sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Ensimmäinen kynttilä syttyy


Joulukuu on täällä. Tuo ihana, tunnelmallinen ja jännittävä kuukausi.
Pitkän harkinnan jälkeen päädyin, etten tee blogiini tänä vuonna joulukalenteria. 
Sen verran hektinen on elämäntilanteemme tällä hetkellä. 
Voi olla kuitenkin, että nyt joulukuussa tulee postattua vähän tavallista useammin 
ja sitä kautta pääsette vähän meidän jouluvalmisteluihin ja -tunnelmaan mukaan :)

Joulukuun toisen päivän hämärään syttyi ensimmäisen adventtikynttilä.


Ensimmäisen adventin glögihetkeen tein lumihiutaleen mallisia joulutorttuja.
Olenkohan minä ainut, vain onko täällä lukijoissa ketään muuta ketä mietityttää 
valmiiden luumuhillojen lisäaine- ja sokerimäärät!? 
Minä joudun välttelemään ylimääräisiä lisäaineita ihottumani takia, 
joten monena vuonna minulla on jäänyt joulutortun syöminen vain jouluaattoon.
Viime vuonna hoksasin, että miksen keitä luumuhilloa itse 
ja löysinkin netistä kuivatuista luumuista keitetyn hillon ohjeen, 
mikä onkin tosi helppo ja nopsa tehdä.
 Itse tehdyssä hillossa on helppo myös säädellä sokerin määrää 
tai jättää se vallan pois oman mieltymyksen mukaan.


Laitan tuon luumuhillon ohjeen tännekin talteen, itselle muistiksi ja muille iloksi, 
jos joku muukin on sellaista kaivannut.

ITSE TEHTY (SOKERITON) LUUMUHILLO

200 g kuivattuja kivettömiä luumuja
(n. 1/2 dl sokeria)
1 dl vettä

1. Laita ainekset kattilaan ja keitä seosta pienellä lämmöllä 
niin kauan kunnes luumut hajoilevat.
2. Soseuta seos sauvasekoittimella tasaiseksi hilloksi.
3. Säilyy jääkaapissa tiiviissä rasiassa pari viikkoa.


Ihmeellinen odotus 
mielen valtaa nyt.
Ensimmäinen kynttilä
on jo syttynyt.

Vaikka saartaa pimeys
metsää, taloa,
sydämeni avautuu
kohti valoa.

Anna-Mari Kaskinen

Rauhallista 1. adventtia ♥

24 kommenttia:

  1. Aivan ihanat kuvat, niin kauniin jouluista <3 Mukavaa ekkua adventtia!

    VastaaPoista
  2. Ihanan jouluiset kuvat tässä postauksessa ♥ Ja kiitos luumuhillon ohjeesta! Pitää testaa sitä kunhan jo ostettu luumuhillo kuluu pois.

    ♥: Linda / Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda ❤️ Ja oleppa hyvä! Kiva, jos joku innostuu testaamaan ohjetta 😊

      Poista
  3. Täällä on niin ihana tunnelma <3 Kuviasi katselee niin mielellään :)

    Ihanaa joulukuun alkua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Stella Vanilja ❤️ Samoin sinne, ihanaa joulun odotusta!

      Poista
  4. Rauhaisaa adventti-iltaa! <3 Ihanat tortut ja tunnelmalliset kuvat. Itse tehty luumuhillo kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus taas niin mukavasta kommentista ❤️

      Poista
  5. Onpa kauniita joulutorttuja ja niin ihanaa tunnelmaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SisusEllen ❤️ Uusi tuttavuus minulle tälläinen lumihiutalemalli ja pakkohan sitä oli testata, kivoja tuli 😊

      Poista
  6. Juuri eilen juttelimme luumusoseesta. Siinä täytyy olla lisäaineita, kun säilyy niin pitkään. Ja puhuimme juurikin tuosta itsetehdystä versiosta!👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, osittain sen takia siinä onkin niin paljon lisäaineita. Harmi vaan, kun ne osa allergisoivat 😔 Mutta viime vuonna olin niin mielissään, kun hoksasin luumupussit. Hyvää hilloa niistäkin tulee ja vieläpä niin helposti. Niin kivoja tällaiset löydöt 😊

      Poista
  7. Lumihiutaleet on niin kauniita, juuri tänään tein itsekin. Kokeilin omiin torttuihin nyt viikunahilloa, omena-kanelihillosta myös tykkään. Mikäpä estäisi kokeilla vaikka mitä itse tehtyä hilloa noissa tortuissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tein nyt ekaa kertaa ja kauniita niistä tuli, jollakin sai tässä mallissa joka puraisulla 😋 Kuullostaapa viikunahillo mielenkiintoiselta, varmasti hyvää 👍 Kiitos kommentista Eeviregina ❤️

      Poista
  8. Tortut tosiaan kuin lumitähdet. Enpä ole koskaan miettinyt hillotäytetty, vain liotettuja kuivattuja luumuja, keitetty ja surautettu soseeksi pienessä nestemäärässä. Joulun odotusta, Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen törmännyt tänä vuonna tuohon lumihiutalemalliin useamman kerran ja nyt kokeilin sitä itsekin. Kivan näköisiä tuli ja luumua saa tässä mallissa joka puraisulla, mutta onhan nuo vähän työläämpiä kuin perinteiset tähtitortut. Mukavaa joulunodotusta sinullekin ja kiitos kommentista ❤️

      Poista
  9. Meillä on myös jokus tehty itse hilloa kuivatuita luumuista. Onhan se aivan eri makuistakin kuin kaupan valmis. Ja lisäaineettomuus on plussaa. Tänä vuonna mietittiin taatelitäytettä vaihtoehdoksi. Idea tuli tyttäreltä taatelikakkua leipoessa. Ihanaa joulun odotusta teidän perheelle!

    Suvi
    tuulenlaulu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä itsetehdyssä maistuu luumu ihan kunnolla. En tahdo pystyä nykyään syömään liian äkkimakeita juttuja ja senkin takia tämä itse tehty on minusta parempaa. Ite yllättäin miten pienellä vaivalla sitä saa tehtyä hillot itse. Viime joulun oikea löytö 😄 Tuo taatelitäyte kuullostaa mielenkiintoiselta, pitääpä laittaa korvan taa, jos vaikka innostuisi kokeilemaan 👍 Ihanaa joulun odotusta myös sinne ja kiitos kommentista ❤️

      Poista
  10. Kaunista, tunnelmallista, onnellista - sellainen olkoon koko joulukuu! :)

    VastaaPoista
  11. Jonakin syksynä kokeilin tehdä luumuista sosetta, mutta jostain syystä tuoreista luumuista tehtynä soseesta tuli todella kitkerän makuista.. Kuivatuista tulee kyllä hyvää ja sokerin määrän voi säätää omaan makuun sopivaksi. :)

    Tuohon lumihiutaleeseen olen minäkin nyt useamman kerran törmännyt, että täytynee oikein kokeilla.. Mukavaa viikon alkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoreista luumuista tehtyä hilloa olen joskus kans miettinyt josko kokeilisi. Hyvä tietää, ettei noin vaan onnistu 👍 Ite viime jouluna ihan yllätyin miten helposti ja nopsaan luumuhillo syntyy kuivatuista luumuista. Kokeileppa sinäkin näitä lumihiutaletorttuja. Ne on vähän työläämpi tehdä, mutta luumuhillo saa näissä joka haukulla 😋 Mukavaa viikkoa sinnekin ja kiitos kommentista ❤️

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥