Pyhäinpäivänä

Pyhäinpäivän tummuva ilta ja hautausmaan kynttilämeri, joka vuosi yhtä koskettavaa ja kaunista samaan aikaa. Tänään mielessä on olleet ne rakkaat jotka eivät enää ole täällä luonamme. Erityisesti ajatukset ovat kulkeutuneet niiden omien pienten luokse, joita emme ikinä päässeet tuntemaan. Joiden kohdalla syli jäikin tyhjäksi. Niiden jotka saimme hetkeksi vierellemme, kun elämä oli jo paennut pienen pienistä ruumiista. Elämä on tuntunut näiden kipeiden kokemusten jälkeen valtavalta lahjalta. Miten iso lahja jokainen lapsemme onkaan, ei itsestäänselvyys, niin kuin joku saattaa ajatella, vaan suuri lahja! Miten hyvältä on tuntunutkaan jokaisen vauvan voimistuneet liikkeet vatsassa. Niin tämän uudenkin pienen, joka kasvaa nyt sisälläni! Jos kaikki menee hyvin, meidän perhe täydentyy vielä yhdellä lapsella talven kylmimpään aikaan ♥ Se tuntuu ihmeellisestä onnelta! 

Harvoin tulee kirjoiteltua tänne mitään henkilökohtaista. Olen halunnut pitää blogini sellaisena hyvän mielen-blogina, mihin tulee talletettua pääasiassa niitä elämän mukavia puolia ja tekemisiä. Jokaisella meillä on kuitenkin omat kipupisteensä. Valot ja varjot vuorottelevat elämässämme. Ei niitä voi väistää tai kiertää. Monista varjokohdista voi kuitenkin oppia ja niiden kautta saattaa nähdä jotkin asiat uudelta kantilta. Tyytyväisyyttä ne ainakin opettaa. Tyytyväisyyttä tähän ihan tavalliseen, tasaiseen arkeen. Möykkykohtien jälkeen tavallinen arki tuntuu tosi hyvältä ja ne arjen pienet ilot näkee jotenkin selvemmin. Ne pienet ilon ja onnen aiheet, mistä kannattaa pitää kiinni. On niin osuvasti sanottu, että kun on pienet ilot, niin voi iloita useammin. Näinhän se menee!

Rauhallista iltaa ♥