tiistai 21. tammikuuta 2014

Vilusormille


Voihan paukkupakkaset!
***
Totta puhuen tätä olen kyllä odottanutkin,
nimittäin kunnon talvea.
Jospas sitä saataisiin vielä pikkuisen lunta lisää niin olisi vielä parempi.


Aamuisin on ollut ihana herätä auringon paisteeseen
ja verhoja availlessa ulkona on ollut suorastaan häikäisevän kaunista!
Ja mikäs on sen mukavampaa kuin sytytellä aamusella puuhellaan tulet, laittaa puurokattila hautumaan ja nauttia pehmeästä leviävästä lämmöstä villasukat jalassa.
Talvisin meillä tuleekin lämmitettyä puuhellaa ihan aktiivisesti. Välillä saattaa mennä päiviä ettei tule käytettyä sähköliettä ollenkaan.


Lapset ovat ulkoilleet päivittäin paukkupakksista huolimatta. Kun vain pukee tarpeeksi päälle niin kyllähän siellä pärjää! Jo syksyllä ostin useamman kerän täysvillaista lankaa lasten lapasia varten, mutta kuinka ollakkaan langat unohtuivat laatikon pohjalle. Liekkö syy ollut alkutalven talvettomuus, että sillä tavalla pääsi käymään. Onneksi noita peruslapasia neuloo nopeasti, jotenka kerkesinpä tehdä jokaiselle omat ennen kovia pakkasia! Ja hyvin nuo villalapaset toimivat talvihanskojen alla, ovat kyllä ihan ykköset!

Oikein ihania pakkaspäiviä kaikille täällä kävijöille!

4 kommenttia:

  1. Ihanan tarpeellisia tuollaiset lämpimät lapaset. Oikeasti on ihan mukava turjustaa itsensä lämpimäksi ja ulkoilla vaikka onkin kova pakkanen. Tänään on ollut hieman lauhempaa, jopa yhdeksän astetta:-). Lunta sateli aamulla hiljakseen. Kyllä luonto onkin nyt kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin pakkasasteet laski päivällä alle kymmenen ja aurinko paistoi! Täydellinen talvipäivä!

      Poista
  2. Meillä käytetään myös paljon lapasia. Sainkin viikonloppuna lapastilauksen pojalta, eli nyt pitäisi tarttua puikkoihin :) Aivan upeita, tunnelmallisia ulkokuvia olet taas ottanut! Mukavia pakkaspäiviä myös sinulle.

    VastaaPoista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥