Vuoden viimeisiä hetkiä viedään.
Kulunut vuosi on ollut monella tapaa rankka.
Siihen on sisältynyt paljon huolta, murhetta, suruakin.
Mutta onneksi myös paljon onnellisia päiviä.
Mieleen jääneitä iloisia retkiä ja hetkiä. Lämpimiä kohtaamisia.
En minä toivo tulevalta vuodelta pelkää onnea ja iloa, sillä en usko,
että elämä on pelkää ruusuilla tanssimista ja helppoja päiviä kenellekkään.
Mutta sitä toivon, että osaisin aikanaan kääntää ne vaikeimmatkin hetket voimavaraksi.
Ja että osaisin taas löytää arjenkin keskeltä ne onnen murut ja pienet ilot.
Että osaisin iloita niistä arkisistakin hetkistä.
että elämä on pelkää ruusuilla tanssimista ja helppoja päiviä kenellekkään.
Mutta sitä toivon, että osaisin aikanaan kääntää ne vaikeimmatkin hetket voimavaraksi.
Ja että osaisin taas löytää arjenkin keskeltä ne onnen murut ja pienet ilot.
Että osaisin iloita niistä arkisistakin hetkistä.
On se niin hyvä ettemme tiedä päiviemme kulkua ennakkoon.
Ettemme vielä näe niitä ensi vuoden murheita, vaan saamme astella uuteen vuoteen mieli avoimena
ja kääntää katseet niihin ensi vuoden odotettuihin tapahtumiin ja asioihin.
Meillä on ainakin monta mukavaa tapahtumaa ja suunnitelmaa ensi vuodelle tiedossa
ja tällä hetkellä tuntuukin hyvältä heittää hyvästit vanhalle vuodelle
ja toivottaa tuleva vuosi tervetulleeksi sen kaikkine iloineen ja suruineen ♥
Ettemme vielä näe niitä ensi vuoden murheita, vaan saamme astella uuteen vuoteen mieli avoimena
ja kääntää katseet niihin ensi vuoden odotettuihin tapahtumiin ja asioihin.
Meillä on ainakin monta mukavaa tapahtumaa ja suunnitelmaa ensi vuodelle tiedossa
ja tällä hetkellä tuntuukin hyvältä heittää hyvästit vanhalle vuodelle
ja toivottaa tuleva vuosi tervetulleeksi sen kaikkine iloineen ja suruineen ♥
Ihana kirjoitus. Sitähän se elämä on ylä ja alamäkiä<3
VastaaPoistaOikein hyvää uutta vuotta sinulle ja teille!
Niinhän se on, elämää isolla E:llä, välillä helpompaa ja välillä vaikeampaa! Hyvää uutta vuotta myös sinulle <3
PoistaOnnen tähtipölyä ja kauniita hetkiä rakkaiden kanssa vuodelle 2016!
VastaaPoistaKiitoksia Susanna ja sitä samaa myös sinulle!
PoistaPaljon onnea ja iloa uuteen vuoteesi toivottaen! <3
VastaaPoistaKiitoksia Pizzicato ja hyvää uutta vuotta myös sinulle <3
PoistaHyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi :)
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle Jaana :)
PoistaIloa ja onnea uudelle vuodelle! :)
VastaaPoistaKiitos Raisa ja sitä samaa sinullekin :)
PoistaIhanasti kirjoitit mietteistäsi <3 Onnellista uutta vuotta sinulle ja perheellesi, Eerika!
VastaaPoistaKiitos Kaaru ja onnentäyteistä alkanutta vuotta myös teidän perheelle <3
PoistaOnnellista uutta vuotta Sinunkin Perheellesi! :)
VastaaPoistaKiitoksia ja samoin teille myös :)
PoistaHyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi myös!
VastaaPoistaKiitos Kikka ja sitä samaa toivon myös sinulle!
PoistaElämän realisitisia ajatuksia kauniisti kiteytettynä. Niihin on helppo yhtyä. Elämä on valojen ja varjojen leikkiä.
VastaaPoistaOnnea ja iloa tulevaan vuoteen sekä voimaa ja ymmärrystä nähdä elämää kannattelevat ilon sekä kiitollisuuden aiheet! <3
Niinhän se on, valoja ja varjoja. Onneksi yön, pimeänkin, jälkeen tulee aina aamu, se on lohdullista aina muistaa. Kiitoksia Kaisu ja tuota samaa haluan toivottaa myös sinulle <3
PoistaKauniisti kirjoitit! Juuri samaa toivon minäkin, osaisi suhtautua vastoinkäymisiin ja suruihin kasvattavana kokemuksena. Kohdata ne vain tapahtumana, joka tuo itselle vahvuutta ja voimaa. Onnellista uutta vuotta sinullekin ja perheellesi!
VastaaPoistaJuuri noin Hanna! Eihän se aina helppoa ole, mutta siihen on hyvä pyrkiä <3 Eikä kaikkia vastoinkäymisiä edes ikinä ymmärrä ja sekin pitää opetella vaan hyväksymään ettei kaikkea tajua. Onnentäyteistä alkanutta vuotta myös sinulle!
PoistaKaunis kirjoitus! Minä niin tykkään blogistasi. Onnea vuoteen 2016!
VastaaPoistaTe olette kaikki jättäneet niin ihania kommentteja viime aikoina <3 Kiitos Essi ja samaa voin kyllä sanoa sun blogista, tykkään <3 Onnea haluan myös toivottaa sinun vuoteesi!
PoistaKaunis kirjoitus, näinhän se juurikin on<3 oikein hyvää ja onnellista vuotta sinulle!
VastaaPoistaHyvää alkanutta vuotta sinullekin Villa Pipo!
PoistaMukavaa uutta vuotta... Voisimpa yhtyä tuohon etten tietäisi päiviäni ennakkoon... elämä olisi niin paljon helpompaa enkä vaatisi hetkiltä kaikkea....
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta myös sinulle Birgit <3
PoistaKaunis kirjoitus täynnä asiaa! Hyvää tätä vuotta teidän perheelle!
VastaaPoistaHyvää alkanutta vuotta myös teidän perheelle Krista!
PoistaIhanasti kirjoitettu, elämä on juuri tuollaista. Hyvää alkanutta vuotta! <3
VastaaPoistaKiitoksia ja samoin sinulle Kermaruusu <3
Poista