torstai 14. tammikuuta 2016

Suolan kasvatusta




Joulukoristeiden lähdettyä odottelemaan taas loppuvuotta halusin kotiin talvista tunnelmaa.
Jotakin simppeliä, väritöntä ja talvista. Sellaista mikä sointuu hyvin yhteen ikkunasta
avautuvan puhtaan valkean maiseman kanssa. 

Jo viime vuonna olin törmännyt suolan kasvatukseen,
mutta silloin idea jäi itsellä vain ajatuksen asteelle.
Ennen joulua useammassa blogissa vilahteli taas suolan kasvatus ja ajattelin,
että kunhan koti riisuutuu joulusta niin voisin itsekkin kokeilla moista.
Toisten suolankasvatus kun toi mieleeni tammikuun hanget.



Kauniin talvisia suolalyhdyistä tulikin. 
Huurteisia, melkein kuin ulkona meidän kasvatuskopin vanhat ikkunalasit.
Kivoja talvisia koristeita ilman kynttilän valoa ja kynttilän valolla.



Ja kaiken kukkuraksi suolalyhdyn tekeminen on älyttömän helppoa.
Lasikipon pohjalle laitetaan karkeaa merisuolaa sentistä pariin 
(tuikkulyhtyihin laitoin sentin ja isompaan tölkkiin pari senttiä) 
ja vettä lorautetaan päälle juuri sen verran, että suola peittyy. 
Sitten jäädäänkin odottelemaan vain suolan kasvua. 

Itse huomasin, että lämpö nopettaa kasvua ja 
takan päällä kuvissa olevan ison tölkin suola kasvoi mittaansa kahdessa päivässä.


Lasipurkin saa muuten helposti vedellä huljauttamalla puhtaaksi, 
kun haluaa huurteisesta tunnelmasta eroon. 
Eli kaikin puolin nopea, helppo ja edullinenkin pieni värkkäys tämä suolan kasvatus :)

Ei muuta kuin suolat kasvamaan!



35 kommenttia:

  1. Törmäsin tähän juttuun ekaa kertaa nyt joulun alla, uskomaton idea! :D Edullisesti saa kyllä kauniita koristeita aikaiseksi, täytyy kokeilla myös itse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tälläiset helpot ja halvat jutut on ihan mun mieleen! Kaunista helposti :)

      Poista
  2. Aivan ihana blogi♡ Heti otin tilaisuudesta vaarin ja liityin lukijaksi :) Tervetuloa vasta vierailulle minun blogiini! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna ja tervetuloa joukkoon <3 Pitääpä tulla kurkkaamaan sun blogiin :)

      Poista
  3. Hauska! Pitääpä melkein kokeilla. :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä tämä varmaan pitää meidänkin lasten kanssa laittaa kokeiluun, saavat ihmetellä yhdessä äidin kanssa :). Sopivia purkkejakin löytyy kaapista. Ihanat kuvat jälleen sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla ja jos lopputulos ei miellytä niin suolan saa helposti huuhtelemalla pois :)

      Poista
  5. Nämä on niin uskomattoman kauniita! :) Äiti muuten osti vahingossa hienoa merisuolaa ja yllytyksestäni kokeili sillä. Ja kuulemma oli silläkin toiminut, minä en vain ehtinyt äiidin lyhtyä näkemään.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tulee kyllä kauniita <3 Kiva tietää, että hieno merisuolakin toimii. Tuleekohan siitä tasasempi lopputulos!? Tuosta karkeasta kun tulee (ainakin mulla tuli) epätasainen tai oikeastaa eläväinen pinta. Ei siis yhtään huono sekään.. kuhan tässä pohdin :)

      Poista
    2. En itse ehtinyt äidin lyhtyä näkemään, mutta siskoani pyysin eilen vertaamaan tasaisuutta. Hän arveli että äidin lyhty saattoi olla aavistuksen tasaisempi, ehkä.. :) Minusta rosoinen pinta on tosi nätti. Joskus voisi ihan mielenkiinnosta ja vertailun vuoksi kokeilla tuota hienoakin suolaa.. :)

      Poista
  6. Todella kauniita ja ihanan talvisia! Minä en ole vielä ehtinyt kokeilla. Toistan itseäni, mutta sanonpa taas, että teillä on kyllä valtavan kaunis koti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin noista tuli ihanan talvisia, sopii hyvin tähän lumiseen alkuvuoteen :) Kiitos Pizzicato <3

      Poista
  7. Ihanan näköisiä nuo suolalyhdyt, täytyypä joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
  8. Niin kauniita ja talvisia!
    Minäkin olen taas koko suolan kasvatuksen unohtanut...noh, ehkä menen tuonne vaaleanpunaisen suolajärven rantaan ihmettelemään luonnollista suolan kukintaa!
    Nyt nimittäin Mantelilaaksossa alkoi paratiisi...mantelipuut aloittavat kukintaansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen suolajärvi kuullostaa satumaiselta paikalta. Eikä kukkivat mantelipuut yhtään sen huonommalta. Laitahan mantelinkukista sitten kuvia blogiisi, niin mekin päästään niitä ihastelemaan :)

      Poista
  9. Nämä ovat kyllä niin kauniita <3 Pitäisiköhän sitä itsekin nyt kokeilla, kun monta kertaa on ollut aikomus ;) Kauniita pakkaspäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista tuli kyllä tosi kivoja. Kuviin ei tietenkään edes saanut sitä kimaltelevaa pintaa mikä suolasta tulee. Eli voisin sanoa, että ovat paljon kauniimpia luonnossa mitä kuvissa :)

      Poista
  10. TTätä minäkin viime talvena tein! :)
    Pitääpä laittaan taas "tirisemään"! Halpaa ja hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitahan tirisemään :) Sopii hyvin tähän lumiseen talveen. Viime vuonna itsekkin ekaa kertaa törmäsin tämmöiseen, mutta silloin jäi kokeilematta :)

      Poista
  11. Aivan ihana talvinen tunnelma! Ihan kuin nuo purkit olisi oikeasti huurteessa. Enpä ole muuten ennen tähän törmännyt! Lasten kanssa tosiaan voisi tällaiset tehdäkin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä ne näyttääkin ja suola saa pinnan kivasti myös kimaltelemaan (sitä ei tietenkään kuviin saa), niin kuin pakkashankikin kimaltaa. Meillä lapset seurasi ihan mielissään kun suola nousi päiväpäivältä ylemmäs, että hyvin sopii lasten kanssa tehtäväksi :)

      Poista
  12. Kaunis talven tunnelma! Suolan kasvatusta on minunkin pitänyt kokeilla, meillä olisi ruususuolaa karkeana. Siitä voisikin tulla kaunista hieman vaaleanpunaista. Pitääkin testata (jos vaan raaskisin, se on kuitenkin vähän merisuolaa arvokkaampaa :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruususuolasta saisi tosiaan varmaan kauniin vaaleanpunertavia suolakukkia purkin reunoille. Meillä kans käytetään ruususuolaa ruoanlaittoon. Merisuolaa olin joskus ostanut kun piti saada kynttilät ruukkuihin pystyyn ja sitä olikin jäänyt just sopivasti tätä kokeilua varten. Kerroppa miten kävi, jos ruususuolalla raaskit kokeilla :)

      Poista
  13. Ohhoh,enpä oo moista ennen kuullutkaan :) Hieno idea kuitenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuulin kasvatuksesta vasta viime talvena ekaa kertaa. Aikas hauskoja noista tuli :)

      Poista
  14. Ihanan näköisiä suolalyhtyjä, jostain olen joskus lukenutkin tuosta.
    Kauniita kuvia ja kaunis koti sinulle, blogisi on kutsuvan näköinen, jäänkin lukijaksesi <3
    Mukavaa pakkassunnuntaita sinulle ja tervetuloa vierailemaan meilläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!! Suolalyhdyistä tuli kyllä kauniita! Kiva kun löysit tänne Sari, tervetuloa lukijaksi <3 Pitääpä tulla poikkeamaan teillä :)

      Poista
  15. Oioi kuinka kauniita kuvasi ovat <3 Ihania talvipäiviä teille! <3

    VastaaPoista
  16. Kiitos, kiva idea ja kaunis lopputulos, täytyy ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Helppoa, kaunista ja edullista :)

      Poista
  17. Kiitos vinkistä ja tosi helposta ohjeesta tuosta suolakoristeesta. Jospa tämän muistaisin. Se (muisti) kun ei ole enää sama kuin nuorempana… hi
    Ihanat kuvat ja sisustus sinulla,ja muutenkin mukava blogi. Taidan tulla lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä orvokki ja kiitoksia :) Tervetuloa joukkoon mukaan <3

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥