maanantai 8. huhtikuuta 2019

Pääsiäistä kohti


Viikon päästä on jo palmusunnuntai ja tässä kohtaa alkaa katse 
kääntymään hiljalleen jo kohti pääsiäistä. Meillä lapset ovat sairasteet 
ja tänään laitettiin sairastuvalla virpomavitsatehdas pystyyn.
Siinä olikin sopivaa puuhaa pienten toipilaiden kanssa, jotka alkavat 
olla jo siinä kunnossa, että energiavarastot hipovat normaalia tasoa, 
mutta ihan vielä ei viitsi kouluun, eskariin tai saatika ulos mennä.



Ensimmäiset pääsiäiskoristeet on nostettu kaapista esille jo aika päiviä sitten 
ja tänään nostettiin loput. Ennen synttäreitä (klik) siivosin terassilta 
syysistusten raadot pois ja laittelin tilalle muutaman narsissin. 
Vähän jännäsin miten nuo pienet kukkien alut kestävät pakkasöitä, mutta 
ihmeen sitkeitä kavereita ovat ja kestäneet jopa vähän alle kymmenen asteen pakkasta.



Huomaatteko muuten tuon ylemmän kuvan taustalla olevan lumikasan!? 
Vielä löytyy meidän pihasta lunta, vaikka viime viikon lämpimät (jopa +12) 
säät saivatkin lumet hupenemaan aivan silmissä. 



Tasan viikko sitten avautuivat myös pihallamme ensimmäiset krookukset  
Krookuskuvat on otettu tasan viikko sitten ja valkoisten krookusten takaa alkoi silloin 
vielä 30 senttinen hanki. Nyt on siitäkin hangesta enää rippeet ja isoimmat lumijäjät jäljellä. 
Aivan mahtavaa tämä kevään tulo

Oletko sinä laitellut jo pääsiäistä?
Joko siellä kukkii?


18 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Meillä täällä etelässä kukkii jo krookukset. Pääsiäistä laitellaan pikkuhiljaa.
    Kevät on ihanaa vuodenaikaa. Silloin sitä näkeemiten luonto herää henkiin. Aurinkokin lämmittää jo ihanasti että kahvit voi nauttia ulkosalla.
    Ihanaa kevään alkua sinulle.
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväässä kiehtoo juurikin tuo luonnon herääminen. On ihana ja suorastaan voimaannuttavaa seurata taas uuden elämän ihmettä 😍 Kiitos Erica ja ihanaa kevättä sinnekin 💛 Nautitaan tästä ajasta!

      Poista
  2. Kyllä se alkaa keväältä jo näyttää – vaikkei tämän päivän sateiden perusteella ihan silti tunnukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin sataa tänään taivaan täydeltä räntää, mutta eikös se menekin niin, että uusi lumi vanhan surma 😅 Onneksi maa taitaa olla sen verran lämmennyt, ettei lumet taida kauaa siinä pysyä. Kiitos kommentista Milla 💛

      Poista
  3. Sisälle olen laittanut jo kaikki pääsiäis koristeet, pitää vielä ostaa kukkia, niin valmista on.
    Ulkona en ole vielä koristellut paikkoja ja saa nähdä jääkö koristelemattakin. Vaikka sisääntulo kuisti pitäis kyllä koristella.
    Ainakin lumikellot kukkii jo, otan tänään kameran mukaan ja käyn katsomassa josko sinivuokotkin kukkis.
    Meinasin liittyä blogisi lukijaksi, mutta olinkin jo aiemmin liittynyt. Liitin sinut sitten kuitenkin blogi luettelooni.
    Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä viikkoosi, täällä on muuten kauhea takatalvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin tulee nyt räntää taivaan täydeltä, mutta eikös sitä sanota, että uusi lumi vanhan surma ja että kevät keikkuen tulevi 😅 Mieluummin nyt takatalvi, mitä sitten toukokuussa. Ensimmäiset kevätkukat sykähdyttävät aina erityisesti. Silloin tietää, että kevät on todella tullut 😍 Kiva, kun olet lukijani! Iloa päivääsi ja kiitos kommentista 💛

      Poista
  4. Meillä on lunta vielä melkoiset nietokset, joten viime syksynä istuttamani kukkasipulit eivät ole vielä päässeet hangen alta esiin :) Mutta pääsiäistä on vähän laiteltu mm. narsissien muodossa kuisteille - ja kävin jo ensimmäiset orvokitkin kaupasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kohta teilläkin nuo lumet saavat kyytiä! Vaikka täytyy sanoa, että kyllä minua vähän mietityttää nuo meidän varjopaikkojen kasat, että milloin mahtavat sulaa. Tekisi mieli käydä avittamassa niitä vähän lapiolla 😅😁 Oi, orvokkeja minäkin olen jo vähän haikaillut, mutta vielä en ole päässyt tuumasta toimeen. Ne kuuluvat myös niin kevääseen 😍 Kiitos Riitta 💛

      Poista
  5. Aivan ihmeellisiä nuo kevään ensimmäiset kukkijat. Niin suloisia! :) Kauniisti olet laittanut pääsiäistä. Minä justiinsa ompelin uudet verhot, keltapohjaiset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on niin kevään väri, kuin olla ja voi 😍 Minulle jopa enemmän kevätväri mitä syksy. Ja nuo ekat kevätkukat jaksavat ihastuttaa vuodesta toiseen. Kiitos Pikku Akka 💛

      Poista
  6. Ihania krookuksia! 💜 Meillä ei ole vielä tietoakaan kukkijoista. Lunta on vielä kaikkialla.
    Meillä on tiput ym. pääsiäiskoristeet esillä. 🐥 Kiva laittaa hyvissä ajoin niin ehtii nauttia niistä ja fiilistellä kevättä.
    Ihanaa aikaa kaikkinensa!💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta ne lumet teilläkin sulaa ja sitten se on "menoa" noiden kukkastasten suhteen 😊 Meilläkin sipulikukkien alut työntyvät lumen läpi. Ei voi kuin ihastellen ihmetellä uuden kasvun voimaa. Kiitos Kaisu 💛

      Poista
  7. Jooo, vähän meilläkin on jotain pääsiäiseen liittyvää jo laitettu. 💛 siitä se kevät ihan kunnolla lähtee kun laittaa vähän väriä tuppaan 🐣🐥🐇

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kevääseen kuuluvat värit ja minusta pääsiäinen on yksi kevään tuoja. Ihanaa aikaa tämä 😍 Kiitos kommentista Alore 💛

      Poista
  8. Olet tehnyt aivan ihanat asetelmat, todella kauniit 😍 Kyllä tämä kevään tulo on aina yhtä ihanaa 🌱

    Iloisia hetkiä tähän viikkoon, toivottavasti siellä voidaan jo paremmin 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on,joka kevät tämä kevät ja uuden kasvun ihme ihastuttaa ja ihmetyttää 😍 On se suuri rikkaus, kun meillä on neljä kunnon vuodenaikaa. Kiitos Stella Vanilja 💛 Meillä alkaa olla nyt koko perhe taas kunnossa 😊

      Poista
  9. Ihania kuvia :) aurinkoista kevättä Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ronja Ryövärintytär <3 Lämpimästi tervetuloa myös lukijaksi <3

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥