perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kauniina kesäpäivänä





Kauniit kesäpäivät ovat kuin tehtyjä retkeilyyn. Mikäs sen mukavampaa kuin pakata hyvät eväät kylmälaukkuun ja lähteä koko perheen voimin rentoutumaan yhdessä ja keräämään mukavia muistoja talteen. Retkeilyä voisikin sanoa meidän perheen yhteiseksi harrastukseksi.



Usein tulee käytyä niissä hyviksi havaituissa paikoissa, mutta toisinaan me lähdetään etsimään uusia mahtavia retkeilypaikkoja. Viimekerralla kun lähdille ajelemaan eväät takakontissa löysimme aivan täydellisen uima- ja nuotiopaikan kesäkeittiöineen. Aika hauska kun sellaisia paikkoja on yleisessä käytössä mistä löytyy kaikenmaailman nuotiopannut, kipot ja kupit. Sinne on kyllä vielä pakko päästä tänävuonna uudelleen!

 
Eväisiin tulee panostettua yleensä aikas hyvin. Jotenkin se, että on kunnon eväät mukana lisää retkeilyn mukavuutta vai oonkohan vaan ikuinen herkkusuu ;)  Me ollaan jääty suorastaan koukkuun erilaisiin nuotioruokiin tosin aikas kova vastustaja nuotioruuille on ruokaisat salaatit. Ja joku makea jälkkäri tietty kruunaa ulkona syödyn ruuan :)

Kuvat on otettu kahdelta eri retkeltä.

Täällä on muuten maalisuti heilunut! Sain vihdoista viimein tuunailtua yhden kirjahyllyn. Sitä voisinkin vilauttaa seuraavalla kerralla...

Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikoloppua!!

2 kommenttia:

  1. Erittäin kauniita kuvia. Ihania tuollaiset perheen yhteiset retket. Niitä on niin ihana muistella myöhemmin:). Herkku, mitä salaattia olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kyllä mukavia nuo retket! Silloin pystyy huomioimaan ihan eri tavalla lapsetkin kun ei pidä samalla tehdä tuhatta ja yhtä kotihommaa. Ilmankos muksutkin tykkäävät retkeillä :)

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥