemättömiä juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä saisi kyllä aikaa kulumaan, jos sellaista ylimääräisenä olisi �� Ei tarvi lähteä merta edes kalaan, kun kaupunkilomalle lähtee.

      Poista
  4. Muistojen laivassa on ihana keinutella - ne kannattelevat ja antavat peilauspintaa nykyhetkeen ja tulevaan.
    Ihania muistoja sinulla Seurasaaresta. Se oli yksi minunkin mielipaikoistani, kun lukiolaisena ja myöhemmin opiskelijana asuin kesät Helsingissä töitä tehden ja vapaapäivinä kuljin ystäväporukassa uusiin seutuihin tutustuen. Niistä vuosista on parhaimmillaan jo 17 vuotta aikaa. Siinä ajassa ehtii tapahtua hyvin monenlaista, tutut maisematkin muuttua moneen kertaan. Joskus ihan sydämessä tuntee sen surun, kun vuosien päästä palaa tutuille seuduille eivätkä ne enää olekaan yhtään sellaiset kuin millaisina ne ovat muistoihin tallentuneet. Aika muuttuu, mutta muistot säilyvät. 💛

    On hyvä, ettei tuleviin päiviin voi liiaksi tähyillä. Elämää tuskin uskaltaisi edes elää, jos tietäisi ennalta tulevien päiviensä kulun. Kovin usein sitä silti tähyää eteensä, huokaa jo ennalta, vaikka tässä hetkessä olisikin kaikki hyvin. Kunpa aina muistaisi, että tässä hetkessä on riittävästi, tässä hetkessä on kaikki.
    Siinä sitä onkin oppiläksyä loppuelämäksi.

    Ihania kesäpäiviä sinne teille 😚

    VastaaPoista
  5. Vai olet sinäkin siellä asustellut, liekkö vaikka yhtäaikaa siellä joku kesä ioltu, aika hauska 😊 Jännä miten sitä tunteekin välillä valtavaa surua ja haikeutta siitä kun paikat muuttuvat. Sekin on helpompi hyväksyä, kun luonto muuttuu ja elää. Eniten minuun taitaa koskea, kun luontoa tuhotaan tai siitä ei pidetä huolta ja kun rakennukset päästetään huonoon kuntoon. Voi, kun ihmiset tajuisivat myydä vanhat rakennukset, kun eivät enää jaksa ja innostu niitä huoltamaan.

    On se hyvä ettei me tiedetä mut huomiselle on luvassa, vaikka välillä sitä haluaisikin tulevaan kurkistaa. Jälkeen päin kuitenkin voi todeta, että hyvin on asiat menneet, vaikka monia asioita onkin tullut stressattua, pelättyä ja jännitettyä. Enempi pitäisi ottaa oppia lapsista ja elää tätä hetkeä, vaikka ei se aina helppoa ole ❤ Mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
  6. Minä en olekaan tuolla käynhyt, koko Helsingin seutu on itse asiassa aika tuntematonta mulle, pitäisi mennä joskus viikon lomalle Helsinkiin, nähtävää riittäisi joka päivälle! Mukavaa juhannusta ja kesän jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä kyllä riittäisi nähtävää vaikka ja kuinka. Pääkaupunkiseudulla asuessa tuli kierrettyä melkeinpä niitä samoja hyväksi todettuja paikkoja. Silloin tuli harvoin lähdettyä etsimään mitään uusia kivoja kohteita. Joskus voisi paikata tuonkin aukon :) Ihanaa juhannuksen aikaa myös teidän väellle <3

      Poista
  7. Sinäkinkö? Minäkin asuin nuorena ja lempipaikakseni osoittautu vuosien varrella Lauttasaaren rannat.Siellä asustinki kahteen otteeseen:)
    Muistoja,muistoja...<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin 😃 On siellä paljon upeita paikkoja, tosin aika paljon tuli silloin kierrettyä niitä samoja paikkoja. Ihania muistoja on minullakin roppakaupalla niiltä ajoilta 😍

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥