lauantai 23. joulukuuta 2017

23. luukku


VIRKATUT LUMIHIUTALEET

Innostuin vielä tällä viikolla virkkaamaan kuuseemme lumihiutaleita.
Olen jo pitkään haaveillut virkatuista lumihiutalekoristeista ja nyt innostuin niitä virkkaamaan.
 Tämän jouluinen kuusemme on todella pieni ja hento,
 eikä sen oksille voi laittaa kuin kevyitä koristeita. 
Lumihiutaleet sopivat kuuseemme siis paremmin kuin hyvin.



Nyt haaveilen, että saan virkattua näitä ensi vuodeksi vielä lisää,
sen verran herkän kauniita näistä tuli ♥


Muutkin kuusenkoristeet on nostettu esille ja niitä kilvan taas ihailtu
sekä mietitty mitkä ihanuuden pääsevät keikkumaan kuusen oksille.
Viime vuonna virkkaamani latvatähti sopi hyvin virkattujen lumihiutaleiden kaveriksi.

Tänä vuonna meille tuli valkoinen kuusi ♥


12 kommenttia:

  1. Tosi kauniita lumihiutaleita! Minä olen virkannut myös lumihiutaleita monta vuotta sitten, mutta niissä käytin aika paksua lankaa ja näyttävät näihin sinun somiin hiutaleisiin verrattuna hyvin kömpelöiltä. Tekisi mieli virkata uusia sirompia, siinäpä askaretta ensi vuodeksi. :) Kauniita ovat nuo muutkin koristeet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria ❤ Virkkasin nämä tosiaan ohkasesta puuvillalangasta numero 2koukulla.

      Poista
  2. Nuo ovat todella sieviä ja ajattomia ❤

    VastaaPoista
  3. Emmä kestä miten taitava sinä olet! ❤ Hurmaavia hiutaleita!

    Ihanaa joulua teille Eerika! :)

    VastaaPoista
  4. Ihania virkattuja lumihiutaleita! Noitahan voi virkata vielä näin alkuvuodestakin :) Muistatko, mistä tuon latvatähden ohje löytyisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo-Riitta <3 Nuo lumihiutaleet käyvät myös hyvin talvikoristeena. Haavena olisi, että saisin tehtyä niitä ensi jouluksi vielä lisää. Ohje latvatähden linkkiin löytyy tämän postauksen lopusta: http://talotarinoi.blogspot.fi/2016/12/jouluiset-kuvaterveiset.html

      Yritin laittaa suoraa osoitetta tähän, mutta siitä tuli monen rivin mittainen, niin helpommalla pääset kun kirjoitat tuon lyhemmän osoitteen.

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥