Koukuttuja pipoja

Kokeilua ja pähkäilyä.

Miten mahtaa onnistua koukkuaminen suljettuna.

Oivallusta ja onnistumisen iloa.

Niistä on nämä koukutut pipot tehty.

Ensimmäisen pipon aloitin jo loppusyksystä, mutta mikä siinäkin oli, että talvipipoksi aiotut eivät meinanneet edetä yhtään tai ainakin kovin hitaalla vauhdilla. Vasta ennen joulua sain kaksi ensimmäistä valmiiksi ja sitten tulikin melkein hoppu aloittaa viimeinen, kun pakkasetkin tulivat ja lämpimälle pipolle tuli käyttöä. Vaikka ei sillä, tällä liilapipoisella neidillä olisi kyllä muitakin lämpimiä pipoja ollut... 

Jo viime syksynä, kun olin kokeillut koukkuamista pöytäluutuun tiesin, että halusin kokeilla tuota kaunista pintaa myös johonkin muuhun. Kristan vinkistä sitten lainasinkin kirjastosta Kaunista koukkuamalla-kirjan (Dora Ohrenstein). Sieltä löysin monta nättiä koukkuamismallia, joista kaksi pääsi kokeiluun. Kristan vinkistä hankin myös kaksipäisen koukkuamiskoukun, jolla sain tehtyä nämä pipot.

Ensimmäinen pipo syntyi ihan perussilmukalla, samalla millä olin tehnyt pöytäluutunkin. 

Kahdella värillä tehtynä pinnasta tuli tosi hauskan näköinen.

Tyttöjen pipot on tehty vähän monimutkaisemalla mallilla, mutta ei nuokaan olleet vaikeita, 

kun hoksasi miten ne tehdään. Jokaisen pipon latvaan piti pyöritellä tupsu keikkumaan. 

Laihanpuoleisesta tupsustakin saa muuten tasaisemman ja pörheämmän, 

kun sitä roikottaa kuumassa vesihöyryssä. Roosanvärisestä tupsusta tuli vähän harva, 

mutta kummasti langan säikeet avautuivat ja tupsusta tuli heti "isompi", 

kun roikotin sitä vesihöyryssä. 

Tuossa hommassa pitää vaan olla tarkkana, ettei polta sormia!

Tyttöjen pipot on koukuttu ihanan tuntuisesta Dropsin Nepal-langasta (villaa ja alpakkaa). 

Ja pojan pipo taas Novitan Isostaveljestä. Kaikkiin pipoihin laitoin vielä ohkasen trikoovuoren, 

vaikka pipojen paksuuden puolesta ne olisikin voinut jättää ilman vuoria.

Isomman neidin takin olen ommellut hänelle vuosi sitten ja takki meneekin hänelle vielä tämän talven. Pikkusiskolle taas löytyi isosiskon vanha villakangastakki.

Sen olen siis ommellut vuosia sitten, mutta sen verran vähäiselle käytölle nämä paremmat takit kuitenkin jää, että tämä harmaa takkikin on lähes uuden veroinen.

Lopuksi asiaa instagramista...

Meikäläinen otti taas harppauksen kohti nykyaikaa ja teki blogille tilin instagramiin 

(naurakaa vaan kaikki tutut) ;D

Valkoinen talo löytyy sieltä samalla nimellä mikä blogin osoitekin on eli @talotarinoi. 

Tulkaapa moikkaamaan!!

Mukavaa uutta viikkoa ja pysykäähän terveenä!!

Meidän huusholliin on iskenyt taas joku pöpö... pöh  :/

♥♥♥