keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Punaisesta kammarista


Jotakin pientä sain sentään aikaiseksi välipäivinä
löhöilyn ja syömisen lisäksi ;D ...


Nimittäin pellavaisen helmalakanan punaisen kammarin vierassänkyyn.


Tämä meidän punaiseksi kammariksi ristitty huone on keittiön ja olkkarin välissä ja toimittaa mm. vierashuoneen virkaa.


Sängyllä majailevat tyynyt, keinukuvalla varustettua lukuunottamatta, ja hanhen olen ommellut aikojen saatossa. Virkatun päiväpeitteen olen saanut anopilta ja se passaakin tosi hyvin tähän meidän mummolatyyliseen tapettiin.
Tämä huone on ainut "rajummanpuoleinen" huone meillä! 
Muut huoneet meillä onkin hillitympiä ja tähän huoneeseen verrattuna suorastaan värittömiä:)


Tämä kuva on räpsästy keittiön ovelta.
Haaveilen sängyn tilalle vanhasta puusohvasta, mutta täytynee odotella ensiksi, että tuo sänky siirtyy jonkun lapsukaisen käyttöön.
Punaisessa kammarissa on myös astiakaappi, missä säilytetään pyhäastioita...


ja vanha antiikkipöytä. Mikä on toisaaltaan juhlissa kätevä kun sen saa levitettyä tosi pitkäksi, mutta josta voisin kuitenkin luopua kun se on niin vähällä käytöllä ja vie huoneessa paljon tilaa! 

Pikkasen pitäisi muutenkin miettiä koko huoneen tarkoitusta ja huonekalujen järjestystä uusiksi... huone kun näyttää omaan silmään kamalan sekavalta! Tosin ensiksi pitää odottaa, että saadaan lastenhuoneet tehtyä kun tällä hetkellä tuon huone on myös leikkihuoneeksi kutsuttu! :)


Hyvää ja onnellista vuotta 2014!!

ps. hyi kamala, kun tuo bloggeri muutti osan kuvista ihan epäselviksi...

14 kommenttia:

  1. Ihana punainen kammari! Minäkin haaveilen räväkämmästä tapetista ja olen välipäivinä selaillut tapettikauppojen valikoimia. Kun vaan uskallus riittäisi ja saataisiin miehen kanssa maut täsmäämään yhteen ;) Hän kun ei haaveile ihan yhtä romanttisista tapeteista, kuin minä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapettien miettiminen onkin vaikeaa, mutta mukavaa puuhaa (tai ainakaan itse en jaksaisi olla joka kuukausi uusimassa tapetteja.. ;)) Toivottavasti löydät sellaisen tapetin mikä uppoaisi miehellesikin! Meillä mies oli aluksi vastahankaan tuon tapetin kanssa (onhan se vähän raväkkä), mutta sitten kun saatiin huonekalut ym. paikoilleen niin meinasi vaan ettei se niin paha olekkaan :)

      Poista
  2. Erittäin ihana punainen kammari. Tosi ihana tuo tapetti!! Minun silmään kuvat näyttävät hyvinkin kauniilta ja tarkoilta:) Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta sinulle ja teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekkin tykkään tosi paljon tuosta tapetista, on sopivasti mummolamaisen romanttinen :) Hassua, meidän koneella nuo kolme ekaa kuvaa on ihan suttusen näköisiä! Hyvää uutta vuotta myös teidän poppoolle!

      Poista
  3. Nättiä tapettia kyllä! Niin moni tapetti on paljon paremman näköistä seinässä paikallaan entä rullassa. Monesti on hankala hahmottaa miltä se rullassa oleva tapetti sitten seinässä näyttää, niimpä itse en ainakaan uskalla mitään kovin "räväkkää" tapettia valita jos ei näe kuvaa edes sellaisesta seinästä. Ihana tuo hanhikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa mieltä oon tuossa, että pelkästään rullalta on vaikea hahmottaa miltä tapetti näyttää seinällä. Ja sitten kun siihen vaikuttaa vielä huoneeseen tuleva valokin... Me valittiin olkkariin vaalean beige tapetti, mutta kun saatiin se seinälle niin jopas se näytti tummalta ja ihan erilaiselta mitä kaupassa! Nyt nuo muksut on käyneet nyppimässä sitä sieltä ja täältä, että vaihtoon se jossakin vaiheessa menee (liekkö siis hyvä vai huono asia) :)

      Poista
  4. Kaunis tapetti ja viehättävä huone! Aikamoisia keskusteluja meilläkin silloin käytiin, kun tapetteja valittiin 2 vuotta sitten, mutta vielä olen ollut tyytyväinen valintoihin ja luulen, että tulen olemaankin vielä pitkään. Lapsiperheessä taitaa päästä noita maali- ja tapettipintoja uusimaan aika ajoin :D. Ihania kyllä nuo pellavaiset vuodevaatteet, mitä onkin nyt paljon ollut esillä. Tosi suloinen tuo hanhikin, kelpaisi meillekin koristamaan sänkyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekki tykkään vielä hirmusesti tuosta tapetista, vaikka se on jo ainakin kolmisen vuotta tuossa ollut! Olkkari tapetti pitäisi jossakin vaiheessa uusia kun sitä on käyty vähän nypläämässä sieltä sun täältä, mutta en ihan hirveenä siitä tykkää jotenka se ei oo ollenkaan huono juttu (siis että se tarvii uusia) ;) Onneksi tuo kukkatapetti on säästynyt pieniltä sormilta! :)

      Poista
  5. Oi että, on tuo upea ja rohkea tapetti! Kiva väriäiskä kodissanne <3
    Itsekkin tykkään punaisesta tosi paljon, ja välillä aina haaveillut johonkin huoneeseen punaisesta seinästä. Se on kaunis tausta valkoiselle. Eikä yhtään sekavan näköistä ainakaan tänna :)

    Ihanaa alkanutta uutta vuotta teidän perheellenne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Minustakin punainen ja valkoinen on ihanan raikas väriyhdistelmä! Eipä sitä sekavuutta taida noissa kuvissa huomata kun en kuvannut kuin tuota yhtä seinää ;D

      Poista
  6. Onpa ihanan tunnelmallinen huone. :)
    Vaihdoin muuten blogini nimeä ja osoitetta. Uusi osoitteeni on saganneuleet.blogspot.fi. Joudut ikävä kyllä vaihtamaan luetteloosikin uuden osoitteen, jos haluat vielä pysyä matkassani. ;) Terv Es-a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Vaihdoinkin heti uuden osoitteesi luetteloon, nimittäin tälläisenä lahopäänä se jää jos en heti tee sitä ;) Ja mukana haluan pysyä :)

      Poista
    2. Hei. "vahingossa" päädyin blogiisi ja mikä ihanuus täällä olikin. Teillä on tosi kaunista. Punainen tapetti on upea, ja tosiaankin ihanan mummolatyylinen. Kenen valmistamaa tapetti on? Sopisi nimittäin tyttärieni huoneeseen ;)
      -Paula-

      Poista
    3. Kiitoksia! Nyt tulikin vaikea kysymys, nimittäin ollaan tapetoitu tuo huone kolmisen vuotta sitten ja tämä muisti... K-raudasta tuo aikanaan hankittiin ja voiskohan jopa olla niin, että olisi ollut ihan k-raudan jotakin omaa mallistoa!?! Kannattaa käydä kysäisemässä sieltä/selailemassa niitten tapettikirjat, josko tuota vielä valmistettaisiin!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥