lauantai 11. elokuuta 2018

Ihmeellinen kesä



Viime postauksessa mainitsin miten jouduin vetäisemään pitkää vaatetta päälle. No, eipä sitä iloa kauaa kestänyt ja nyt ei pärjää taas ilman hellehepeniä. Eilenkin elohopea kohosi yli kolmenkympin hellelukemiin. Hellepäiviä onkin tänä kesänä riittänyt. Heti vapun jälkeen alkoi kesä yhdellä rysäyksellä ja aurinkoa sekä lämpöä on riittänyt jo neljättä kuukautta. Harvassa ovat olleet tänä kesänä vilpoiset päivät. Ja sadepäivät. Milloinkohan viimeeksi meillä on satanut kunnolla. En muista. Nurmikko on aika karun näköinen, sen kasteleminen lopetettiin jo yli kuukausi sitten. Kukille sitävastoin on saanut kantaa juotavaa ja siitäkin huolimatta ne tuntuvat kuivuvan nyt pystyyn (ehkä tähän vaikuttaa paahteen lisäksi älyttömän kova tuuli). Tämä vuonna ei saada nauttia loppukesän kukkaloistosta, mutta auringosta ja lämmöstä senkin edestä.



Ruusut kukkivat tänä ihmeellisenä kesänä todella runsaasti, mutta harmillisen lyhyen ajan. 
Yleensä ne ovat kukkineet toistamiseen loppukesästä, mutta nyt ei näy nupun nuppua.


Pinkit ja valkoiset syysleimut kukkivat yleensä elokuussa, 
mutta tänä vuonna ne avasivat nuppunsa jo heinäkuun puolessa välissä!


Malvat kukkivat myös runsaasti, mutta vain hetken.


Toissa päivänä ihastelin myöhempilajikkeisen syysleimun alkavaa upeaa kukintaa
 (näkyy hortenssian taustalla) 
ja eilen samaisten kukkinen ohi kävellessä koin melkoisen ällistyksen, 
kukat olivat jo kuihtuneet. Yhdessä päivässä! 
Tämä meni jo yli ymmärrykseni!
Toivottavasti hortenssioilla ei mene ihan niin lujaa!


Nakkelin, tänäkin vuonna, kesäkukkien siemeniä ruukkuihin ja kukkapenkkeihin, 
mutta ruiskaunokin kukkaset olivat ainoita minkä kukista pääsin nauttimaan. 
Tosin niistäkin vain hetken verran. 
Muut tuntuivat kuivuvan kokoon ennen kuin kunnolla pääsivät edes kasvamisen alkuun. 
Tosin tässä kohtaa saa myös syyttää alkukesän (hieman) laiskanpuoleista puutarhuria.


Eipä ole tainnut miesmuistiin olla tämänlaista hellekesää. 
Minä joka en juurikaan helteistä perusta, olen huomannut ajatelleeni, 
että jollakin tapaa näihinkin on tottunut. Ei siihen tukahduttavaan oloon, 
vaan siihen ajatukseen, että on lämmintä. Ja kummasti on oppinut, 
ettei paahteiselle keskipäivälle kannata mitään tekemistä suunnitella. 
Tuntuu varmasti ihan oudolta, kun ilmat sitten oikeasti viileenee, 
niin kauan tätä lämpöä on kestänyt. 


Mutta kyllä se viileys alkaa olla jo ihan tervetullutta.
Minä jo vähän odotan sukkakelejä, saisi kodinkin kunnolla siivottua. 
Tällä hetkellä se on suorastaan energian haaskausta, 
kun 80 kesävarvasta lampsii  yhtenään sisälle ja ulos :D

ps. Tuo kahdeksankymmentähän on kymmenen verran liioiteltu, 
sillä eihän meidän puolivuotias toki vielä kävele. 

10 kommenttia:

  1. Niin kaunista kukkaloistoa Sinulla siellä! :) Minun kesäkukkasiemenille kävi vähän samalla tavalla: eivät oikein itäneet kunnolla, vaikka olen minä niitä yrittänyt kastellakin. Ihana kesä joka tapauksessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka ❤️ Minä niin ajattelin, että vika on laiskassa puutarhurissa, mutta voihan olla, että helteilläkin oli osuutta asiassa 🤔 Ja samaa mieltä, kesä on ollut ihana, nyt voi hyvillä mielin ottaa arjen vastaan.

      Poista
  2. Kuivuudesta huolimatta kuvistasi välittyy paljon kaunista katseltavaa, vaikka vain hetkeksi - nyt ne on ikuistettu kuviksi! On tämä ollut ihmeellinen kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä on kyllä ollut ihmeellinen. Jännä aina keväällä miettiä millainen kesä on edessä, nyt saatiin oikea kesien kesä. Lapsuuden kesät on muistoissa ollut aina tämmöisiä 😊 Kiitos Sirkku

      Poista
  3. Täällä toinen joka ei helteistä perusta ja nauttii todellakin joka sadepisarasta ja viileästä päivästä joka eteen tulee 🤗 tänään onkin oiva harmaa sadepäivä koti touhuihin 😍

    Aivan ihania kuvia olet taltioinut 😍😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä muuten ikinä ennen muista iloineen satteesta niin kuin tänä kesänä. Joka vesipisara on otettu iloiten vastaan 😁 Nyt on ollut viileämpää, niin onpa ollut myös mukava pitkästä aikaa touhuta kunnolla sisällä. Helteillä jäi kodinhoito aivan retuperälle. Kiitos Stella Vanilja!

      Poista
  4. Ihania kesäkuvia. En minäkään helteistä tykkää. Nyt on ihana tunnelmoida jo pimenevissä elokuun illoissa kynttilänvalossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ❤️ Elokuu on ihanaa aikaa, yksi minun lempparikuukausista. Loppukesän tunnelma on aivan omaa luokkaansa 😍

      Poista
  5. Jospa olisinkin toukokuussa tiennyt, että näin kuuma kesä on tulossa, olisin suosiolla jättänyt kukkapenkkien mylläämisen syksyyn.. Vaikka olen yrittänyt ahkerasti kastellakin, niin kyllä osa siirretyistä silti aika karun näköisiä ovat.. Tänään täällä saatiin sadetta ihan kunnolla ja kyllä niin nautin! :) Lämpötilakin laski ihan siedettäviin lukemiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä siinä onkin, kun ei yhtään tiedä millainen kesä on tulossa. Arvaa vaan, meidän piti hommata talvella isompi auto ja ostettiin sitten semmoinen missä ei ole ilmastointia, kun aateltiin, että eipä niitä hellepäiviä tänäkään kesänä varmasti montaa ole. No, eipä ole ollut 😂 On ollut matkustaminen ihan pikkuisen tukalaa 😅 Ei minuakaan ole haitannut vaikka nyt tulikin sitten sukkakelit. Toivottavasti niissä sun kukissa sentään pieni henki pihisee! Kiitos kommentista!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥