maanantai 12. tammikuuta 2015

Amaryllis


 Joulukuun alussa ostamani amaryllis on suvainnut avata kukkansa vasta nyt.
Kaikin puolin outo yksilö. Se kasvatti kolme vartta, joista kaksi kuivúi kasaan ennen kukintaa ja ainut eloon jäänyt kasvoi vain pituutta (enkä edes kastellut sitä kuin pikku tilkkasen). Varren pituuden oltua jo toisella metrillä, sain tarpeekseni ja katkasin sen maljakkoon, jossa se vihdoin suvaitsi avata kukkansa.   

Näkymää punaisesta kammarista olkkariin ja eteiseen.

No, iloa se tuottaa näin tammikuun puolenvälin hujakoillakin.
Ja komea on kukka kaikin puolin.


Muutenkin mulla on ollut taas kamalan huono tuuri viherkasvieni  kanssa. Sain jostakin kumman syystä tapettua kaikki kolme kukkaani joulun aikaa. En ole kyllä ikinä ollut mikään viherkasvien kasvattaja, mutta että kaikki kolme kuolivat yhtäaikaa. Ja aivan varmasti kastelin niitä silloinkin säännöllisesti. Marketin tulppaanikimppu paikatkoon nyt tätä vajetta niin kauan, että kerkiän juosta kukkakaupoille.


Pitkästä aikaa tuli tehtyä ihan rehellistä täytekakkua. Kakku lähti yksille synttäreille, mihin päästiin juhlimaan menneenä viikonloppuna. Ulkonäölle ei ole hurraamista, mutta makunsa puolesta kakku oli mitä mainioin.
Mehevän suklaakakkupohjan välistä löytyi appelsiini-suklaarahkaa, päälllinen sai suklaakuorrutteen ja reunat kermahunnun.

Tälläisiä kukka- ja kakkujuttuja maanantai-illalle!

Mukavaa alkanutta viikkoa!!

14 kommenttia:

  1. Kukat on omia persooniansa, amaryllikset varsinkin. :)
    Herkullisen näköinen kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näkyy olevan :) Yksi kukkien kanssa työskentelevä kertoi, että punaiset amaryllikset on paljon varmempia kasvamaan maltillisesti, jännä sekin!

      Poista
  2. Ihania kukka kakku juttuja! Kakku on tosi herkullinen, suklaa ja appelsiini toimii! :) ja sinullakin on kevättä jo kukissa niin on muuallakin pilkahdellut , kyllä me sitä jo odotetaan! ps: täällä on kans yks jolla viherkasvit kuolee aina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaan ja appelsiinin liitto on vastustamaton :) Vaikka nautin talveta, niin väkisin sitä rupeaa tässä vuoden vaihteen jälkeen miettimään kevätjuttuja. Kevät on niin lemppariaikaa ♥

      Poista
  3. Mullakin viherkasvit tuppaa kuolemaan AINA. Mutta oon ymmärtänyt, että joulukuusen läsnäolo voi tappaa muut kasvit. Syytä en tiedä. Ehkä tämä selittää sinun kasviesi kuoleman, jos et ole krooninen kasvien tappaja.;)
    Amaryllikset kasvattavat kai vartta erityisesti pimeässä, vaikka niitä ei turhia kastelisikaan. Ja missä nyt ei olisi pimeää näin talvella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään mikään viherkasvien kasvattaja, mutta että kaikki kuoli samaan aikaa. Voiskohan se tosiaan johtua joulukuusesta, pitää varmaan yrittää muistaa viedä viherkasvit ensi jouluna yläkertaan evakkkoon joulun ajaksi. Siis jos mulla on silloin niitä :D

      Poista
  4. Kauniita kuvia ihanista kukista ja kakusta! Meillä amaryllis kyllä onneksi jaksoi avata kukkansa, mutta kasvatti varren niin pitkäksi, että leikkasin pelkät kukat pieniin kuppeihin. Niissä ovatkin viihtyneet yllättävän kauan. Tulppaanit ovat lempikukkiani, niistä minulla oli morsiuskimppunikin (talvihäät).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuppiamarylliksetkin kuullostavat kauniilta. Itse olen laittanut välillä pelkkiä ruusun kukkia mataliin lasein. Tulppaanimorsiuskimppu kuullostaa tosi kauniilta. Meillä oli kesähäät ja minun kimppuni oli pioneista ♥

      Poista
  5. Kuvasi ovat taas niin kauniita. Amaryllis on kyllä ihme kukka, miten se onkin niin upean näköinen. Meidän valkoisesta Amarylliksestä katkesi yksi vielä nupuilla oleva kukkaoksa leikkihelikopterin törmättyä siihen. Niin se vain aukaisi kukkansa lasiastiassa, johon katkenneen oksan työnsin ja kukkikin tosi kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Amaryllis on yksi lempparikukkani, mitä joulukukkiin tulee. Luin jostakin, että leikattu varsi kukkii kauemmin kun sen ripustaa roikkumaan kukka alaspäin, esim. verhotankoon. Ontto varsi säilöö kuulemma tarvittavan veden mitä kukka tarvii kukkiakseen. En kyllä itse raaskinut koettaa tällä ainokaisella kukkavarrella, tykkään enemmän, että kukat on maljakossa pöydällä :)

      Poista
  6. Etpä ole ainut,mullakaan ei viherkasvit menesty,ei sitten millään. Tällä kertaa,ihme kyllä,joulutähti on elossa ja pukkaa uutta vihreää lehteä.Hyasintista on jäljellä pelkkä varsi,mutta sinnikkäästi seuraan,päättääkö vielä kukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että täältä löytyy kohtalotovereita ;) Olen muuten kuullut, että joulutähti saataa kukkia uudelleen, että älä heitä sitä menemään. Mulla ei kyllä joulukukat ole menestynyt enää joulun jälkeen. Liekkö olen unohtanut se kastelun...

      Poista
  7. Löysimpä taas yhen ihanan blogin, jota jäänki heti seuraileen. Kivoja käsityöjuttuja ja ideoita täälä! :) Ja nam mikä kakku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Kiva kun löysit tänne ja lämpimät tervetulotoivotukset ♥

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥