lauantai 8. heinäkuuta 2017

Uudistetut saviruukut DIY



Kylläpä tämä aika rientää ja kesäpäivät vilahtavat aivan liian vikkelästi ohi. Viime postauksesta on kulunut jo hyvä tovi ja täytyy myöntää etten ole viime viikkoina muutenkaan ollut kovin tietokoneorientoitunut. Mutta nyt jaan teille pienen tuunausvinkin. Maalailin vanhat saviruukut kevyesti kalkkimaalilla ja niistä tuli sen verran kivan näköisiä, että pakko jakaa kuva niistä teidänkin kanssa. Pelargoniat odottavat pääsyä kesähuoneeseemme, kunhan se vaan joskus valmistuisi. Juu, ei olla päästy vieläkään viettämään sen avajaisia. Ei ole ollut aikaa sen viimeistelyyn. Eikä intoakaan. Ollaan puuhattu kaikenlaista muuta ja kesäkammarimme on vallan jäänyt muiden juttujen jalkoihin. Mutta kyllä se vielä joskus valmistuu, kunhan taas löydetään tekemisen meininki ;D Sitten saan asetella kukkaruukut ikkunalaudoille ja ihastella niitä aamuisin aamupalaa laittaessa.

Mukavia kesäpäiviä



18 kommenttia:

  1. Tosi ihanat ruukut!!
    Herttaista heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Onpa ihania! Tuo on ollut mullakin niin monesti mielessä tehdä, mutta aikansa se näköjään ottaa. Pitäisi ensiksi marssia kirpparille ja ostaa niitä saviruukkuja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Välillä nuo tekemiset ottaa aikansa 😅 Oon aina ihastellut patinoituneita saviruukkuja, mutta mulla ne on pysyneet aina jostakinsyystä ihan liian siisteinä 😁 Nyt sain niihin enempi ilmettä!

      Poista
  3. Ja onhan se kesä ensi vuonnakin, jos se kammari ei tälle kesälle valmistu. Kiva tuunausvinkki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, onneksi! Aina kun kesä kunnolla tulee, niin meillä tahtoo projektit mennä ihan jäihin, olisihan tuo pitänyt taas muistaa 😅 On niin paljon kaikkea muuta kivaa puuhaa, ettei aika riitä, eikä innostuskaan. Mutta eipä me olla siitä juurikaan ressattu, jatketaan sit kun innostus taas nostaa päätään. Kiitos Outi!

      Poista
  4. Ihana idea 💛 Voisinpa melkein omiin ruukkuihinkin vähän lisätä patinoitunutta vaikutelmaa maalilla, vaikka ne ovatkin jo luonnostaan kalkkeutuneet. Ainakin patinoituneen näköinen pinta pysyisi maalattuna paremmin.

    Into on välillä kadoksissa, mutta sitten kun sitä taas löytyy, sitä on entistä enemmän. 😊 Kaikki ajallaan. 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas ei ikinä ruukut ole luonnostaan patinoituneet, vaan pysyneet omaan silmään ihan liian siisteinä. Kalkkimaalilla sain ruukuille vähän luonnetta 😃 Kesällä on niin paljon kaikkea kesäpuuhaa, ettei aika innostus tahdo riittää muuhun. Mutta mikäpä kiire tuollakaan on. Nyt nautitaan tästä lyhyestä kesästämme 😍 Kiitos Kaaru!

      Poista
  5. Ihanat ruukut ja pelargoniat <3 Kivaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
  6. Kylläpä tuli pienellä vaivalla tosi kivan näköisiä ruukkuja. Kauniin maalaisromanttisia ja rustiikkisia. Ihanaa kesää sinulle ja koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain tullutkin 😊 Nyt niissä on rutkasti enemmän ilmettä, mitä alunperin. Mukavia kesäpäiviä myös sinne ☀

      Poista
  7. Ihanan näköisiä tuli noista kukkapurkeista, Näyttävät hyvältä -etenkin tuolla penkillä!

    Kesää odotellessa täällä. Vettä sataa, sataa, sataa. Aina vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu! Minäkin tykkään lopputuloksesta!

      Nyt on kyllä ollut tosi sateinen kesä ja meillä muksut sairastaneet (toivottavasti koko loppuvuoden edestä). Välipäivinä kun ilmat on sallineet ja muksut jaksaneet ollaan yritetty touhuta jotakin mukavaa. Siltikin tuntuu, että kesä on kuin varkain livahtanut jo näin pitkälle. Jospa loppukesä olisi kaunis (ja terveyttä täynnä) 😊

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥