maanantai 28. lokakuuta 2013

Pieni ajatus yhdessäolosta...


Ai, että miten nykyään nautin niistä kiireettömistä, pienistä ja suuremmistakin hetkistä mitä tulee vietettyä lasten kanssa ja ennen kaikkea koko perhe yhdessä!

Tänä syksynä on tullut pohdittua paljon sitä, miten tärkeätä on viettää aikaa koko perhe yhdessä! Vaikka meidänki perhe on paljon kotosalla (johtunee tällähetkellä siitä, että melkein kaikki miehen vapaa-ajasta menee remppahommiin:/) niin yhteistä aikaa, jolloin koko perhe on oikeasti yhdessä, on vähän. Harmillisen vähän!


Kuinka harvoin sitä tulee oikeasti pysähdyttyä koko perhe yhdessä vain toisten äärelle. Antamaan toisille aikaa ja huomiota ja touhuamaan yhdessä, koko perhe, jotakin mieluisaa!?! Usein, aivan liian usein, meidän perheen yhdessäolohetket ovat sitä, että kaikki touhuavat omia juttujansa. Tietty on ne pakolliset kotihommat mitä tarvitsee tehdä kaupassa käymisineen sun muineen ja sitten sekin tekee todellä hyvää jos joskus saa vaikka sen tunnin omaa-aikaa! Aikaa olla omien ajatusten kanssa ja tehdä jotakin itselle mieluisaa! Mutta siltikin sitä toivoisi, että osaisi enemmän pysähtyä niiden kaikista tärkeiden ja rakkaiden ihmisten kanssa. Että olisi enemmän aikaa viettää "aktiivista" aikaa oman perheen kanssa! Että osaisi olla läsnä!! Noiden yhdessäolohetkien kun ei tarvitse olla mitään elämää suurempia, vaan esimerkiksi yhteinen iltapalahetki, tuoreiden sämpylöiden ja kuuman kaakaon sekä oman rakkaan perheen kera <3

Tämmösiä ajatuksia tälle illalle, nyt minä lähden keittelemään sitä kaakaota lapsille ja ukkokullalle :)


psst... kuvat ovat olkkarista!

12 kommenttia:

  1. Ihania kirjoitit ja niin tuttuja ajatuksia nuo ovat minullekin, kuten varmasti monelle muullekin lapsiperheen arkea elävälle. Pienistä arkisistakin yhdessäolon hetkistä jää muistoja, jotka kantavat läpi elämän, sellaisia minullekin on jäänyt omasta lapsuudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ne yhdessäolohetket tarvitse tosiaan kummoisiakaan olla, monesti riittää se, että on oikeasti läsnä!

      Poista
  2. Ihanasti kirjoitettu! Kuin suoraan meiltä. tuntuu että elämä on vaan suorittamista ja sittenkun-elämää. Sitten yhtäkkiä huomaakin, että lapset on jo isoja, eikä niitä vois vähempää kiinnostaa vanhempien seura.. Nauttikaamme siis tästä ihanasta lapsiarjesta ja olkaamme läsnä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jotenkin harmillista kun tuo arki meinaa imaista ihan mukaansa... Pitäisi tosiaan osata pysähtyä ja nauttia enemmän niistä pienistä arkisista asioista! Ja kun tuo aikakin menee useimmiten (toisinaan kyllä tuntuu, että miten kaikki junnaa paikallaan :/) niin nopeeta :)

      Poista
  3. Löytypä täältä sun kommentin myötä ihana blogi, miten en oo tänne ennen eksynytkään!

    Niin tuttuja ajatuksia. Meillä kans remontti menossa, niin kyllä tuntuu koko perheen yhteinen aika olevan aika kortilla. Kyllä sitä oottaakin että on tuo remppa ohi, niin on taas vähän enemmän yhteistä aikaa. Vaikka kyllähän nuo remonttihommat on semmonen ikuisuusprojekti vanhassa talossa, mutta välillä ku pitää sopivan kokosia taukoja niin jaksaa taas :)
    Nyt on oikeen heränny taas vaihteeksi hoksaamaan, että lapset ei oo aina pieniä, vaan kasvavat oikeesti niin nopeaa! Tää hetki on niin ainutlaatuista, ku ollaan vielä koko perhe tässä kotona, ku lapset on vielä sen verran pieniä. Pitäs osata nauttia täysillä ja opetella olemaan enemmän ihan oikeesti läsnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa voin sanoa sinun blogistasi :)

      Itse myös odotan, että saataisiin remppa pakettiin tai siis kaikki pakolliset ja isot jutut tehtyä... Noita pieniä viimeistelyjä sun muita sitten riittääkin seuraavaksi viideksi vuodeksi ;) Samaa mieltä olen tuosta, että remppa haukkaa ison palan perheen yhteisestä ajasta, jotenka pakko sitä on välilllä pitää pieniä huilitaukoja, ei sitä muuten jaksaisi! Ainakin itelle ottaa voimille pyörittää koko huushollia yksin... Onneksi se on sitten tosi palkitsevaa kun saa uuden tilan taas käyttöön! Remppaintoa teille sinne ja jaksamisia :)

      Poista
  4. Voi miten kaunista, ihanan kodikasta!! Puhuit juuri asiaa. Tänä päivänä tuntuu, että kiire on joka puolella ja niin helposti lähtee siihen mukaan. Olen niin samaa mieltä sinun ajatusten kanssa. Ei sitä ihmeitä tarvita kun vaan ollaan yhdessä ja keskitytään toisiin. Olemme mieheni kanssa pohtineet esim vaunuilua kuinka hyvä pysähdyttäjä se on, kun pienessä tilassa ollaan ja ollaan oikeasti yhdessä. Ja silloin ei touhuta muita juttuja, vaan ollaan perheen kanssa. Mutta se, että myös kotona osataan nauttia hetkestä ja toisista. Se on tärkeää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo lomareissut ovat kyllä parasta tapaa viettää yhdessä aikaa. Se kun lähtee kotoa pois, eikä tarvitse ottaa kotihommia sun muita mukaan ja voi keskittyä vain yhdessäoloon, niin huippua :) Ja jännä miten lapsetkin muistelevat innolla noita yhteisiä lomareissuja, kait se on se yhdessä tekeminen mikä jää niiden mieleen! :)

      Poista
  5. Olipa kerrassaan pysäyttävä teksti! omissakin mielessä käyny samat ajatukset. ja nyt meillä kyllä on ollutkin nuita pieniä yhteisiä hetkiä enemmän kun ei ole mitään isompaa rakennus tai remppaprojekteja meneillään! Ja lapsetkin alkavat olla sen ikäisiä että pystyy yhdessä tekemäänkin jotain iltaisin ja viikonloppuisin! Kyllä niistä hetkistä osaa nauttiakin sitten. :) ihania kuvia sulla. minä annoin itselleni luvan pyhäinpäivän jälkeen ruveta virittelemään "tunnelmavaloja" ;) paremmin saa kannatuksen tuo entä jouluvalot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin meillä on tänävuonna niin moni asia syönyt perheen yhteistä aikaa, että on tehnyt kyllä hyvää miettiä vähän tuota ajankäyttöä ja ennenkaikkea opetella nauttimaan niistä pienistä yhdessäolohetkistä! Varmasti aikas moni lapsiperheen arkea elävä joutuu joskus pohtimaan samankaltaisia asioita... Mukavia yhteisiä hetkiä teidän perheelle!! :)

      Ja joop, nyt meillä on tunnelmavaloja (onhan nyt jo niin pimeää) ;D Ja hauskaa miten samat valot muutuvat heti jouluisiksi kun tulee laiteltua kotiinkin joulujuttuja esille! Yhdet valot = monta käyttöä :)

      Poista
  6. Kivoja tärkeitä ajatuksia. Meillä ollaan paljon yhdessä keittiössä...iso kun on. Toiset piirtää, askartelee, pelaa, leikkii lukee mut kaikki on siinä ja samalla jutellaan. Välillä syödään:)) näin siis erityisesti pimeän aikaan kun ulkona ei niin hauskaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, minä haaveilen isosta keittiöstä, sellaisesta missä voisi juurikin viettää aikaa yhdessä isommallakin porukalla!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥