perjantai 2. tammikuuta 2015

Yksi uusi ja paljon vanhaa


Miten tänä vuonna onkin ollut niin vaikea irrottautua joulunkuplasta pois.
Mielellään olisin vielä jatkanut rentoja ja kiireettömiä kotipäiviä. Nauttinut aikatauluttomuudesta ja siitä kun ei ole tarvinnut tehdä mitään erikoista.

Samaten kun arki iski tähän huusholliin saivat lumetkin kyytiä. Tänään on tullut vettä tuutin täydeltä ja kaunis luminen maisema on enää vain muisto mielenpohjalla. Uhmasimme kuitenkin keskineidin kanssa vesisateista harmaanankeaa päivää ja kävimme terassilla kuvaamassa neidin uusi pipo. Samalla napsin kuvia neidin villakangastakista, jonka olen tehnyt vanhimmalle tytölle, silloin kun hän oli vielä pikkuruinen pallero.


Pohdin eilen illalla laitanko pipoon tupsun vai neulonko siihen rusetin, mutta enpä sitten tehnyt tänään kumpaakaan vaan värkkäsinkin siihen satiininauhasta ja parista napista rusetin. Rusetti on kiinni hakaneulalla, joten sen saa tarvittaessa pois ja vaikka tehtyä sen tupsun, jos rusetti alkaa jossakin vaiheessa kyllästyttämään.


Mulla ei ole tullut piiiitkään aikaan ommeltua muuta kuin pyyherinksuja ja verhojen somimisnauhoja ym. tylsää. Niin sanoinko jo, että tuollaiset on äärettömän tylsää ommeltavaa ja samaten ne syö intoa aloittaa uusia juttuja. Myöhään eilen illalla iski kauhea ompeluinspis ja koneetkin tuli nostettua esille. En kuitenkaan ole vielä päässyt puuta pitemmälle, mutta elättelen toivoa jospas sitä tänä iltana kerkeäisi viettämään hetken laatuaikaa ompelukoneen kanssa.


Kun kerta mitään uutta ei ole vielä muualla kuin mielessä niin kuvattiin keskineidin kanssa enemmänkin näitä isosiskolle aikanaan ommeltuja mekkoja. Teillehän ne on uusia ;)


Niinkuin kuvista näette olen tainnut joskus tykätä enemmänkin punaisesta!


Löytyihän sieltä kaapista sentään yksi muunkin värinen mekko.


Ja nyt kun kerran näitä vanhoja tekeleitä tänne laittelen niin laitetaanpa samaan syssyyn vielä kuva keskineidin pihapiposta, mikä on myös tehty isosiskolle. Pikkuisen on villamyssy kärsinyt ajanoloa ja pipossa onkin havaittavissa pienoista nyppyä, mutta siihenhän ei kannata kiinnittää huomiota. Kannattaa enemmin tarkastella nurjalla neuleella tehtyä kaunista raitaa. Että tykkäänkin tuosta nurjasta raidasta valtavasti ♥ 

Juu ja punainen aikakausi näkyy myös tässä pipossa ;)


Muistatteko muuten vanhasta Marimekon mekosta (klik) ompelemani mekon, jossa minua jäi harmittamaan väljä kaula-aukko. Sain vihdosta virkattua siihen samanlaisen pitsin, mitä mekon taskuissakin on. Kaulapitsin myötä mekon ilmekkin muuutui paljon paremmaksi ja jotenkin tykästyin tuohon kaula-aukossa olevaan pitsiin niin, ettei se taatusti tule jäämään viimeiseksi kaulapitsiksi.


Vielä haluan kiittää teitä kaikkia lukijoita ja tänne kurkkijoita menneestä vuodesta ja toivottaa teille kaikille
ONNELLISTA ALKAVAA VUOTTA ♥

Säilyttäköön viime vuosi sen mitä rakastit,
tuokoon uusi vuosi sen mitä toivot
ja vieköön vanha vuosi sen mitä taakkana kannat!

Hyvää uutta vuotta!

28 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa uutta vuotta myös sinulle:-) . Ihana kun laitoit aiemmin tekemiäsi käsitöitä tänne. Tosi sievä se pitsi mekon kaula- aukossa. Mahdottoman sievän lakin olet tyttärelle tehnyt ja satiininauharuusuke sopii nätisti siihen. Mukava kun pystyt hyödyntämään isosiskon vaatteita pienemmälle. Noin sieviä vaatteita olisi harmi jättää kaappiin olemaan. Taisimme olla melko samaan aikaan toistemme blogeissa :-). Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. On se kyllä iso etu kun pystyy kierrättämään vaatteita sisaruksilta toiselle. Itekki tykkään tosi paljon piposta. Helmineule on tosi nättiä, mutta se kaipaa kaveriksi mielestäni jotakin :) Kiitoksia Kanneli!

    VastaaPoista
  3. Ihastuttavia vaattetia ompelet. Varsinkin tuo hieman vintagehenkinen tyttösen takki on erityisenihana :) Onnea alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Minustakin takki on nätti, vaikka näin itse sanonkin ;)

      Poista
  4. suloinen tyttö ihanissa vaatteissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suvi! Huvittava muuten miten jotkut teistä lukijoista on jääny erityisesti mieleen; nimittäin olen useamman kerran ajatellut sinua syksyllä kun susta ei vähään aikaa ole kuulunut mitään <3 Että mielessä olet ollut :)

      Poista
  5. Ihania vaatteita, erityisesti tuo punainen takki!♥

    VastaaPoista
  6. Onnellista alkanutta vuotta!
    Ihania vaatteita ompelet lapsillesi. Se on mahtava taito.
    Tuo punainen villakangastakki on kaunis ja pipoon sopii hyvin rusetti. On paljon juhlavampi kuin tupsu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne! Mulla on pakottava tarve päästä välillä tekemään jotakin luovaa oli se sitten ompelua tai kakkuja tai muuta näpräämistä :)

      Poista
  7. Ihania vaatteita! Minullakin taitaa olla menossa joku punainen kausi :) Oikein hyvää uutta vuotta 2015!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Punainen on kyllä kaunis väri, itse tykkään erityisesti oikein syvän punaisesta!

      Poista
  8. Ah, mikä soma neito näissä kuvissa. Tykkään aina noista sun tekemistä takeista näköjään, ne on vaan niin klassisen kauniita pienillä jipoilla! Molemmat pipot on myös nättejä, tosi kiva yksityiskohta tuo nappihalkio ja helmineule toimii mulla aina :) Minäkin tykkään punaisesta, hassua, kun se on joillekin selkeä jouluväri, mutta itse tykkään siitä kyllä ympäri vuoden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli jokunen vuosi sitten punaista niin paljon sisustuksesssakin, että jonkin näköinen stoppi tuli punaisen värin kanssa. Stopin myötä punainen sai väistyä verhoista, sohvatyynyistä ym. sisustusjutuista, mutta vaatteissa se on edelleen yksi lempparivärini. Eikä se hullumpi väri ole sisustuksessakaan pieninä ripauksia, mutta itselle liika on liikaa (meillä oli nimittäin silloin tooosi paljon punaista ympäri taloa). Juu ja ei se pelkästään mikään jouluväri ole :) Kiitos sulle Krista!

      Poista
  9. Kauniita mekkoja ja ihana neitokainen <3
    Mitä parhainta uutta vuotta teille!!! Niiiiin tekisi tosiaan mieli jatkaa vain tätä lomarentoilua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos HoO! Harmi kun joulunaika menee aina niin nopeasti ohi, vaikka ei sillä, kiva se on alkaa näin uuden vuoden kynnyksellä salaa mielessä fiilistelemään jo tulevaa kevättä ja kesää :D

      Poista
  10. Kauniita vanhoja vaatteita! Voihan sitä niitäkin hyvin esitellä. :) Punainen on pirtsakka väri. Minäkin olen tykännyt sitä käyttää tytöllä, kun oli vähän pienempi. Nyt jotenkin punainen ei istu hänelle.

    Onnellista alkanutta vuotta Sinullekin! Niin totta tuo vuodenvaihdetoivotus. Noin juuri minäkin haluan toivottaa Sinulle ja itselleni. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä tuohonkin mun piti kommentoida, että minäkin niin haluaisin, että joulu vain jatkuisi ja jatkuisi. On ollut jotenkin niin ihana joulunaika. :)

      Poista
    2. Minäkin olen huomannut, että vanhimmalla tytöllä on nykyään tosi vähän punaista, mistä lie johtuu! Mulla taitaa siirtymä vaikeus johtua siitä kun saatiin pitää mieskin kotona kokonaisen viikon ajan. Ikinä ennen miehellä ei ole ollut edes koko joulunpyhiä vapaata. Oli niin luksusta kun koko perhe oli koolla, eikä tarvinnut tosiaan rynniä minnekkään, eikä tehdä mitään erikoista. Mukavaa aikaa :) Kiitos Pikku Akka!

      Poista
  11. Ihania ompeluksia! :) Mukavaa ja inspiroivaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  12. Upeat vaatteet <3! Takki kyllä on niin hieno, oikeaa vanhan ajan tunnelmaa. Upeaa, että vaatteita voi kierrettää omille lapsille. Silloin ei ainakaan tarvitse luopua kaikista ihanuuksista. Ihanaa alkanutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Se on kyllä suuri etu kun voi kierrättää vaatteita neidiltä toiselle. Välillä on harmittanut laittaa pojan kaikista kivoimpia vaatteita eteenpäin, mutta mitäpä sitä kaikkia kaapissa säilömään, varsinkin kun kaappitilat on rajalliset..

      Poista
  13. Onnellista Uutta vuotta Valkoiseen taloon!! Suloisia juttuja ja kauniita kuvia! Valkopalloinen liivihame on söötti!! ...oon käynyt kurkkimassa vaan en kommentoimassa;) toivoo, Kotis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kotis! Hyvää alkanutta vuotta myös sinnekin päin :)

      Poista
  14. Ooiii, teillä on ihan täydelliset vanhan talon rappuset siellä kuvassa taustalla.. *voi kateuden määrää*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rappuset on kyllä ihanat ja arvaa harmittiko kun muualta talosta vanhat lankut oli 70-luvun rempassa revitty pois :( Onneksi sentäs aina yläkertaan kiivetessä pääsee ihailemaan vanhaa lattiaa!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥