sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pikkuneidin nurkkaus


Nyt seuraa lastenhuoneen päivityksen kolmas osa. Tällä kertaa kurkkaamme kesällä viisi vuotta täyttävän neidin nurkkaukseen. Kyseinen neitokainen jakaa tämän, jo useammassa postauksessa esillä olleen, ison huoneen isosiskon ja -veljensä kanssa. 


Koululaisille rakensimme kuukausi sitten huoneen perälle tilavan koulupöydän ja tottahan pikkusiskollekin piti oma pöytänurkkaus keksiä. Tyttöselle saatiinkin näppärä piirrustuspöytä muutama vuosi sitten tuunaamastani pienestä kirjoituspöydästä. Jollyroomilta saamani pyöreät säilytyslaatikot jämähtivätkin tähän pikkusiskon pöydälle, vaikka alunperin ajattelin ne pojan aarteille. 


Koululaisten koulupöytäpostauksessa kerroinkin jo, että saimme lastenhuoneeseen puusohvan. Sohva kotiutui meille anoppilasta Vaikka sohva onkin uudistuotantoa tykkään sen vanhanaikaisesta ilmeestä hirmuisesti. Joku kumma krooninen maalaustarve vaan on nostanut taas päätään (vai onko se tämä lähestyvä kevät ;D ) ja minun tekisi mieli maalata sohva (ehkä) vaaleanharmaaksi. Kertokaapa mielipiteenne, minkä värisenä näkisitte sohvan!?

Vaikka maalaushaaveissa täällä ollaankin, realistisempaa taitaa olla, että sohva saa vielä hyvän tovin olla alkuperäisvärityksessään. Tuon kokoista puumötikkää kun ei ihan nopsaan käsittelekkään, pelkkä hiominenkin kun tulee viemään aikalailla aikaa. Mutta haaveillahan aina saa!


Puusohvassa nukkuu meidän koulutyttömme ja kokeilimme huvikseen tyttön kanssa kuinka kannelliset säilytyslaatikot sopisivat myös yöpöydän virkaa toimittamaan. Etenkin roosat laatikot sopivat nätisti myös sohvan nykyiseen väritykseenkin. Jos tyttösellä olisi oma huone voisin laatikot jättääkin yöpöydäksi, mutta nyt ne taitaa olla paremmat kirjahyllyn täytteenä ;)


Jollyroomista löytyy hulppea valikoima erilaisia säilytysratkaisuja ja ainakin nämä meidän laatikot on osoittautuneet tosi laadukkaiksi ja monikäyttöisiksi.


Näiden kolmen lastenhuonepostauksen kuvista saa helposti vaikutelman, että huone on enemmän vaaleanpunainen tyttövoittoinen huone. Vielä olisi kuitenkin tulossa yksi postaus huoneesta ja siinä tulee olemaan enempi poikamaista tunnelmaa ja väritystä.

Iloa uuden viikon aloitukseen ♥


-Yhteistyössä Jollyroom-

13 kommenttia:

  1. Ei voi kyllä muuta sanoa, kuin täydellisen kaunista ❤ On sinulla kyllä sisustamisen silmää.

    Kevään myötä tuleva valon määrä kyllä inspiroi sisustelemaan ja miettimään miten voisi kotia vähän muokata 😊👍

    Leppoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Kanneli ❤ Kummasti tuo kevät kyllä inspiroi taas laittelemaan kotia. Tämä valoisuus jaksa joka kevättalvi ihastuttaa 😍 On niin mukava kun päivät ovat jo niin pitkiä. Kevät tulee kohisten 😊

      Poista
  2. Niin suloista!!
    Minäkin näkisin puusohvan helmenharmaana tai jonain hempeän vihertävänä.
    Niin kaunis!

    Ihanaa keväistä viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Susanna ❤ Vihertävä sävy ei olekaan käynyt edes mielessäni. Hmmm, ei pahalta sekään! Itseasiassa pojan sängyn yläpuoleltä löytyy vihertävä taulunkehys 😊 Auringon säteitä sinun viikkoosi!

      Poista
  3. Ihana nurkkaus! 💟
    Nuo Jollyroomin säilytyslaatikot ovat kyllä ihania. Meilläkin niitä on ollut käytössä ihan lelulaatikkoina ja kestäviä ovat olleet. Tosin eihän ne nekään päällähyppimistä kestä, sekin on tullut yhden lapsen toimesta testattua 😅🙈

    Helmenharmaa sopisi sohvan väriksi ja olisi ns. varma valinta. Tuohon sopisi kyllä joku vihreään taittava harmaansävykin. Itse ihastuin värikarttaa selatessani Uulan värikartasta löytyvään Purjo-sävyyn ja mietinkin juuri maalaisinko sillä meidän pikkumiehen puusängyn, joka sekin on tällä hetkellä ruskea. Vuoden olen sitä ruskeana katsellut, mutta silmä ei siihen vaan totu. 😅🙈

    Ihania kevättalven päiviä sinne! 💛



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru ❤ Kiva kuulla, että samaiset laatikot ovat kestäneet teillä käytössä. Toivottavasti meilläkin 😁

      Muistankin sen teidän pikkumiehen sängyn, jos se nyt on se sama minkä esittelit joskus blogissa. Ihastuin siihen niin paljon, niin se on jäänyt hyvin mieleen! Vai maalaushaaveissa ollaan sielläkin 😃 Minua hirvittää hiomisurakka, puusohva kun on ilmeisesti petsattu ja päällä vielä kova lakka ja olisi kuitenkin kiva saada se sellaiseen kuntoon, että siinä pysyy maali kunnolla 😰 Susannakin ehdotti väriksi harmaata tai vihertävän sävyä. Nyt kun olen tuota vihertävää makustellut, niin ei sekään hullummalta kuullosta. Täytyy miettiä 😊 Auringon säteitä sinun päiviisi!

      Poista
    2. Juuri se sänky se on, jonka joskus muinoin esittelin blogissani. Oikein muistit! 😊

      Onhan se totta, että kova homma on ryhtyä hionta ja maalaushommiin, mutta kesää kohti mennessä se hoituu vaikka ulkona auringon lämmössä 😉

      Entäpä, jos et hioisikaan sohvaa pohjia myöten vaan ainoastaan kevyesti niin, että pinta karheutuisi ja sitten vetelisit pensselillä pohjalle tartuntapohjamaalin (esim. Otex) jonka jälkeen maalaiset sen ohuelti 2-4 kertaa hioen kevyesti jokaista uutta maalikerrosta ennen. Säästyisit isolta työltä. Muutamat huonekalut olen tehnyt itse sillä tavoin ja hyvin on maali kestänyt! Suosittelen 😊

      Poista
    3. Kiitos vinkistä! Olen yleensä yrittänyt tehdä isoimpiin maalausprojekteihin hiomistyöt kunnolla, joskaan läheskään aina en ole ihan puupinnalle hionut, maalin pysyvyyden varmistamiseksi. Tuota tartuntapohjamaalia en oo ikinä käyttänyt, vaikka sitä kait suositellaan käytettäväksi 🙈 Nyt voiskin senkin testata! Kuullosti nimittäin aika houkuttelevalta tuo vinkkisi 😊 Meillä on kesälle kasaantunut aika monta projektia, saapa nähdä kerkeekö/innostuuko sitä vielä tämä puusohvan laittelemaan. Onneksi niitä kesiä tulee joka vuosi 😃

      Poista
  4. Aivan ihana huone! Tosi kaunis tuo neidin pöytä. Tykkään hirmuisesti koko huoneesta. Tuolla huoneessa asuu varmasti onnellisia lapsia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Minä ja lapsetkin tykätään huoneesta 😊

      Poista
  5. Ihanan viihtyisän ja harmonisen näköistä niin kuin teillä tuntuu olevan joka huone :). Tuossa tulikin jo kivoja ehdotuksia puusohvan väriksi, vaikka minä kyllä ihan olen nyt oppinut tykkäämään tuollaisesta ruskeastakin (meillä muutama vanha kaluste tuon värinen), niitä kun saa tekstiileillä kivasti raikastettua (ja musta ei ole noihin hiomis/maalaushommiin kun taas sulta se tuntuu käyvän niin hienosti :D). Noi Jollyroomin boksit ei ollutkaan mulle ennestään tuttuja, täytyypä ihan jossain vaiheessa tutustua rauhassa :). Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minustakaan nykyinen väri paha ole, mutta jotenkin olen alkanut näkemään sohvan harmaana. Keväällä tulee aina kauhea maalaamisen tarve, joka laittaa näkemään huonekalut erivärisinä, enkä ole yhtään varma onko se hyvä vain huono juttu 😅 Hiomishommista en niin välitä, mutta se maalaaminen on 👌😁 Meiltäkin muuten löytyy useampi tummanruskea huonekalu, mitä en halua maalata. Ne tuo kivasti kontrastia vaaleisiin kalusteisiin. Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  6. Mahdottoman kauniille näyttää tämä pikkuneidin nurkkauskin! Tuo ruskea sohva on tosi viehettävän näköinen! Jos minulta kysytään mielipidettä, niin tykkään hirmu paljon tuosta alkuperäisestä väristä:) Sopii jotenkin niin kauniisti tuohon sisutukseen ja tunnelmaan, ja komppaa kivasti tummaa lattiaa:) Tosin harmaa sopii varmasti yhtä hienosti:) Kauniita yksityiskohtia ja säilytysratkaisuja. Jotenkin silmä osui heti noihin kirjoituspöydän vetimiin:)

    VastaaPoista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥