sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Talven hempeimmät sukat



Puikoilta on tipahtanut ehkä talven hempeimmät villasukat.
Ihme neulomusinnostus iski alakerrassa olevien pipojen jälkeen ja niinpä päätin ottaa puikoille elämäni toiset kirjoneulesukat. Oikein hempukat vanhimmalle tytölle. Tyttönen ei tosin tarvinnut tällä  hetkellä uusia sukkia ja niinpä neuloin ne tahallaan vähän liian isoiksi, jotta syksyn saapuessa löytyy sitten ainakin yhdet sopivat sukat jemmasta kesän aikana venähtäneisiin jalkoihin.




Malli on sama millä tein syksyllä pojan villasukat. Nyt käytin vaan jemmassa olleita seiska veikkoja pois. Vaaleanpunaista, harmaata ja valkoista, niistä tyttönen sai mieleisen väriset sukat. Sukkien väritys taisi olla juuri nappiin, nimittäin tyttö huudahti ensimmäisen varren ollessa valmis, ettei hänellä ole ikinä vielä ollut noin hienoja villasukkia! Ja tuohan oli mitä parhain kiitos äidille


Minä vetäisen mielellään näin talvisaikaan villasukat sisälläkin jalkaan, mutta jälkikasvu tuntuu innostuvan villasukista vain ulosmentäessä. Sisällähän ei näet tarvita sukkia ollenkaan! En tiedä alanko olla itse vain niin kalkkeutunut tapaus, kun omia varpaita meinaa kylmillä ilmoilla sisälläkin palella, kun lapset taas väittävät tarkenevansa avojaloin.



Vielä vähän aikaa aion viipyillä sisälläkin talvisemmassa tunnelmassa, vaikka täytyy myöntää, että auringon kimmeltäessä pakkashangilla on tullut jo vähän keväinen olo. Niin siellä jossakin kaapin perukoilla olisi mm. keväisen hempeitä tyynynpäällisiä ja mitäköhän muuta "uutta" sieltä löytyykään... Ehkä annan kuitenkin ennen joulua leikkaamani lumihiutaleiden leijailla vielä hetken ikkunoissa, suolalyhtyjen tuoda talvista tunnelmaa olkkariin...
Sitten saakin kevättunnelma vallata kodin.



Rentoa sunnuntaita sinulle

43 kommenttia:

  1. Ai että on ihanat ♥! Aloin tota mallia metsästää mutten ihan heti ainakaan löytänyt..? Ja arvaa, ostin juuri tällä viikolla harmaata, vaal.punasta ja valkoista lankaa alesta ja meinaan tehdä tytölle niistä kirjoneulesukat :D. Ihan jo kuumottaa että pääsis aloittamaan ne, näistä sain vaan lisäpuhtia homman aloitukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Tuon mallin idean olen napannut SOL13-blogista, mutta sielläkään ei ollut antaa suoraa ohjetta kuvioon, joten olen piirtänyt sen itse. Silmukkamäärän pitää olla kahdeksalla jaollinen ja näissä sukissa silmukkamäärä on 40 eli sukkiin tuli 5 pisarakuviota rinnatusten (tai mitä nuo nyt onkaan). Kuullostaa hyvältä nuo sun alelöydöt ;) Sukkakuvia siis odotellessa... :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Anteeksi, piti poistaa kommentti kun olitkin kirjoittanut jo silmukkamäärän :)... No, mutta ehkä päädynkin kokeilemaan tämän sukkamallin neulomista, on niin söpöt!

      Poista
  2. Ihanat sukat ja niin kauniit kuvat maisemineen kaikkineen! <3
    Mukavaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
  3. Onpas herkullisen väriset sukat,kelpaa niitä pitääkin :)

    VastaaPoista
  4. Oi noi sukat on ihan karkit, niin hempeät :) ihania kuvia :)
    Kivaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika karkit noista kieltämättä tuli :) Kiitos Jaana!

      Poista
  5. Ihanat sukat <3 Mullakin on muutamat sukat puikoilla parhaillaan. Saapa nähdä valmistuuko ne ennen kesää vielä ;) Oon vähän sitä sorttia, että innoissani aloitan ja sitten ne lopulta jää kesken, heh!

    Ihania talvimaisemia <3 Mukavaa sunnuntaita sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla pitää tehdä aina yksi neuletyö kerrallaan, muuten ne tahtovat jäädä lojumaan. Minä olen tehnyt nykyään kahta sukkaa kerrallaan tai siis aina molemmat varret, kantapäät jne. Niin on muka tuntunut, että sukat valmistuu nopeammin. Taitaa olla kyllä vaan itsensä huijaamista ;) Kiitoksia Kaaru <3

      Poista
  6. Ihanan herkut sukat! Mulle tuli mieleen jostain syystä ranskanpastillit! :)
    Ja ihania talvikuvia ja pisti nuo käpypallot silmään. Onko kävyt liimattu styroxpallon päälle?

    Mukavaa alkavaa viikkoa. Ollaanhan taas kuulolla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nuo sukat ainakin yhtä hempeät mitä ranskanpastillit :) Ihan oikein ajattelit, kävyt on liimattu kuumaliimapyssyllä styroxpallon päälle. Ekaksi olen maalannut pallot ruskeiksi, muuten valkoinen styrox olisi jäänyt vähän ikävästi käpyjen raoista vilkkumaan. Nuo pallot on olleet meillä jo monena talvena kuistin koristeena. Mukavaa viikkoa sinnekin Kaisu ja kiitos kommentista <3

      Poista
  7. Suloiset sukat! :) Minullakin yhdet kirjoneuleet puikoilla, en vain vielä tiedä minkälaiset niistä tulee! :) Upeita kuvia. Kyllä talviset maisemat on kauniita! Mullakin huomio kiinnittyi noihin käpypalloihin, tosi ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Tuohan kuullostaa mielenkiintoiselta, kun et vielä tiedä millaiset niistä tulee ;) Kuullostaa vähän mun siskolta, joka aloittelee vaikka pipoa ja lopputulos onkin kaulahuivi :D

      Poista
  8. Ihania kuvia! Ja ihanan hempeät sukat! En yhtään ihmettele tyttäresi ihastumista niihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Fanny! Kiva kun sukat oli tytön mieleen, se on niin palkitsevaa kun saaja on mielissään :)

      Poista
  9. Sukat on kyllä super suloiset! Niin se mieli muuttu villasukkien suhteen kun tulee ikää :)

    VastaaPoista
  10. Lapsen ilo ja kiitokset on parasta :). Sukat on kieltämättä todella kauniit, minunkin mieleeni nuo värit. Kaunista talven tunnelmaa teillä siellä! Minäkin hieman jo katselin keväisempiä koristeita, mutta en vielä laittanut. On talvea vielä kuitenkin niin paljon jäljellä. Ystävänpäivänä laitan kyllä hieman vaaleanpunaista tyynyjen ja liinojen avulla. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, se on niin palkitsevaa kun lapsi (tai muukin saaja) on ihan mielissään :) Vielä tänään pääsee nauttimaan näistä pikkupakkasista ja kauniista luonnosta, sitten tänne onkin luvattu plussakelejä, plääh! Toivottavasti lämpötila vain käväisee plussan puolella, ei jotenkin loskalekit innosta yhtään. Kiitos Hanna Mi!

      Poista
  11. Voi suloisuus, miten nätit sukat! Voin kuvitella, miten onnelliseksi tyttösi on noista tullut. :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat sukat <3! Ja niin kauniita kuvia! Talvi on kaunis ja varsinkin nyt, kun hurjimmat pakkaset meilläpäin ainakin hellittäneet, niin pääsee nauttimaan kunnolla talvesta :-). Toiveikasta kuitenkin, että valo lisääntyy ja kevätkin aikanaan koittaa. Kevät on huikea vuoden aika, täynnä uusia alkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 Tänne on luvattu tälle viikolle plussakelejä. Toivottavasti lämpötila käväisee vain plussan puolella, kun loskakelit ei oikein tahdo innostaa. Tämmöiset pikkupakkaset on kaikkein parhaita! Kevät on kyllä mahtavaa aikaa ja ajatella kohta ollaan jo helmikuussa ja sehän tarkoittaa, että kevät ei ole enää kovin kaukana :)

      Poista
  13. Super suloiset sukat ja kuinka kauniisti niiden pastellisävyt istuvatkaan talvisten kuvien rinnalle.

    VastaaPoista
  14. No kylläpäs on ihanan hempeät sukat <3 Niin keväisen pastelliset ja tyttömäiset. Kauniita kuvia olet taas napsinut ja aivan ihanat nuo käpypallot! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukista tuli kyllä aika karkit :) Kiitoksia Pizzicato!

      Poista
  15. Minä näitä ihania hempukoita olen jo käynyt pariin otteeseen ihastelemassa, mutta aina ollut jotakin, että jää kommentointi kesken :). Lapsen kiitos on kyllä parasta, se tulee aina suoraan sydämestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä valtavan palkitsevaa kun saaja on enemmän kuin mielissään :) Kiitos Krista sinullekin!

      Poista
  16. Nämä tosiaan on talven hempeimmät sukat:) Ihana väriyhdistelmä ja kaunis kuviointi. Kyllä itsekin välillä kauhistelen, miten meidän lapset oikein tarkenee talvella sisällä t-paidassa tai ilman sukkia(vanha talo->vetoa). Itselläni on melkoinen neulevarustus näin talviaikaan ja silti tuntuu että varpaita ja sormia palelee:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kovilla pakkasilla myös vetää ja ihme tosiaan kun lapset voivat juoksennella puolipukeissa palelematta. Mutta ehkä se on just se kun ovat kokoajan liikkeessä :D Kiitos Villa Pipo!

      Poista
  17. Aivan ihanat sukat, ovat todellakin kauneimmat sukat, mitä eteen on tullut :) Minustakin on kiva vetäistä villasukat jalkaani.

    Niin kauniita talvikuvia :)

    VastaaPoista
  18. Kauniit! Minäkään en talvisin muita sukkia pidäkään kuin villasukkia. Kesän tullen kauhea kriisi kun joutuu luopumaan villasukista :D mutta kesät ollaan sitten yleensä varpasillaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! Kyllä villasukat on talvella ihan parhaita kavereita :) Pitää muuten kysymän, että ootko tosiaan lopettanut blogin pitämisen? Yritin yksi päivä tulla kurkkaamaan, mutta päivänsädettä ja menninkäistä ei löytynyt...

      Poista
    2. Laitoin sen pois näkyviltä. Ärsytti itseä kun se vain roikkui eikä saanut postauksia tehtyä :/ mutta tarkoitus olisi laittaa uusi blogi, johon sitten ainakin aluksi tulee rakennuskuulumisia aika pitkälti vain. Mutta vielä hetken maltan mieleni sen laittamisen kanssa, ettei sekin jää useaksi toviksi ilman päivityksiä. :) kunhan päästään siis kunnolla nuihin raksasuunnitelmiin käsiksi niin se blogikin putkahtaa sitten blogistaniaan! Tervetuloa sitten seurailemaan sinne kuulumisia!

      Poista
    3. Mukava kuulla ettet aio kokonaan lopettaa! Vinkkaappa sit kun laitat uuden blogin aluille :)

      Poista
  19. Hempeät sukat olit kyllä saanut aikaan. Mä oon jo niin vanha että mulla onvillasukat syksystä kevääseen. Olen muuten eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Aurinkokujalla ja tervetuloa joukkoon mukaan <3 Pitääkin tulla poikkeamaan sinun luonasi :)

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥