sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Keväthuone


Sain kuin sainkin kesähuoneemme pestyä ja laitettua kesäkuntoon vapuksi. 
Tosin vappuherkut herkuttelimme kuitenkin ihan keittiössä, kun ilma oli jäätävän kylmä. 
Lapset kyllä viettivät vappunakin pitkän tovin kesähuoneessa leikkien kunnon vaatetus päällä. 
Itse en viitsinyt sinne mennä värjöttelemään, vaan päätin odottaa suosiolla aurinkoisempia kelejä,
jolloin huonekin lämpenee todella nopsaan.



Olin jo aikaisemmin hakenut kassillisen orvokkeja ja ne sain istuettua myös sopivasti vapuksi. 
Miten nuo ensimmäiset kesäkukkaset näyttävätkin aina niin suloisilta, 
vaikka suurin osa kukistakin on vielä vasta nupulla


Onnistuin kataisemaan yhden orvokin aivan tyvestä ja 
nakkasin sen maljakkoon vähän niin kuin pikkuiseksi kukkakimpuksi. 
Eilen huomasin, että orvokki onkin alkanut kasvattamaan uusia juuria 
ja kohta näköjään saankin istuttaa sen takaisin ruukkuun :)


Tänään oli aivan ihanan lämmin kevätpäivä ja jatkoa on luvassa. 
Kotikoivujemme silmut pullistelevat lupaavasti. 
Ei mene varmasti enää montaakaan päivää, kun elämme taas hiirenkorva-aikaa. 
Sitä heleänvihreää aikaa, mikä on keväässä melkeinpä parasta


Talvetin ensimmäistä kertaa pelargonioita kellarissa ja jokainen viisi alkoi puskea uuttaa vartta mullasta. 
Jostakin syystä sain kuitenkin kaksi niistä jokunen aika sitten kuolemaan, 
mutta kolme hengissä selvinnyttä pääsi nyt kesähuoneen ikkunalaudalle voimistumaan. 
Jospa niihin jossakin vaiheessa kukkiakin tulisi. Talvetin kellarissa myös viime vuotisen äitienpäivähortenssian 
ja sekin alkoi lupaavasti pukata uutta vartta ja lehteä. Nyt kuitenkin näyttää, että sekin meinaa vallan näivettyä. 
Saapa nähdä heittääkö sekin, niiden kahden pelargonian tavoin, henkensä, 
vai miten hortenssialle mahtaa käydä!?


8 kommenttia:

  1. Ihanaa kesähuoneen idylliä! 💜

    Orvokit tuovat aina kevään. Ne ovat ihania voimakukkia. 💛

    Toukokuu on kyllä ihana kuukausi. Tuomessa näytti olevan jo pikkuiset hiirenkorvat, muut lehtipuut odottelevat vielä tovin. Heleä vihreys on ihan parasta keväässä! Sitä odotellessa 💚

    Ihania kevätpäiviä sinne teille! 😚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin jo lapsena orvokeista ja edelleen ne on kesäkukkasten ykkösten joukossa 😍 Niin kauniita ja kestäviä, eivät hätkähdä edes kylmää, ihania pihan väripilkkuja, kun luonto vasta aloittaa kukintaansa. Me käytiin eilen illalla pienellä retkellä satamassa ja matkalla huomasimme muutaman koivun olevan jo aivan vihreänä. Ehkä arvaatkin, mikä riemun tunne niistä muutamasta puusta tuli 😊 Minusta pienet lehdet on kevään huipentuma 💚 Kiitos Kaaru ja samoin sinne ihania kevätpäiviä!

      Poista
  2. Kaunis kesähuone. :) Kohta on ihanan vihreää ulkona! Ja höh, kukkien talvettaminen on aina niin mysteeri, joskus onnistuu, joskus ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus 💛 Tämä aika on joka kevät yhtä jännää, minä aamuna odotus palkitaan ja pihakoivuihin on puhjennut lehdet. Ehkä jo huomenna, niin on isot hiirenkorvat jo 😍

      Poista
  3. Keväthuone...miten lempeä sana täynnä valoa ja rakkautta!
    Huone tulvillaan kauneutta ja kevään tuoksuja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos, ihana Susanna, taas niin mukavasta kommentista 💛 Täällä alkaa kevät olemaan parhaimmillaan, ihan meinaa pakahtua tästä kaikesta kauneudesta 😍

      Poista
  4. Ihanaa kevättunnelmaa siellä. 💚
    Kukkien talven yli vieminen on kyllä oma taiteen lajinsa, mutta mukava aina kokeilla.👌

    Juuri käytiin kävelyllä ja mereltä tuuli niiin kylmästi. Saapa nähdä tuoko loppuviikko lämpöä tännekin. Hiirenkorvien odottamista tämä on tällä erää.💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu <3 Taitaa olla kukkien talvettaminen myös aika "tuuripeliä", mutta eipä siinä onneksi mitään menetä kun kokeilee. Saattaa päinvastoin säätää muutaman euron, jos talvettaminen onnistuu, eikä tarvi jokaista kukkaa taas uudelleen ostaa :) Meillä oli eilen aivan kesäilma, tänäänkin aurinko paistaa, mutta lisäksi on hyinen tuuli, joten eipä t-paidalla enää tarkene. Meille puhkesi eilen koivuihin lehdet <3 Varmasti aivan pian tekin saatte nauttia siitä ihanuudesta!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥