torstai 31. joulukuuta 2015

Uuden vuoden kynnyksellä


Vuoden viimeisiä hetkiä viedään.
Kulunut vuosi on ollut monella tapaa rankka.
Siihen on sisältynyt paljon huolta, murhetta, suruakin.
Mutta onneksi myös paljon onnellisia päiviä.
Mieleen jääneitä iloisia retkiä ja hetkiä. Lämpimiä kohtaamisia.
En minä toivo tulevalta vuodelta pelkää onnea ja iloa, sillä en usko,
että elämä on pelkää ruusuilla tanssimista ja helppoja päiviä kenellekkään.
Mutta sitä toivon, että osaisin aikanaan kääntää ne vaikeimmatkin hetket voimavaraksi.
Ja että osaisin taas löytää arjenkin keskeltä ne onnen murut ja pienet ilot.
Että osaisin iloita niistä arkisistakin hetkistä. 


On se niin hyvä ettemme tiedä päiviemme kulkua ennakkoon.
Ettemme vielä näe niitä ensi vuoden murheita, vaan saamme astella uuteen vuoteen mieli avoimena
ja kääntää katseet niihin ensi vuoden odotettuihin tapahtumiin ja asioihin.
Meillä on ainakin monta mukavaa tapahtumaa ja suunnitelmaa ensi vuodelle tiedossa
ja tällä hetkellä tuntuukin hyvältä heittää hyvästit vanhalle vuodelle
ja toivottaa tuleva vuosi tervetulleeksi sen kaikkine iloineen ja suruineen


Haluankin nyt toivottaa paljon onnellisia hetkiä 
myös sinun alkavaan vuoteesi ♥

Kiitoksia myös kaikille teille ihanille lukijoille kuluneesta vuodesta
ja tervetuloa uuudet lukijat joukkoon mukaan!
Teitä on taas tupsahtanut tänne muutamia



30 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus. Sitähän se elämä on ylä ja alamäkiä<3
    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle ja teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, elämää isolla E:llä, välillä helpompaa ja välillä vaikeampaa! Hyvää uutta vuotta myös sinulle <3

      Poista
  2. Onnen tähtipölyä ja kauniita hetkiä rakkaiden kanssa vuodelle 2016!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea ja iloa uuteen vuoteesi toivottaen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pizzicato ja hyvää uutta vuotta myös sinulle <3

      Poista
  4. Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi :)

    VastaaPoista
  5. Iloa ja onnea uudelle vuodelle! :)

    VastaaPoista
  6. Ihanasti kirjoitit mietteistäsi <3 Onnellista uutta vuotta sinulle ja perheellesi, Eerika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru ja onnentäyteistä alkanutta vuotta myös teidän perheelle <3

      Poista
  7. Onnellista uutta vuotta Sinunkin Perheellesi! :)

    VastaaPoista
  8. Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikka ja sitä samaa toivon myös sinulle!

      Poista
  9. Elämän realisitisia ajatuksia kauniisti kiteytettynä. Niihin on helppo yhtyä. Elämä on valojen ja varjojen leikkiä.
    Onnea ja iloa tulevaan vuoteen sekä voimaa ja ymmärrystä nähdä elämää kannattelevat ilon sekä kiitollisuuden aiheet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, valoja ja varjoja. Onneksi yön, pimeänkin, jälkeen tulee aina aamu, se on lohdullista aina muistaa. Kiitoksia Kaisu ja tuota samaa haluan toivottaa myös sinulle <3

      Poista
  10. Kauniisti kirjoitit! Juuri samaa toivon minäkin, osaisi suhtautua vastoinkäymisiin ja suruihin kasvattavana kokemuksena. Kohdata ne vain tapahtumana, joka tuo itselle vahvuutta ja voimaa. Onnellista uutta vuotta sinullekin ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin Hanna! Eihän se aina helppoa ole, mutta siihen on hyvä pyrkiä <3 Eikä kaikkia vastoinkäymisiä edes ikinä ymmärrä ja sekin pitää opetella vaan hyväksymään ettei kaikkea tajua. Onnentäyteistä alkanutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  11. Kaunis kirjoitus! Minä niin tykkään blogistasi. Onnea vuoteen 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te olette kaikki jättäneet niin ihania kommentteja viime aikoina <3 Kiitos Essi ja samaa voin kyllä sanoa sun blogista, tykkään <3 Onnea haluan myös toivottaa sinun vuoteesi!

      Poista
  12. Kaunis kirjoitus, näinhän se juurikin on<3 oikein hyvää ja onnellista vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  13. Mukavaa uutta vuotta... Voisimpa yhtyä tuohon etten tietäisi päiviäni ennakkoon... elämä olisi niin paljon helpompaa enkä vaatisi hetkiltä kaikkea....

    VastaaPoista
  14. Kaunis kirjoitus täynnä asiaa! Hyvää tätä vuotta teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää alkanutta vuotta myös teidän perheelle Krista!

      Poista
  15. Ihanasti kirjoitettu, elämä on juuri tuollaista. Hyvää alkanutta vuotta! <3

    VastaaPoista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥