torstai 1. lokakuuta 2015

Uusia tyynynpäällisiä


Olkkari sai muutaman uuden tyynynpäällisen. Värikkäät ja hempeät tyynynpäälliset joutivat syksyn tieltä odottelemaan uutta kevättä ja niiden tilalle piti keksiä uusia päällisiä. Pari mustavalkoraidallista löytyi paikallisesta putiikista edukkaasti, mutta jotakin vielä piti keksiä. Pentikillä näin hauskan laskostyynynpäällisen, mutta jotenkin sitä on tullut pihtariksi kun tietää, että osaa ja pystyy tehdä lähes samanmoisen itsekkin. Ja kun kerran tarvikkeetkin oli kangaskaapissa valmiiksi, niin kauppaan jäi se tyynyliina. Onko tuttua kellekkään muulle?



Kirpparilta löytyneestä ohuehkosta ja tiiviistä pellavanpalasesta sai tehtyä juuri sopivan laskostyynyn. Ja juuri sellaisen millaisen olin kuvitellut tekeväni. Ai, että tykkään tästä tyynystä! Voisin melkein väittää se on kaikista ikinä tekemistäni tyynynpäällisistä kaikista hienoin! Vaikka aikaa tähän sai tuhrattua monen monen yksinkertaisemman tyynynliinan verran, niin kyllä se on kuitenkin sen arvoinen.



Toinenkin pellavainen päällinen tuli ommeltua. Kaapin kätköistä löytyi oikein rouhea pellavapalanen, josta ajattelin tehdä rouhean tyynyn. Tästä ei sitten tullutkaan ihan sellaista millaiseksi sen olin ajatellut, mutta olkkarissa se kuitenkin on, ainakin toistaiseksi.



Kesätyynyjen myötä meiltä lähti olkkarista meilkein kaikki väri. Liekkö ikinä ennen olkkarimme ollut näin väritön. Vähän meinaa värittömyys ottaa silmään, kun olen kuitenkin tottunut, että meiltäkin värejä löytyy joka huoneesta (kuistia lukuunottamatta) ainakin pikku ripauksin. Pikkuisen värittömyyttä vähentääkseni oli ihan pakko ommella vielä yksi tosi nopsa ja yksinkertainen päällinen Tildan kellertävästä kankaasta. Tästä tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan myös kiva. 



Mutta hei, eipä tätä värittömyyttä kuitenkaan kauaa kestä, 
nimittäin alle kolme kuukauden päästähän on jo joulu ;) 
Aika huikeeta!!
Mutta ehkä kuitenkin nautin vielä tästä syksystä ennen kuin alan joulua oikeasti hössöttämään.


Ihanaa loppuviikkoa teille ystäväiseni

23 kommenttia:

  1. Oletpa tehnyt upean laskostyynyn. Just noinhan se on, ettei sitä raaski ostaa, vaikka olisi halpakin, kun itse osaa tehdä samanlaisen. Ja varsinkin, jos materiaalitkin jo löytyy kotoa. Kauniita on muutkin tyynyt.

    Ihana, Joulu! Ei ole enää pitkästi aikaa. Pikkusen olen suunnitellut jo blogin joulukalenteria - tai miettinyt sitä, jaksaisiko postata joka päivä (=onko mulla aiheita niin paljon) vai vaikka vain kerran viikossa. Pari joulutyötä olen laittanut jo vireillekin, että saan ne varmasti ennen aattoa valmiiksi. :) Mä olen niin jouluihminen, että kun alkaa nämä syyspimeät, ajatukset automaattisesti kääntyy jouluun. Siksi varmaan tykkään syksystäkin niin paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Pikku Akka! :)
      Aina niin ahkerana ja joutuisana!

      Poista
    2. Kiitos Pikku Akka! Ja välillä tuo piirre ärsyttää itseäni, kun aina se itsetehty ei edes ole juurikaan sitä valmista halvempi, mutta minkäs teet... Ehkä siinä on se onnistumisen ilo, mikä panee kokeilemaan kaikennäköistä :)

      Niinpä, ihana joulu! Havahduin juuri, että kohtahan saa kaivaa taas kaikki ihanat joulucd:t ja -laulukirjat esille <3 Tai ollaan me jo pari kertaa joululauluja kuunneltu, kun piti kaksi uutta cd:tä koekuunnella ;) Oi, ihana sua Pikku Akka, nyt jo suunnittelet mahdollista joulukalenteria ja jouluisiä töitäkin olet aloitellut! Minä olen vasta vähän mietiskellyt lasten joulukalenteriyllätyksiä.

      Poista
  2. Kylläpä vaan osaakin olla kaunis tyynynpäällnen <3 Huvittavaa, miten sitä on tullut muka nuukaksi tuon käsityöharrastuksen myötä. Minäkin olen havahtunut useamman kerran samanmoisiin ajatuksiin shoppailureissuillani kuin sinä :) viimeksi pari päivää sitten, kun selasin pompdeluxin sivuja ja ihastelin siellä suloisia hattuja ja kaulahuiveja. Kovan hinnan vuoksi päätin jättää ne kuitenkin ostamatta ja eilen huomasin tihrustavani samaa hattua uudelleen tietokoneen näytöltä tällä kertaa pyöröpuikko ja harmaa villalanka hyppysissäni :') Päätin siis kokeilla tehdä samanlaiset itse. Kohta on pipo valmis ja aikalaillahan tuosta näyttäisi samanlainen tulevan :D Tosiasiassahan itse tekemällä ei monestikaan säästä rahaa ainakaan jos ostaa normaalihintaisia kankaita ja laskee kaikki materiaalikustannukset ym. yhteen. Mutta mukavaahan se on tehdä itse ja saada ainakin välillä niitä ihania onnistumisen kokemuksia :) Ihan paras harrastus kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru! Niinpä ja välillä se on aikankin minusta myös ärsyttävää. Ihan hyvin voisi välillä ostaa myös valmiita juttuja, mutta kait se on juuri se onnistumisen ilo, mikä laittaa itse kokeilemaan ja tekemään :) Kuullostaa hyvältä tuo neulomasi pipo, laitappa se sitten meidänkin näytille!

      Poista
  3. Tosi kaunis laskostyyny ja kaikki muutkin tyynynpäälliset! Ihan tuttua on tuollainen pihtaaminen..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sielläkin, onkohan se jotenkin kytköksissä tähän kässäharrastukseen ;) Kiitos sullekin Raisa!

      Poista
  4. Aivan ihastuttava tuo laskostyyny! Mielellään minäkin tuollaisen sohvalleni laittaisin. ;)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihastuttava tuo laskostyyny! Mielellään minäkin tuollaisen sohvalleni laittaisin. ;)

    VastaaPoista
  6. Kaunista laskosta olet tehnyt! Taito hyppysissä! Tyynyillä saa kyllä äkkiä erilaisia tunnelmia. Minulla juurikin Pentikin oranssit laskostyynyliinat sohvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kaisu <3 Tyynyillä saa tosiaan nopsaan uutta ilmettä ja päälliset menevät onneksi pieneen tilaan, niin niitä voi olla vähän jemmassakin ;) Oranssit päälliset kuullostavat myös kauniilta, syksyisiltä. Pentikillä olikin noissa laskostyynyissä kaunis väripaletti.

      Poista
  7. Kiitos Päivi Marianne :) Kiva kun ole ainut tautia poteva, vaan täältä löytyy muitakin samankaltaisia...

    VastaaPoista
  8. Ihastuttavia kuoseja!
    Minä en osaa ommella, mutta tuo laskostyyny on hurmaava!!
    Ja keltainen napeilla aivan vastustamaton!

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta laskostyynystä tuli kyllä ihana ja Tildan kuosit ovat varmaan kaikki ihastuttavia! Kiitos Susanna!

      Poista
  9. Upeat tyynyt, varsinkin laskostyyny! Sopii teidän sisustukseen täydellisesti:) kaupoissa tulee monesti katseltua ideoita ompeluihin, eilen kävi kyllä niin että ostin pojalle paidan, jossa oli pääntieresorit ommeltu jännällä tavalla mitä voisi joskus itse kokeilla..ompahan nyt valmis malli:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mullakin tulee kauppareissuilla tiirailtua valmiita tuotteita sillä silmällä, samoin kun selailen välistä nettikauppoja ihan vaan inpiraation vuoksi :)

      Poista
  10. Samanlaisia ajatuksia täälläkin monen tuotteen kohdalla, eniten ehkä juuri ommeltavien juttujen kohdalla, muita käsityötuotteita kyllä tulee sitten helpommin ostettua.

    Tuo laskostusmalli on kyllä kaunis ja samalla näyttävä, eipä ihme vaikka olet tyytyväinen. Monesti itsellä ainakin on just se, että mihin menee enemmän aikaa niin tuntuukin sitten kovin rakkaalta- kai sellainen on sitten tosi rakkaudella tehty, kun siihen on aikaa uhrattu :). Nuo muutkin tyynyt on tosi herttaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihistely taitaa siis olla käsityöharrastajien yleinen piirre ;) Ja sinä se et taida paljonkaan valmisvaatteita ostaa, kun ompeluksia tulee kuin liukuhihnalta :) Niinhän se taitaa tosiaan olla, että kun jotakin tekee oikein ajan ja antaumuksen kanssa, siitä tulee ihan erilailla tärkeä ja mieleinen. Kiitos Krista!

      Poista
  11. Ihania tyynyjä olet ommellut, muutenkin kiva blogi sulla, taidan jäädä lukijaksi.
    Tervetuloa minun blogiini vastavierailulle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana ja tervetuloa seuraamaan valkoisen talon touhuja <3 Tulen kyllä vastavierailulle :)

      Poista
  12. Tuo laskostyyny on todella hieno, wau! Ja muutkin tyynyt kanssa, kaikissa jotain pientä kivaa yksityiskohtaa ja tunnelmaltaan niin rauhoittavia. Usein minullekin käy noin, että kauppaan jää niitä tuotteita, joita voi tehdä itsekin. Mutta toisinaan voisi kyllä ostaakin, kun ei sitä aikaa ihan rajattomasti ole niihin ompeluihin ja ne kivat jutut jää tarpeiden alle :D. Kyllä minulla vähän se joulu jo hiipii ajatuksiin, mutta en ihan vielä uskalla hössöttää ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Hanna! Minusta se on välillä jopa ärsyttävää, kun tulee muka tunne ettei tätä ja tuota voi ostaa, vaan jos tekisi itse. Niin kun sanoit, omakin käsityöaika on rajallista, niin, että se olisi vaan suorastaan järkevää välillä ostaa ihan valmiskin tuota :D Eikä aina edes se itsetehty ole juurikaan sitä valmista tuotetta halvempi, että senkin takia voisi ihan hyvin ostaa valmista. Ja joulu, se se sieltä tulee hiljalleen <3

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥