Puikoilta on tipahtanut ehkä talven hempeimmät villasukat.
Ihme neulomusinnostus iski alakerrassa olevien pipojen jälkeen ja niinpä päätin ottaa puikoille elämäni toiset kirjoneulesukat. Oikein hempukat vanhimmalle tytölle. Tyttönen ei tosin tarvinnut tällä hetkellä uusia sukkia ja niinpä neuloin ne tahallaan vähän liian isoiksi, jotta syksyn saapuessa löytyy sitten ainakin yhdet sopivat sukat jemmasta kesän aikana venähtäneisiin jalkoihin.
Malli on sama millä tein syksyllä pojan villasukat. Nyt käytin vaan jemmassa olleita seiska veikkoja pois. Vaaleanpunaista, harmaata ja valkoista, niistä tyttönen sai mieleisen väriset sukat. Sukkien väritys taisi olla juuri nappiin, nimittäin tyttö huudahti ensimmäisen varren ollessa valmis, ettei hänellä ole ikinä vielä ollut noin hienoja villasukkia! Ja tuohan oli mitä parhain kiitos äidille ♥
Minä vetäisen mielellään näin talvisaikaan villasukat sisälläkin jalkaan, mutta jälkikasvu tuntuu innostuvan villasukista vain ulosmentäessä. Sisällähän ei näet tarvita sukkia ollenkaan! En tiedä alanko olla itse vain niin kalkkeutunut tapaus, kun omia varpaita meinaa kylmillä ilmoilla sisälläkin palella, kun lapset taas väittävät tarkenevansa avojaloin.
Vielä vähän aikaa aion viipyillä sisälläkin talvisemmassa tunnelmassa, vaikka täytyy myöntää, että auringon kimmeltäessä pakkashangilla on tullut jo vähän keväinen olo. Niin siellä jossakin kaapin perukoilla olisi mm. keväisen hempeitä tyynynpäällisiä ja mitäköhän muuta "uutta" sieltä löytyykään... Ehkä annan kuitenkin ennen joulua leikkaamani lumihiutaleiden leijailla vielä hetken ikkunoissa, suolalyhtyjen tuoda talvista tunnelmaa olkkariin...
Sitten saakin kevättunnelma vallata kodin.
Sitten saakin kevättunnelma vallata kodin.
Rentoa sunnuntaita sinulle
♥♥♥
Ai että on ihanat ♥! Aloin tota mallia metsästää mutten ihan heti ainakaan löytänyt..? Ja arvaa, ostin juuri tällä viikolla harmaata, vaal.punasta ja valkoista lankaa alesta ja meinaan tehdä tytölle niistä kirjoneulesukat :D. Ihan jo kuumottaa että pääsis aloittamaan ne, näistä sain vaan lisäpuhtia homman aloitukseen :)
VastaaPoistaKiitos Maarit! Tuon mallin idean olen napannut SOL13-blogista, mutta sielläkään ei ollut antaa suoraa ohjetta kuvioon, joten olen piirtänyt sen itse. Silmukkamäärän pitää olla kahdeksalla jaollinen ja näissä sukissa silmukkamäärä on 40 eli sukkiin tuli 5 pisarakuviota rinnatusten (tai mitä nuo nyt onkaan). Kuullostaa hyvältä nuo sun alelöydöt ;) Sukkakuvia siis odotellessa... :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaAnteeksi, piti poistaa kommentti kun olitkin kirjoittanut jo silmukkamäärän :)... No, mutta ehkä päädynkin kokeilemaan tämän sukkamallin neulomista, on niin söpöt!
PoistaIhanat sukat ja niin kauniit kuvat maisemineen kaikkineen! <3
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita sinne!
Kiitoksia Marita <3
PoistaKiitos Päivi Marianne <3
VastaaPoistaOnpas herkullisen väriset sukat,kelpaa niitä pitääkin :)
VastaaPoistaTyttösen lempparivärit :) Kiitos suvi!
PoistaOi noi sukat on ihan karkit, niin hempeät :) ihania kuvia :)
VastaaPoistaKivaa viikkoa sinulle.
Aika karkit noista kieltämättä tuli :) Kiitos Jaana!
PoistaIhanat sukat <3 Mullakin on muutamat sukat puikoilla parhaillaan. Saapa nähdä valmistuuko ne ennen kesää vielä ;) Oon vähän sitä sorttia, että innoissani aloitan ja sitten ne lopulta jää kesken, heh!
VastaaPoistaIhania talvimaisemia <3 Mukavaa sunnuntaita sinnekin!
Mulla pitää tehdä aina yksi neuletyö kerrallaan, muuten ne tahtovat jäädä lojumaan. Minä olen tehnyt nykyään kahta sukkaa kerrallaan tai siis aina molemmat varret, kantapäät jne. Niin on muka tuntunut, että sukat valmistuu nopeammin. Taitaa olla kyllä vaan itsensä huijaamista ;) Kiitoksia Kaaru <3
PoistaIhanan herkut sukat! Mulle tuli mieleen jostain syystä ranskanpastillit! :)
VastaaPoistaJa ihania talvikuvia ja pisti nuo käpypallot silmään. Onko kävyt liimattu styroxpallon päälle?
Mukavaa alkavaa viikkoa. Ollaanhan taas kuulolla! <3
Onhan nuo sukat ainakin yhtä hempeät mitä ranskanpastillit :) Ihan oikein ajattelit, kävyt on liimattu kuumaliimapyssyllä styroxpallon päälle. Ekaksi olen maalannut pallot ruskeiksi, muuten valkoinen styrox olisi jäänyt vähän ikävästi käpyjen raoista vilkkumaan. Nuo pallot on olleet meillä jo monena talvena kuistin koristeena. Mukavaa viikkoa sinnekin Kaisu ja kiitos kommentista <3
PoistaSuloiset sukat! :) Minullakin yhdet kirjoneuleet puikoilla, en vain vielä tiedä minkälaiset niistä tulee! :) Upeita kuvia. Kyllä talviset maisemat on kauniita! Mullakin huomio kiinnittyi noihin käpypalloihin, tosi ihanat!
VastaaPoistaKiitos Raisa! Tuohan kuullostaa mielenkiintoiselta, kun et vielä tiedä millaiset niistä tulee ;) Kuullostaa vähän mun siskolta, joka aloittelee vaikka pipoa ja lopputulos onkin kaulahuivi :D
PoistaIhania kuvia! Ja ihanan hempeät sukat! En yhtään ihmettele tyttäresi ihastumista niihin :)
VastaaPoistaKiitti Fanny! Kiva kun sukat oli tytön mieleen, se on niin palkitsevaa kun saaja on mielissään :)
PoistaSukat on kyllä super suloiset! Niin se mieli muuttu villasukkien suhteen kun tulee ikää :)
VastaaPoistaKiitos Saija! Niin se näköjään muuttuu :D
PoistaLapsen ilo ja kiitokset on parasta :). Sukat on kieltämättä todella kauniit, minunkin mieleeni nuo värit. Kaunista talven tunnelmaa teillä siellä! Minäkin hieman jo katselin keväisempiä koristeita, mutta en vielä laittanut. On talvea vielä kuitenkin niin paljon jäljellä. Ystävänpäivänä laitan kyllä hieman vaaleanpunaista tyynyjen ja liinojen avulla. Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaNiin on, se on niin palkitsevaa kun lapsi (tai muukin saaja) on ihan mielissään :) Vielä tänään pääsee nauttimaan näistä pikkupakkasista ja kauniista luonnosta, sitten tänne onkin luvattu plussakelejä, plääh! Toivottavasti lämpötila vain käväisee plussan puolella, ei jotenkin loskalekit innosta yhtään. Kiitos Hanna Mi!
PoistaVoi suloisuus, miten nätit sukat! Voin kuvitella, miten onnelliseksi tyttösi on noista tullut. :)
VastaaPoistaKiitos Pikku Akka! Onhan nuo aika karkit :)
PoistaIhanat sukat <3! Ja niin kauniita kuvia! Talvi on kaunis ja varsinkin nyt, kun hurjimmat pakkaset meilläpäin ainakin hellittäneet, niin pääsee nauttimaan kunnolla talvesta :-). Toiveikasta kuitenkin, että valo lisääntyy ja kevätkin aikanaan koittaa. Kevät on huikea vuoden aika, täynnä uusia alkuja <3
VastaaPoistaKiitos Sari <3 Tänne on luvattu tälle viikolle plussakelejä. Toivottavasti lämpötila käväisee vain plussan puolella, kun loskakelit ei oikein tahdo innostaa. Tämmöiset pikkupakkaset on kaikkein parhaita! Kevät on kyllä mahtavaa aikaa ja ajatella kohta ollaan jo helmikuussa ja sehän tarkoittaa, että kevät ei ole enää kovin kaukana :)
PoistaSuper suloiset sukat ja kuinka kauniisti niiden pastellisävyt istuvatkaan talvisten kuvien rinnalle.
VastaaPoistaKiitoksia sinullekin Kikka <3
PoistaNo kylläpäs on ihanan hempeät sukat <3 Niin keväisen pastelliset ja tyttömäiset. Kauniita kuvia olet taas napsinut ja aivan ihanat nuo käpypallot! Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaSukista tuli kyllä aika karkit :) Kiitoksia Pizzicato!
PoistaMinä näitä ihania hempukoita olen jo käynyt pariin otteeseen ihastelemassa, mutta aina ollut jotakin, että jää kommentointi kesken :). Lapsen kiitos on kyllä parasta, se tulee aina suoraan sydämestä :)
VastaaPoistaSe on kyllä valtavan palkitsevaa kun saaja on enemmän kuin mielissään :) Kiitos Krista sinullekin!
PoistaNämä tosiaan on talven hempeimmät sukat:) Ihana väriyhdistelmä ja kaunis kuviointi. Kyllä itsekin välillä kauhistelen, miten meidän lapset oikein tarkenee talvella sisällä t-paidassa tai ilman sukkia(vanha talo->vetoa). Itselläni on melkoinen neulevarustus näin talviaikaan ja silti tuntuu että varpaita ja sormia palelee:D
VastaaPoistaMeillä kovilla pakkasilla myös vetää ja ihme tosiaan kun lapset voivat juoksennella puolipukeissa palelematta. Mutta ehkä se on just se kun ovat kokoajan liikkeessä :D Kiitos Villa Pipo!
PoistaAivan ihanat sukat, ovat todellakin kauneimmat sukat, mitä eteen on tullut :) Minustakin on kiva vetäistä villasukat jalkaani.
VastaaPoistaNiin kauniita talvikuvia :)
Voi kiitos Kanneli <3
PoistaKauniit! Minäkään en talvisin muita sukkia pidäkään kuin villasukkia. Kesän tullen kauhea kriisi kun joutuu luopumaan villasukista :D mutta kesät ollaan sitten yleensä varpasillaan ;)
VastaaPoistaKiitos Nanni! Kyllä villasukat on talvella ihan parhaita kavereita :) Pitää muuten kysymän, että ootko tosiaan lopettanut blogin pitämisen? Yritin yksi päivä tulla kurkkaamaan, mutta päivänsädettä ja menninkäistä ei löytynyt...
PoistaLaitoin sen pois näkyviltä. Ärsytti itseä kun se vain roikkui eikä saanut postauksia tehtyä :/ mutta tarkoitus olisi laittaa uusi blogi, johon sitten ainakin aluksi tulee rakennuskuulumisia aika pitkälti vain. Mutta vielä hetken maltan mieleni sen laittamisen kanssa, ettei sekin jää useaksi toviksi ilman päivityksiä. :) kunhan päästään siis kunnolla nuihin raksasuunnitelmiin käsiksi niin se blogikin putkahtaa sitten blogistaniaan! Tervetuloa sitten seurailemaan sinne kuulumisia!
PoistaMukava kuulla ettet aio kokonaan lopettaa! Vinkkaappa sit kun laitat uuden blogin aluille :)
PoistaHempeät sukat olit kyllä saanut aikaan. Mä oon jo niin vanha että mulla onvillasukat syksystä kevääseen. Olen muuten eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.
VastaaPoistaKiitoksia Aurinkokujalla ja tervetuloa joukkoon mukaan <3 Pitääkin tulla poikkeamaan sinun luonasi :)
Poista