torstai 19. maaliskuuta 2015

Köökistä


Minulla meinaa valokuvat vallan homehtua koneelle.
Köökistä on tullut napsittua kuvia, mutta siellä ne on odotelleet... 
näköjään tätä päivää.


Ei siis mitään erikoista. 
Itselle näitä samoja hyllyjä ja kannuja, mutta ehkä jollekin uusia.


Näkymää eteisestä keittiöön. 
Jostakin syystä tykkään tälläisistä kuvista missä näkyy kahta eri huonetta. 
Ja huomaatteko, arkun kansi on edelleen kiero ja tuskinpa se siitä enää mihinkään oikenee.
Mutta eipä se ole onneksi haitannut.


Muutama aika sitten kävimme elämysmatkalla Ikeassa. Elämysmatkan siitä teki se, että meillä oli koko pesue mukana. Sohvanmetsästystä siis koko perheen voimin. Oikeasti reissu meni tosi hyvin, vaikka täytyy myöntää, että muutama hikikarpalo tuli vuodatettua matkalla kyseiseen kauppaan. Sohvaa emme Ikeasta kuitenkaan ostaneet, vaan sen me haimme muualta ja siitä kuulette lisää joku muu kerta. Jotakin pientä Ikeasta tarttui kuitenkin mukaan, kuten kehys kaapista löytyneelle sievälle ruusujulisteelle. Aika huippua tehdä sellaisia löytöjä kotoa, minkä olemassa olon on tyystin unohtanut. Tosin sellaista sattuu äärimmäisen harvoin.


Pientä juhlanpoikastakin täällä on muutama tovi sitten vietetty. 
Tai vietetty ja vietetty, mutta sen verran kuitenkin, 
että lasten painostuksesta on juotu jätskikakkukaffet ;D

Nyt taidan alkaa pistelemään keittoa piskeen ja 
sitten tämä mamma lähteekin kaupan kautta vapaaillan viettoon. 
Luvassa olisi hyvää seuraa ja käsitöitä. Ei paha!


27 kommenttia:

  1. Ihania, rauhallisen harmonisia kuvia. Mekin on harrastettu elämysmatkailua Ikeassa lasten kanssa, just pari viikkoa sitten myös (tai oikeastaan käytiin enemmän niin kuin syömässä, mutta tarttuihan sieltä jotain pientä mukaan kuitenkin) ;). Hieno tuo pitkulaisen mallinen tyyny, ootko tehnyt kuvan siirrolla sen ? Ihana ilta tiedossa sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite taidan aina vähän turhaa jännittää lasten kanssa kaupoilla käyntiä, vaikka nuo meidän tenavat ovatkin sen verran vieraskoreita ettei mitään suurempaa souta ole sattunut (kop, kop ;D ) :)
      Tuo kuvatyyny taitaa olla ainut ostotyyny, mitä meidän talosta löytyy. Tiedätkö mulla on edelleenkin testaamatta se kuvan siirto (pitäisikin ottaa nyt ihan asiaksi)... Sitä välillä innostuu jostakin asiasta vallan mahdottomasti, mutta sitten kun ei heti pääse toteutuksen kimppuun niin juttu siirtyy :O

      Poista
  2. Kaunista!
    Herkullisen näköinen jätskikakku. Osaiskohan tällainen tumpeloleipuri tehdä tuollaisen? Ensiviikolla olisi meidän eskarilaisen synttärit. Jätskikakku voisi tehdä paremmin kauppansa kun perus täytekakku.

    Mukavan kuuloinen vapaailta. Toivottavasti oli mukavaa ja rentouttavaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti osaisit... Kahden sokerikakkulevyn väliin ja päälle vaan pehmennyttä jäätelöä ja pakkaseen kovettumaan ja odottamaan h-hetkeä. Helppoa ja hyvää. Ja jos haluaa päästä ihan leipomatta, niin kekseistä ja voista vaan pohja. Lisukkeeksi jäätelökerroksien väliin voi heitellä vielä kastikkeita, karkkeja tai muuta herkkua, nams :)

      Eilinen vapaailta oli kyllä tosi mukava ja jes sain vietyä mun ikuisuusprojektia kappaleen eteenpäin!

      Poista
    2. Kiitos ohjeesta. Minäpä yritän tehä:)

      Poista
  3. Niin niiiiin kaunista teillä <3
    ja mikä herkkubaakelssi pöydän kruununa???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikke ♥
      Jätskikaakulla päästiin herkuttelemaan, helppoa ja niin hyvää!

      Poista
  4. Ihania kuvia kauniista tiloista! Tosi kiva nähdä näitä kuvia teidän kodista. IKEAn reissut koko perheen voimin tuppaavat olemaan melkoisen elämyksellisiä :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pizzicato :) Onhan ne aina kokemuksia, nuo koko perheen kauppareissut. Ja no, ikeassa kun harvoin voi vaan nopsaan käväistä..! Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  5. Taas on sulla kauniita kuvia Eerika :) On teillä kyllä ihana koti♥

    VastaaPoista
  6. Teillä on kyllä kaunis koti! Kodikas! Paljon kaikkea ihanaa.
    Herkullisen näköinen kakkukin. Namskis!

    VastaaPoista
  7. Niin kaunis koti :) Tuo kerroskakku kiinnostaa kovasti !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Kakku on tehty yksinkertaisesti laittamalla kehden sokerikakkupohjan väliin ja päälle pehmennyttä jäätelöä. Siispä helppoa ja herkullista :)

      Poista
  8. Hei ! "Ei mitään erikoista... " --- no minä poimin nuo ihanat ruusut itselleni, koko tunnelman, löysin tuosta kierosta kannesta sen epätäydellisyyden joka tekee elämästä elämän.
    Olipa hyvä... että koko pesue, ne siloittelemattomat hetket lopulta kantavat kaikkia niissä on todellisuus, ne painautuvat tärkeinä mieleen...
    --- nautin pöytäsi ääressä kakkukahvit ja nuo yksittäiset ruusuasetelmat nostin "salini" (tarkoittaa olohuonetta) pöydälle valoksi
    terveisin S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista S! Sait minulle niin hyvän mielen ♥ Kiva kun pystyit poimimaan postauksestani kukkakimpun itsellesi. Ja tosiaan vaikka nuo koko perheen kauppareissut vähän etukäteen mietityttävätkin, niin harvoimpa ne ovat olleet loppupeleissä muuta kuin positiivisiä :)

      Poista
  9. Tulin vastavierailulle :) Ihanannäköistä kakkua olet tehnyt, eikä kuulostanut kovin vaikealta. Täytyy kyllä joskus testata. Oletko pakastanut kakkua vielä uudestaan jos ei tule syötyä ensimmäisellä kerralla? Täytyisi ihan ajan kanssa selata blogiasi läpi, mutta ihanan kalastuspelin olit ainakin tehnyt sekä leikkiruokia ja edellisen postauksen pipo näyttää ihanalta ja lämpimältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit piipahtamassa Susanna! Kakku on tosiaan superhelppo tehdä. Kyllä tuostakin kakusta rippeet menivät vielä uudelleen pakkaseen. Ja herkkua se oli seuraavanakin päivänä. Jos kakkua ei päästä aivan sulamaan, niin en usko, että uudelleen pakastuksesta on muuta haittaa kuin, että rakenne saattaa muuttua hileisemmäksi.

      Poista
  10. Tosi kaunis koti!! Ihania kuvia ja upean näköinen kakku! Ja se mikä pisti silmääni, on tuo sammutuspeite, niin kätevässä paikassa!!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota sammutuspeittoa ei raaskinnut kaappiin tms. piilottaa ja oikeastihan sammutuspeiton kuuluukin olla kädenulottuvilla. Kiitoksia Tarja!

      Poista
  11. Onpas kaunis blogi ja koti sinulla, täytyy jäädä lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia ja tervetuloa seurailemaan valkoisen talon touhuja ♥

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥