maanantai 8. kesäkuuta 2015

Maximekko ja peruspertsaa




Taas tulisi vaatepostaus!
Ensi kerralla sitten jotakin muuta...

Siskolle tuli ommeltua kevätpuoliskon lopussa pitkänmallinen kesämekko. Siskoseni kun ehdotti sen verran hyvää vaihtokauppaa, että olihan se pakko suostua hälle yksi mekko tekemään, vaikka nämä aikuisten vaatteet eivät kuulu vahvuuksiini. Onneksi mekon toivottu malli oli tosi yksinkertainen ja sopiva kaavakin löytyi Modasta (ja taas unohdin laittaa lehden numeron muistiin). Kangas on Eurokankaan palalaarista ja jotakin liukkaanpuoleista, mutta hyvin laskeutuvaa viskoosia. Ihanhan tuo kolttu onnistui ja saajakin väitti olevansa tyytyväinen siihen ;)



Sitten esittäytyy muutama peruspertsa!

Kaksi tyttöstä sai kesäksi mariannemekot. Ikuisena herkuttelijana mulla tulee tästä puna-valkoraidallisesta kankaasta mieleen marianne-karkit ;) Kokeilin leikata isomman mekon vinoon langansuuntaan ja siitä tulikin ihan kivan näköinen. Ainut, että siinä meni kangasta iso pätkä. Niin iso, että pienemmänkin mekon jouduin leikata ihan vinoon ja ylösalasin, jotta sain kankaan lopuista toisen mekon. No, eipä tullut ainakaan tylsä, kun on raitoja joka suuntaan.


Kärpässieni- ja pallotrikoon jämäpalat muuttuivat isoimman siskon t-paidaksi. 
Kiva kun saa näitä jämäpaloja tuhottua, vaikka melkoista palapeliä se välistä onkin.


Pojalle ompelin Noshilta tilatusta krokotiili-kankaasta pitkähihaisen paidan.  
Niitäkin kun saattaa Suomen suvessa tarvita. 
Pikkiriikkiseksi piristykseksi laitoin raglansaumaan nappilistan.


Poika sai myös joustofroteiset perusperuskotipökät sekä turkoosin tähti teepparin. 
Sekin mallia perus. Näistä niin perusmallin vaatteista on vaikea keksiä mitään sanottavaa 
ja eipä niistä nyt sen kummemmin taida tarvita jaaritellakkaan. 



En malta olla loppuun lisäämättä paria kuvaa meidän pikkuisesta kirsikkapuunalusta, 
joka kukki nyt ensimmäistä kertaa. Toivottavasti me päästään maistelemaan syksyllä 
oman puun ekat kirsikat.

Niin ja arvontaan voi osallistua vielä huomisiltaan asti!
 Siispä kaikki innokkaat ketkä ette ole vielä käyneet osallistumassa,
 niin klikkailkaapa itsenne kipin kapin tänne!

27 kommenttia:

  1. Ihanat nuo Marianne -mekot! Ja muutenkin tosi kivoja perusvaatteita. Minä olen huono saamaan jämistä mitään järkevää aikaiseksi. Nämä sinun yhdistelysi toimivat tosi hyvin. Aivan ihanat kirsikkakuvat <3 Toivottavasti saatte jo satoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on vino pino pienehköjän trikoopaloja joista pitäisi keksiä jotakin muutakin kuin pipoja... Jos vaikka sais pikkuhiljaa tuhottua sitä kasaa! Mä oon taas vähän huono yhdistelemään monia kuviollisia kankaita yhteen, pelkään, että lopputuoksesta tulee kauhean levoton. Kiitos Pizzicato!

      Poista
  2. Oii suloiset marianne-mekot, tekis mieli syödä :P

    VastaaPoista
  3. Kiva tuon maksimekon pääntie. Ja ihania perusvaatteita lapsille. Niitähän kaikista eniten kuitenkin käytettyäkin tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, peruspertsoja meilläkin kuluu eniten :) Kiitos Raisa sulle!

      Poista
  4. Niin satumaiset kirsikankukat!
    Ihana kesä!
    Ja nuo kuosit vaatteissa...oi joi, miten ihania!
    Ja hauskasti narulla tuulessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hedelmäpuiden kukissa on jotakin satumaista, ne taitaa olla keijujen kukkia :) Kiitos Susanna Vaahla!

      Poista
  5. Sulla on siellä kone laulanut. Mukavan näköistä kampetta olet tehnyt. Mullakin on viime päivinä ollut sellaisia palapeliompeluksia=pienistä tilkuista järkevää vaatetta. En tiedä vain, päivittyvätkö ne koskaan blogiin asti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minäkin katsoin, että tuo maksimekon pääntie on kiva. Tykkään hirmuisesti siitä! Samoin tuota raglansauman nappilistaa olen kans ajatellut jossain paidassa kokeilla.

      Poista
    2. Nyt on ollut välillä vähän surkeita vesisadepäiviä, niin silloin on hyvä ommella ;) Laita ihmeessä sun palapeliompelukset meille näytille! Jos sieltä sais napattua vaikka jotakin ideaa, kun itelläkin noita jämäpaloja riittää. Kiitos Pikku Akka!

      Poista
  6. Oletpa ollut ahkera. Pikkutytön vinoraitainen mekko on suosikkini mutta molemmat on tosi ihania. Paidan vino nappilista olkapäällä on kiva yksityiskohta ja helpottaa pukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikka Kainu-Lehto! Raitamekoista tuli kyllä hauskoja ja pirteitä :)

      Poista
  7. Kaunis ja herkkäkuosinen mekko. Olet kyllä tehnyt ihanan maximekon. Lasten vaatteet on hienoja. Minun pitäisi tehdä pertsoja kovastikin, mutta jostain syystä venyy:-) . Kivat kuvat. Meidänkin kirsikkapuu kukkii tänä kesänä eka kertaa, mutta on vielä hyvin nuppuvaihessa:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Minusta noiden perusvaatteiden ompelu on toisinaan aika tylsää, varsinkin jos kangas on lojunut pitkään kaapissa ja uutuuden viehätys siitä on lähtenyt ;D Jos taas heti käy uusien trikoiden kimppuun niin homma muuttuu heti kivemmaksi, niin tai jos jaksaa väkertää niihin jotakin extraa.

      Poista
  8. upeita,ihanan värikkäitä ja raikkaita :)

    VastaaPoista
  9. Voi että on kaunis ja herkkä maksimekko! Minä selailin eilen illalla helpon elämän toivossa kaikki zalandot ja ellokset ja etsin maksimekkoa, mutten löytänyt kivaa. Pitää varmaan lopulta ommella itse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Sulta se ompelu käykin kädenkäänteessä :) Minä oon aina ihaillut muiden pitkiä mekkoja ja hameita, mutta en jotenkin osaa kuvitella itse käyttäväni sellaisia. Tätä mekkoa tehdessä iski kuitenkin pikkuinen halu omistaa itsekkin yksi pitkänmallinen mekko. Ja tuollainen pötkylämekko saattais jopa päästä käyttöönkin :D

      Poista
  10. Kauniita vaatteita kaikki mutta pienenä piiloherkuttelijana nuo marianne-mekot on ehdottomasti makeimmat!

    VastaaPoista
  11. Kivoja ompeluja ja paljon olet saanut aikaiseksi! Minäkin tykästyin tuon maksimekon pääntien laskoksiin, tuovat kyllä ,mukavaa ilmettä mekkoon! Ja mariannemekot taitavat olla lastenvaatteista minunkin suosikkini. Tänään juuri kanssa lajittelin vähän tilkkuja, tosin puuvillaisia, ajattelin jossain vaiheessa aloittaa uuden tilkkupeiton , tosin aloitus taitaa venyä aika paljon, mutta kiva jo vähän suunnitella etukäteen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilkkujen lajittelu on ispiroivaa puuhaa. On ihana miettiä mitkä värit ja kuosit sopivat yhteen ja peittoihin pääsee käyttämään ne kaikkein pienimmätkin ihanuudet :) Kiitos Krista!

      Poista
  12. Maximekko on todella ihana, niin kaunis kangaskin siinä! Kivat perusvaatteet olet myös tehnyt, nuo mekkoset ovat kyllä todella karkkeja. Meilläkin pieni kirsikkapuu kukkii, ihanat kuvat olet ottanut teidän puusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Sisko mietti aluksi, että oliko ostanut liian yöpukumaisen kankaan, mutta minustakin kangas on tosi kivaa. Kesävaatteisiin sopii kukkakankaan kuin nakutettu. Toivotaan, että päästään maistelemaan omien puiden kirsikoita syksyllä :)

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥