perjantai 15. marraskuuta 2013

Sytykekävyt


Meillä lämpiää takka, puuhella ja sauna lähes päivittäin ja vaikka me kuinka kerätään kaikki poltettavat roskat niin aina tuntuu olevan puutetta sytykkeistä. Sytykeruusuja tuli viimevuonna käytettyä paljon ja tosi näppäriä ne olivatkin. Jotenkin vaan ajatus kanamunakennojen keräämisestä tuntui työläältä. Syödä nyt kennokaupalla munia ja kerätä niitä vielä sukulaista ja tuttavilta ja jokapaikasta!! 


Joskus aikapäiviä sitten törmäsin netissä (vai oliko se joku lehti?!) sytykekäpyihin ja siitä saakka idea on kummitellut mielessäni säännöllisen epäsäännöllisesti. Pakkohan niiden tekoa ja toimivuutta oli päästä testaamaan. Ainakin niiden teko kuullosti paljon yksinkertaisemmalta mitä sytykeruusujen!


Ei niiden teko tosiaankaan vaikeaa ollut! Ja niistä tuli tosi kivannäköisiä, niin kivan, että minun oli pakko laittaa ne puuhellannurkkaan lasitölkkiin. Nyt tarviikin jemmata kaikki valkoiset kynttilänjämät ja tehdä sytykekäpyjä joulun jälkeen lisää!

Laittelenpa tännekin sytykekävyn ohjetta, jos joku vaikka innostuu kokeilemaan!


Tarvitset:
Kuivia käpyjä
Valkoisia kynttilänpätkiä (minä silppusin yhden pitkähkön pöytäkynttilän kun pätkiä ei tähän hätään ollut)
Grillipihdit
Parhaat päivät nähneen kattilan (itse käytin lasten pihaleikkikattilaa)
Vettä
Leivinpaperia


Täytä noin kolmasosa kattilasta vedellä ja lisää sinne kynttilät. Kuumenna seosta hellalla niin kauan, että steariini on sulanut. Älä anna kiehua! Nosta kattila hellalta pois ja ala dippaamaan käpyjä yksitellen steariinivedessä. Nosta dipattu käpy kuivumaan leivinpaperin päälle. Kun kaikki kävyt on kertaalleen käytetty steariinivedessä niin aloita kierros alusta ja toista niin kauan, että saat käpyihin kunnon steariinikerroksen. 

 
Käytä kävyt nopeasti steariinivedessä. Jos niitä jää uittamaan sinne niin edelliset steariinikerrokset sulavat pois ja koko homman joutuu aloittamaan alusta!

Jos seos pääsee jäähtymään niin kuumenna se uudelleen hellalla!


Tässä kävyt ovat päässeet kastautumaan noin kymmenen kertaa ja vielä olisi muutama kerta vielä edessä...

Kun kaikki kävyt ovat saaneet tarpeeksi paksun steariinikuorrutteen niin kaada ylijäänyt steariinivesi esim. maitopurkkiin jäähtymään. Älä missään tapauksessa kaada seosta lavuaariin ettei putket tukkeudu!! Sellaistakin on nimittäin nähty lähipiirissä ;D


Pari litraa valmiita sytykekäpyjä odottamassa käyttöä!
Jos noita edes sytykkeinä raaskii käyttää ;) 

Sorruin muuten etsimään kaikki joulukoristelaatikot esille ja niiden sisältöä läpikäydessä sieltä eksyi melkein niinkuin vahingossa jo muutama pikku juttu tuomaan tunnelmaa tupasen nurkkiin :D
Mutta jospa sitä malttaisi vielä odottaa parisen viikkoa ennen kunnon jouluhössötystä. On tämä vain niin mukavaa aikaa :)
Milloinka te aloitatte joulunlaiton?

Hyvää viikonloppua teille kaikille!!

10 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä ja selkeästä ohjeesta. Tuo ei kyllä vaikuta ollenkaan vaikealta. Ja ovat todellakin kauniin näköisiä. Joku kumma pinttymä on ollut, että ensimmäisenä adventtina on laittanut joka paikkaan tähdet ja kyntteliköt ym. Mutta jo muutaman vuoden aikana on tullut laitettua jo sitä edellisenä viikonloppuna. Eli pikkuisen aikaisemmin:)Taidan kyllä ennakoida tänäkin vuonna pikkuisen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen laitellut joulutähdet ym. valot marraskuun puolenvälin tietämillä. Muita koristeita on tullut ripoteltua kotiin pitkin joulukuuta. Nyt vaan tuli ihan villi olo kun kävin koristelaatikot läpi ;D

      Poista
  2. aivan huippu idea! pitääpä tehä näitä seuraavana! miksi laitoit vettä steariinin sekaan? mielenkiinnosta kysyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävyt on helpompi dippailla kun kattilassa on yli "kävyn verran" nestettä. Kynttilöitä saisi siis olla aikas paljon, jotta sulanutta steariinia olisi niin paljon, että kävyt saisi helposti ja nopeasti käytettyä steariinissa. Sulanut steariini siis jää veden pinnalle ja kun kävyn dippaa sen steariinikerroksen läpi niin steariini tarttuu käpyyn, mutta se ei juurikaan kastu kun se on saanut jo steariinikerroksen ympärille.
      Tietääkseni näitä pystyy tehdä myös ilman vettä ja tapoja on varmaan yhtä monta kuin tekijääkin!

      Tulipa monimutkainen sepostus :)

      Poista
  3. Minäki oon jo kauan noita käpyjä meinannu tehä, pitäs vaan ensin saada sellanen rauha että uskaltais alkaa steariinia kuumentaa ;) Oon kans tehny joka syksy ja talvi niitä sytykeruusuja, mutta nuo kävyt ois kyllä kätevämpiä jos ne vaan toimii samallalailla. Mulla ei kanamunakennoista kyllä oo puutetta ku leivon niin paljon niin niitä tulee kokoajan, mutta on niissä ruusuissa oma värkkäämisensä.
    Ihanan näkösiä nuo sun kävyt kyllä!! Minä taian ainaki itelle tehä rumemmin kaiken värisistä kynttilöistä, ku noita sytykkeitä tosiaan kuluu ku jokapäivä poltetaan puuta. (ainaki vielä toistaiseksi) Mutta oon aatellu tehä noita myös lahjaksi, niin niihin pitää kyllä laittaa valkosia kynttilöitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen tulikin testattua useamman kerran käpyjen toimivuutta... Sytykeruusuihin verrattuna ne ei syttyny ihan niin ärhäkästi eikä palanu niin pitkään. Toisin sanoen pari käpyä vastasi yhtä sytykeruusua. Mulla tuli kyllä mieleen, että oiskohan noihin pitänyt saada vielä paksumpi steariinikerros päälle!?! Tarvii seuraavaksi dippailla niitä muutaman kerran enemmän ja kokeilla miten ne sitten toimivat. Jos sulla tulee noita käpyjä tehtyä niin laita käyttökokemuksia sun blogiin, olisi meinaan mielenkiintoista kuulla miten noi muilla toimii! :)

      Poista
  4. Aika hauska idea! Meillä ei kyllä sytykkeistä ole pulaa mutta nuohan olis tosi kivoja vaikka pelkkänä koristeena! Perinteisesti olen ensimmäisen adventin jälkeen ruvennut jouluttelemaan, mutta tänä vuonna vähän lipsahti sen verran että silitin tänään eteiseen jo jouluverhon :D no, selityksenä täytyy sanoa että pesin ikkunat ja verhonkin siitä niin en jaksanut parin viikon takia enää laittaa sitä samaa verhoa ikkunaan ;) eikö kuulostakin hyvältä selitykseltä? pari tonttua tekis mieli kaivaa laatikosta kohta uunin reunalle kurkkimaan, mutta jospa maltan vielä hetken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin nuo kävyt käyvät myös koristeena, ovat jotenkin kivan talvisia! Joo turhaa työtähän se olisi ollut laittaa normiverho ikkunaan ja sitten taas parin viikon päästä vaihtaa se jouluversioon ;) Jospa tässä itekkin malttaisi pysyä vain joululaulu ja jouluvalolinjalla vielä parisen viikkoa... :)

      Poista
  5. Enpä ole ennen kuullutkaan näistä sytykekävyistä! Kiitos, kun laitoit ohjeen, uskaltaisikohan sitä itsekin kokeilla... Minä olen vasta laittanut noita ulkovaloja, mutta tänään hain joulunpunaiset lyhdyt tuohon terassille, kun saatiin hauska tonttuluuta tuliaisiksi. Pikkuhiljaa punaista lisäillään, kun joulu lähemmäksi tulee, ensimmäisenä adventtina sitten kunnolla joulukoristeet ja -tekstiilit esiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ihmeessä koettaa! Ne ovat tosiaan helppoja tehdä ja minulla meni aikaa kaikkineen valmisteluineen tuohon parinlitran käpysatsin tekoon kaksi tuntia, että aika nopsaan valmistuivat! Meilläkin on havaittavissa pieniä punaisia pilkkuja mm. keittiössä :)

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥