perjantai 15. joulukuuta 2017

15. luukku



MINIHERKKUJA FIMO-MASSASTA

Muistatteko kun syksyllä kerroin hiiripariskunnan kuulumisia?

Nyt tuonne siimahäntien asuntoonkin on saaput joulu. Viime päivinä siellä on näyttänyt olevan kova hyörinä päälla. Piparkakkujen tuoksu leijui lastenhuoneeseen asti ja kun kävimme kurkistamassa mistä se tuli, niin hiirirouvahan siellä piti leivontapäivää. Monenlaista herkkua siellä syntyikin piparkakkujen lisäksi. Joulutorttuja ja sarvia ainakin näytti olevan tekeillä, sekä muutama juustokakku odotti pöydällä koristelua.


Hiiriherra oli hakenut joulukuusen tuomaan jouluntuntua kotiin.
Pikkuruiset karkkikepit herra laittoi kuusen oksille roikkumaan.
Näytti aivan siltä, että hiiripariskunta olisi odottanut jouluvieraita,
kun pöydänkin kattoivat kaiken touhun jälkeen oikein koreaksi.



Innostuin leipomaan lasten hiiri-ja barbileikkeihin jouluisia herkkuja Fimo-massasta.
Herkuille virkkasin pari uutta piparkakkureunaista koria ja pöytäkin sai uuden valkoisen juhlaliinan.
 Noihin Fimo-massaherkkuihin jäi melkeinpä koukkuun.
Pitää varmaan joku kerta leipoa massasta vähän vähempi jouluisia ruokia
näiden jouluisten herkkujen kaveriksi.

Touhukasta viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Sydämellisen näköisiä hiirulaisia joulupuuhissa. Tulee mieleen omien tyttöjen nukkekodit, asukkaina pikkunuket, mutta kaikki muu näperreltiin itse, siinä oli monien vuosien askartelu menossa. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin askarreltiin lapsena kaikenlaista kalustetta ja syötävää nukkekotiin. Taidettiin joskus tehdä myös itse muutama nukkekin 😃 Mukavia muistoja ja nyt onkin hauska seurata, kun omat lapset tykkäävät touhuta samanlaisten juttujen parissa. Kiitos kommentista Irmeli ❤

      Poista
  2. En ehkä kestä, miten suloisia nuo pikkuruiset herkut ovat!!! Kyllä tuossa on vaadittu taas sellaista kärsivällisyyttä ja näpertelyä, että minä en moiseen jaksaisi edes ryhtyä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria ❤ Ja minä kun oikein nautin noiden tekemisestä, niin koukuttavaa puuhaa 😄

      Poista
  3. Ihanat hiirulaiset ja heidän suloiset joulupuuhat! <3 :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana hiiripariskunta teillä siellä asustelee. :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat hiirulaiset ja mitä pieniä ruokia sieltä pöydästä löytyy :)

    VastaaPoista
  6. Niin herkullisen näköisiä leipomuksia, että tekisi mieli haukata palanen tuosta kakusta. ja joulutorttu..ja suklaata:) Vallan hurmaavia hiirulaisia ja ihanahan näitä minijuttuja on väkerrellä:) Kehuinko jo tuota pöytäkalustoa? Veljesi on kyllä hänkin taitava käsistään kun noin ihanan ja aidon näköisen kaluston on askarrellut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi noista leivonnaista tulla aika herkullisen näköisiä, kun pienimmät meinasi niitä oikeasti maistella :D Nämä minijutut on aika koukuttavaa puuhaa, tosin myös aikaa vievää. Sinähän sen jos joku tiedät. Oot niin uskomattoman taivava näitä minijuttuja värkkäämään <3 Oikein paljon kiitoksia Villa Pipo!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥