maanantai 21. lokakuuta 2013

Viikon varrelta...


Ihan ekaksi haluan toivottaa kaikki teidät uudet lukijat tervetulleeksi seurailemaan touhujani!!
Mukava, että olette löytäneet tänne!

Sitten muistutan teitä, ketkä eivät ole vielä käyneet osallistumassa, ARVONNASTA!!
Käykäähän koettamassa onnea :)

***

Me päästiin viettämään viimeviikolla miehenpuolikkaan kanssa oikeita kissanpäiviä kun vanhempani päättivät ottaa lapsukaiset heille muutamaksi päiväksi kyläilemään. Harvinaista herkkua tätänykyä tuo kahdestaan olo ja kyllä se vaan tekee hyvää olla välillä muutakin kuin pelkkä äiti ja iskä! :)
Ennen yökyläilyä kerittiin kuitenkin tytön kanssa leipoa rakkaudenpaloja jälkkäriksi ja vierasvaraksi sekä


mustikkapiirakkaa. Siinä mustikkapiirakkaa herkutellessa muisteltiin kera valokuvien mennyttä kesää, sen kaikkia retkiä ja touhuja!


Vaikka ulkona tuoksuukin jo ihan talvi ja ensilumestakin saimme jo nauttia niin sisällä, ulkoa pelastetut viimeiset kesäkukat(?!), tuovat vielä tuulahduksen menneestä kesästä. Kuinkahan kauan tuo punakosmoskin olisi ulkona kukkinut jos yöpakkanen ei olisi käynyt puraisemassa sitä!?!


Samaisen pakkasherran puraisulta pelastin sisälle myös vihdoin kukkimaan alkaneet kehäkukat. Eipä näköjään meikäläisen viherpeukoluus yltänyt kehäkukkiin asti kun sain ne vasta nyt kukkimaan, juuri ennen talven tuloa! Tai sitten ne olivat vain jotakin supermyöhäistä lajiketta... Joka tapauksessa sisälläkin ne tuottavat valtavasti iloa ja tuovat piristystä oranssilla värillään :)


Aikamoisen sylillisen kehäkukkia sisälle kannoinkin. Niistä riitti kimppu alakerran jokaiseen huoneeseen!


Iltojen pimetessä on tullut sytyteltyä kynttilöitä ja nautittua niiden luomasta pehmeän hämyisestä valosta. Minun tekisi kamasti mieli etsiä jouluvalot esille ja viritellä niitä ulos ja sisälle. Onkohan se vielä liian aikaista :) Oon kyllä jo nähnyt useassa pihassa loistavan jouluvalot! Ja kohtahan siirretään kelloakin ja tulee vielä aikaisemmin pimeää, jotenka jotakin tunnelmantuojaa tässä kaivataankin lisää!

Milloin sinä aiot laitella jouluvalot paikoilleen?

Yksi ilta ompelin poitsulle uuden trikoisen peruspipon. Päivällä ommellessa olisi pääkin toiminut ehkä pikkasen paremmin ja olisin tehnyt pipon joustiksesta tai jostakin muusta paksummasta kankaasta kuin trikoo, kun tuskinpa ohuelle pipolle on juurikaan enää käyttöä ;) Mutta meneehän tuo ensi keväänäkin! Ompelin eteen tähden ihan vain suoralla ompeleella ajatuksena, että tähden reunat saavat lähteä rullaantumaan/rispaantumaan. Samalla tuli tehtyä ruusukepipo "luottolastenhoitajalle". ;)




Täällä on myös harrastettu jonkin sortin sarjatuotantoa...
Nämä naamarit ja pinnipompulasetit menivät yhteen myyjäistapahtumaan. Ihan en itse ole kokonaan noita väsännyt vaan leikkaus- ja nappienpäällystysapua sain parilta ystävältä! 
Että kiitoksia vain vielä kerran jos satutte lukemaan tätä :) !!

Se olisi sitten taas maanantai ja uusi viikko edessä! 
Kamalan nopeasti tuo aika meneekin nykyään, huh huijakkaa!
Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille!

8 kommenttia:

  1. Ihania kukkia olet saanut pelastettua pakkaselta. Kukat on vaan niin ihania maljakossa sisällä. Tiedätkö, kyllä minä olen kovasti jo suunnitellut laittavani ulos jouluvaloja. Eiköhän vaan laiteta:-) ? Jos tuo vähäinen lumikin sulaa pois, niin on taas niin pimeää, että valot on tosi kivoja. Ja kohtahan on jo marraskuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä, en siis taida olla ainut joka aloittaa ajoissa jouluhössötyksen :) !! Kyllä vaan ne valot tarvii nyt joku päivä etsiä ja viritellä paikoilleen, mitä pikimmiten sen parempi ;)

      Poista
  2. Kukat piristävät hienosti pimenevässä syksyssä. Todella suloisia nuo naamarit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kukat tuovat kummasti piristystä arkeen :) Olen tehnyt noita naamareita myös omille muksuille ja ne on ollutkin kovassa käytössä! Niitä on myös hauska tehdä, vain mielikuvitus on rajana :)

      Poista
  3. Hienoja pipoja olet tehnyt ja naamarit on tosi hauskoja. :) Ensilumi tekee mielen jouluiseksi, joulumusiikkia piti heti alkaa vähän jo kuuntelemaan.. Jospa ne valotkin kehtais kohta sytyttää. ;)

    VastaaPoista
  4. Sanos muuta, meilläkin on aloitettu joululaulujen kuuntelu :)

    VastaaPoista
  5. Löytyipäs täältä oikein kiva blogi, innolla jään seurailemaan :)

    VastaaPoista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥