tiistai 25. lokakuuta 2016

Äidin ja tyttären samistelumekot




Me päästiin jokunen aika sitten todistamaan, 
kun kaksi meidän perheelle tärkeää ihmistä lupasivat rakastaa toisiaan niin 
myötä- kuin vastoinkäymistenkin keskellä. 
Mukava oli päästä pitkästä aikaa häihin ja 
lämminhenkisestä juhlasta nauttikin meidän koko perhe, 
niin lapset kuin aikuisetkin.




Ennen häitä pikkuinen stressinpoikanen kerkesi kuitenkin pujahtamaan meikäläiseen, 
miten ja millä vaatettaa koko pesue. 
Kurkistus juhlavaatekaapin uumeniin kertoi, 
että minä ja pienin neitimme olimme ilman asianmukaista vaatetusta. 



Kangaskaapissa poltteli pitsinpätkä ja ompeluajan vähyyden uhallakin aloin tekemään itselle ja tyttöselle juhlamekkkoa. Useampana iltana ompelunurkkauksessa mietin, että on onni omistaa mies, joka ymmärtää vaimonsa harrastuksen tärkeyden. (Ja juu, sitäkin mietin, että tulisi vaan enempi tämmöisiä "pakollisia" ompelutöitä, niin pääsisi useammin linnottautumaan ompelukonen ääreen ja saisi vapautuksen kaikista kodin iltahommista ;D ).



Halusin omasta mekosta yksinkertaisen ja selkeän, sellaisen jossa herkkä ja kaunis pitsikangas pääsee oikeuksiin. Pitsi on joustopitsiä ja halusin myös, että koko mekosta tulee joustava ja niinpä harmaa vuori on niinkin arkipäiväistä kuin trikoo :D Kaavan pohjana käytin Mekkotehdas aikuisille-kirjan Ainoa. 

Tytön mekko on tehty Mekkotehdas-kirjan Orelman kaavalla ja siinä vuorikangas on joustamatonta, ohutta puuvillaa. Tarkka huomasi kuvista, että tytön mekossa pitsin kukkakuviot on eripäin mitä minun mekossa. Minusta ne sopivat paremmin noin päin pieneen mekkoon ja senpä takia leikkasin kankaan tyttösen mekkon ihan vinoon langansuuntaan.

Hetken pelkäsin, että mitäköhän vaaleanpunaista yli kaiken fanittava tyttö tykkää harmaa-valkoisesta mekosta, mutta siitä tuli kuulemma tosi hieno! Ja onhan se kertakaikkisen sievä ja tyttömäinen mekko, kaikesta harmaudesta huolimatta. Omaan mekkoonikin olin enempi mitä tyytyväinen Niin siis olin, sillä arvatkaapa miten mekkojen kävi ensimmäisen pesun jälkeen!?
Ja minä kun oikein pesin ne käsin ja haalealla vedellä....
....


Mokoma pitsikangas otti ja kutistui oikein olantakaa heti, kun mekot pääsivät kosketuksiin veden kanssa!! Kuvassa olen kerinnyt venyttää kankaita jo niin paljon, kun vaan kangas antoi myöten. Aika käsittämätöntä, että kangas voi kutistua noin paljon ja aivan samantien kun veteen joutui :O 

Mutta jotain positiivista asiassa kuitenkin oli, sillä arvatkaapa olinko jälkeenpäin(kin) onnellinen, että matkalla yllättänyt kaatosadekuuro ei yltänyt hääpaikalle asti. Siinä sitä olisi ollut hääparia kirkosta ulos odotellessa ihmettelemistä kun mekko kutistuu sateessa. Ja siellä sitten olisi heiluttu hääjuhlassa arkinen trikooalushame iloisesti vilkuttaen ja pikkuneiti olisi ollut upouudessa liehuvassa mekossaaan kuin makkarankuoressa! 

Jonkinlainen laiha onni siis kuitenkin onnettomuudessa! Ja ehkä nyt kun pahin harmitus on jo hiipunut, niin saatan jopa purkaa tytön mekosta pilalle menneet pitsit pois. Ehkä tuo mekko on ihan kiva myös pelkkänä harmaana ja jos siihen vaikka vaihtaa vaaleanpunaisen rusetin, niin se saattaa neidillekin kelvata ;) 


Kello on jo aika paljon, joten lienee aika toivottaa teille 
KAUNIITA UNIA 
ja jos luet tätä vasta aamulla niin
MUKAVAA KESKIVIIKKOA!

ps. Oli pakko tallettaa tännekin erään illan syksyista somistusta.
Nyt on jo värit ulkona hiipuneet, mutta ruusuja hain vielä räntäsateessa tänään maljakkoon :)


31 kommenttia:

  1. Eikä! Miten voi noin paljon kutistua! Voi harmi! No, onneksi mekot saivat olla onnistuneina juhla-asuina. Pitää ajatella positiivisesti: seuraaviin juhliin saat ommella uudet mekot. :)
    Kauniita syyskoristuksia olet kotiisi laittanut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, en ole ennen kyllä moista kutistumista nähnyt! Ajattelin, että kankaan lopusta olisi saanut nättejä pieniä yksityiskohtia joihinkin ompeluksiin, mutta taitaa loppu kangas kuitenkin mennä askartelukoppaan. En kyllä uskalla enää sitä käyttää vaatteisiin! Kiitoksia sinulle :)

      Poista
    2. Entäs jos sen loppupätkän pesisi, niin ei kai se toista kertaa sitten enää kutistu. Mä olen ottanut jo vuosia sitten käyttöön sellaisen tyylin, että pesen kaikki ostamani kankaat ennen käyttöä, niin vältyn noilta ikäviltä kutistumisilta.

      Poista
    3. Pitsi meni myös vähän huonon näköiseksi pesussa, sen takia ajattelin siirtää sen askartelumateriaaliksi. Voishan sitä tietenkin ekaksi kokeilla saisko sitä silitysraudan avulla vähän oiottua ja siistittyä. Yleensä tai oikeastaan aina mullakin tulee esipestyä kankaat ennen ompelua, mutta jostakin ihme syystä en tullut tätä ennakkoon pestyä... No, tämä jälkeen tulee varmasti taas kutistettua jokaikinen kangastilkku ;)

      Poista
  2. Ohhoh, kylläpä kutistui kangas. Mutta kauniit mekot olet kyllä ommellut ❤

    VastaaPoista
  3. Voi ei! Tulee ihan mieleen oma vuodentakainen pitsiompelukseni. Minä ompelin silloin itselleni pitsimekkoa häihin. Ja oli epäonnea matkassa minullakin. Esipesin ekan pitsin käyttökelvottomaksi.. Sekin kutistui ja muuttui kummaksi kumilankaläjäksi! Olin siinä vaiheessa kuitenkin onneksi hyvissä ajoin liikenteessä ja ehdin tilaamaan toisen pitsin ja vielä ompelemaankin (ompelu kyllä jäi sitten viimeisille päiville). Sen pitsin kanssa otin varman päälle enkä esipessyt kangasta ollenkaan, vaan vasta juhlan jälkeen. Eikä sille pitsille pesussa onneksi käynyt kuinkaan.. Tuo sinun pitsi näyttää kovin tutulta, luultavasti jompi kumpi minun pitseistäni oli samaa..

    Kauniit mekot olet joka tapauksessa ommellut ja onneksi näin kävi vasta juhlan jälkeen.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin tuon sinun pitsimekkojutun! On kyllä ollut molemmilla jotakin epäkuranttia kangasta :/ Mitenköhän tuollaista kangasta edes myydään, aika outoa nimittäin, jos se ei "kestä" vettä. No, onneksi se ei enää niin harmita ja sainpahan vähän omaa aikaa kun tuota tein, vaikka se ei kovin kestäväksi ja pitkäikäiseksi osottautunutkaan ;) Kiitos Raisa!

      Poista
  4. Kauniit mekot olet ommellut mutta kyllä harmi että kutistui pesussa noin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Olihan se harmi kun mekkoa pääsi käyttämään vain sen yhden kerran, mutta onneksi sentään edes sen yhden!

      Poista
  5. Onpa suloiset mekot ja ihanilta näytätte yhdessä ❤️ tosi kurja tuo kutistuminen. Ennen kuin ehdin lukea loppuun, niin mietin myös heti, että onneksi ette häissä kastuneet ;) Mekin päästiin juuri pitkästä aikaa hääjuhliin. Ihania juhlia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi <3 Hääjuhlat on aina niin ihania ja onneksi pääsin käyttämään mekkoa edes sen yhden ainoan kerran! :)

      Poista
  6. Aivan ihanat ja juhlavat mekot! Ja siis todella harmillista, että pitsit kutistuivat noin :/ Voikohan kankaasta laittaa liikkeeseen jotain palautetta? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä harmi! Eipä muuten ole tullut mieleenkään, että kankaistakin vois reklamoida, mutta totta miksei niistäkin! Kiitos Marika :)

      Poista
  7. Ihanat mekot! Tosi harmi tuo kutistuminen, mutta onneksi olivat juhlissa kunnossa! :)

    VastaaPoista
  8. Supersöpöt mekot! ♥ Harmi että niiden kävi huonosti. Ja onneksi ei tosiaan satanut - tai kaatunut vaikka juhl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...issa mehua syliin. Kännykkäkommentointia töissä tauolla.. ;)

      Poista
    2. Totta, onneksi ei mehutkaan kaatunut syliin! Kiitos Tiina :)

      Poista
  9. Ihanat mekot, mutta voi harmitus, miten niille pesussa kävi! Ainakin saitte viettää niissä yhdet juhlat ja saitte kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi ne palvelivat hienosti edes yhdet juhlat! Kiitos Pizzicato :)

      Poista
  10. Nämä mekot ovat niin kauniit 😍 Mutta kylläpä tosiaan on harmillista, että ne kutistuivat noin valtavasti veteen päästyään 😲 Kankaistahan yleensä sanotaan, että kutistuvat pesussa n.5%, mutta tuo yksilö kutistui kyllä monin verroin sen! Anna palautetta ihmeessä siitä tai reklamoi koko kangas.

    Kauniita kuvia äidistä ja tyttärestä sekä syksyn väreistä kattauksessa 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin näistä tuli onnistuneet ja onneksi sentään yhdet juhlat kerittiin nämä päällä onnistuneesti juhlia! En ole kyllä ikinä ennen törmännyt noin kovasti kutistuvaan kankaaseen. Yleensä aina tulee kutistettua kankaat ennakkoon, mutta nyt se jostakin syystä jäi ja lopputulos olikin sitten mitä oli :O Kiitoksia Kaaru <3

      Poista
  11. How adorable post!
    I loved your blog!
    Lovely greetings!
    Inês 💕

    VastaaPoista
  12. Vai niin niille kauniille mekoille kävi, kylläpä oli kurja juttu. Monet pitsithän on tekokuitua, eikä ne kutistu, mutta tuossa on tosiaan ollut jokin ihme juttu. Kantsii varmaan tosiaan liikkeeseen antaa palautetta, osaavat vastaisuudessa ainakin tiedottaa asiakkaita pitsin kutistuvuudesta jos eivät sulle huomanneet mainita asiasta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin niille kävi! Kyllä harmitti, kun kutistumisen hoksasin, mutta jotenkin en jaksa pitkään jäädä harmittelemaan sellaista mille ei voi mitään, joten nyt olen vain tyytyväinen kun päästiin edes kerran noita käyttämään. Pääsee sitten taas seuraaviin juhliin ompelemaan mekkoja :D

      Poista
  13. Ou nou..harmituksen määrä oli varmasti suuri, kun huomasit mitä pesun jälkeen oli tapahtunut. Kauniin herkissä mekoissa joka tapauksessa pääsitte juhlistamaan:) Ja saahan näistä materiaalia muihin tuunauksiin/askarteluihin/ompeluihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä silloin harmitti, mutta onneksi harmitus on jo lauhtunut. Seuraaviin juhliin pääsee sitten tekemään uudet mekot ;D Ja totta, ei noita kantsi pois heittää, vaan tuunata tai käyttää matskut muuhun sopivan paikan tullen! Kiitos Villa Pipo!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥