tiistai 28. helmikuuta 2017

Tavarat ojennukseen


Voimauttavan ja huippu mukavan viikonlopun jälkeen on hyvä palata taas arkisten askareiden äärelle. Kummasti sitä taas riittää intoa kotihommiinkin, kun on saanut vähän lomailla. Tällä viikolla aion käydä kaikki lasten lelut ja muut lasten tavarat läpi. Inspiraatiosysäyksen tähän ei niin mieluiseen hommaan sain, kun Jollyroomilta tulla tupsahti suloinen ja niin tarpeellinen paketti.


Olen kaivannut jo pitkään lastenhuoneeseen uusia, nättejä ja ennen kaikkea järkeviä säilytyslaatikoita ja nyt saimme viimein ne uusittua. Valinnan vaikeus vaan meinasi iskeä, kun Jollyroomin kattavaa verkkokauppaa selasin. Pelkkiä säilytyslaatikoita ja -koreja sieltä löytyy valtavasti. 


Yritän saada lastenhuoneen tunnelmaa aikaisempaa yhtenäiseksi ja niinpä valitsin meille Alice & Foxin roosan sävyiset ja harmaat säilytyslaatikot. (Samaisen sarjan tuotteita meiltä löytyykin jo lasten koulupöytänurkkauksesta, mistä postasin jokunen aika sitten). Yllätyin miten paljon laatikot imevät sisäänsä leluja ja muita lasten tärkeitä tavaroita. Toinen positiivinen yllätys oli se kuinka tukevia ja jämäköitä laatikot ovat, vaikka materiaali pahvia onkin. Kokoaminenkin kävi helposti neppareiden avulla.


Meillä lapset rakastavat kerätä ja säilöä erilaisia aarteita ja nyt sai eskaripoikakin itselleen omat aarrerasiat Alice & Foxin Harlequin pahvilaatikoista. Tytöillä onkin jo omat aarresalkut, niin tottahan poikakin omat rasiat tarvitsi. Jospa nyt pysyisi pojankin pikkutavarat tallessa. Pahvilaatikoihin mahtuu todellisuudessa paljon muutakin kuin pelkkää pikkutavaraa ja se onkin hyvä juttu, sillä säilytystilaa ei ole varmasti koskaan liikaa.


Tykkään hurjasti tästä Alice & Foxin tuoteperheestä. Sieltä kun löytyy käytännöllisiä tuotteita joka lähtöön, eikä ulkonäöstäkään tarvitse tinkiä. Kuosit ovat yksinkertaisuudessaan valtavan kauniit ja värisävyt sointuvat nätisti yhteen. Tällä hetkellä säilytyslaatikot ja pahvilaatikot ovat myös kivassa alessa.

Täytyy tunnustaa, että hetken aikaa mietin siirtääkkö pahvilaatikot minun ompelunurkkaukseeni. Ne kun sopisivat sinnekin ulkonäön puolesta hyvin. Kokokin olisi juuri passeli kankaiden ja lankojen säilytykseen. Mutta enkä ne on tällä hetkellä kuitenkin tarpeellisempia lastenhuoneessa! Nyt ei nimittäin lelut loju enää hyllyillä ja kirjahyllyn yleisilme muuttui paljon rauhallisemmaksi laatikoiden ansiosta.


Tämä olikin sitten jo 2. osa sarjassamme lastenhuoneen päivitys.
Sarja jatkuu vielä, joten kaikki kiinnostuneet pysykääpä kuulolla!



-Postaus toteutettu yhteistyössä Jollyroomin kanssa-


12 kommenttia:

  1. Nuo on kyllä aivan ihania rasioita ja laatikoita. Itsekin katselin noita "sillä silmällä", kun Jollyroomia selasin yks päviä sun blogin innoittamana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin 😍 Ja niin näppärän oloisia ja tukeviakin vielä!

      Poista
  2. Kyllä onkin kauniita rasioita. Jämäkkyys kuulostaa hyvältä bonukselta. Täytyypä kurkata Jollyroomin sivuja. Tuota siivousinspistä voisin napata vähän tännekinpäin 😁. Mukavaa päivää sinulle 🌹🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaapa ihmeessä, sieltä löytyy vaikka mitä ihanaa ja tarpeellista! Minä oon täällä yrittänyt käydä kaappeja läpi ja vielä olisi lasten tavarat käymättä, sitten pitäiskin varata kirppispöytä. Kummasti tuota turhaa tavaraa on taas kertynyt 🙈 Mukavaa päivää 😊

      Poista
  3. Tosi kauniita säilytysvaihtoehtoja! Tämä on hyvin ajankohtainen aihe meillekin, kun kaikki lelukoreina toimivat punoskorit alkavat hajota. Nuorimmainen on tuossa hajotushommassa aika epeli, kun änkee istumaan koreihin ja seisoo niiden päällä ylettyäkseen johonkin jne. Jollyroomin valikoimaan en ole aiemmin juuri tutustunutkaan. Täytyisi kyllä ehdottomasti laittaa meidänkin lelusäilytysasiat kuntoon. Kiitos siis inspiraatiosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sait inspiraation postauksesta! Voi, tuo on niin tutun kuulloista, että lelukorien päällä seisotaan 😌 Onneksi sentään isoimmat ei enää sitä harrasta! Nämä uudet laatikot on ihanan tilavat ja nyt saatiinkin kaikki sekalainenkin roina niihin piiloon. Tykkään mieluummin, että tavarat on laatikoissa mitä kuleksii hyllyillä 😊

      Poista
  4. Näiden laatikkojen värit ja tunnelma sopivat teidän sisustukseen täydellisesti! Lastenhuoneesta tulee varmasti todella ihana. Minunkin ompeluhuoneeseen nämä laatikot sopisi, mutta olen kyllä karsinut sieltä jo muutenkin paljon tavaraa, joten en toivottavasti tarvitse enää lisää säilytystilaa. Toivottavasti, sillä kyllä ne käsityötarvikkeet aina kutsuvat kaupoissa :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ne sopivat niin hyvin meille �� Ja miten ihmeessä niillä kässätarvikkeilla on tapana hyppiä sinne ostoskoriin �� Minäkin olen yrittänyt karsia tavaraa ja yrittänyt olla ostamatta materiaalia jemmaan. Siltinkin välillä huomaan kantavani kotiin jotakin ihana pitsinpätkää tms. ��

      Poista
  5. Kauniita laatikoita ja sopivat kyllä täydellisesti teidän sisustukseen. Kummasti rauhoittuu yleisilme, kun saa kaikenkirjavan pukkusälän tällaisiin laatikoihin piiloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikot on kyllä olleet hurjan kätevät ja iso plussa on vielä niiden ulkonäkö 😍 Jospa nyt pysyisi lasten tavaratkin paremmin järjestyksessä 😉

      Poista
  6. Todella kauniita laatikoita! Pitääpä käydä minunkin tutustumassa sivustoon. 😗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ihan ihastunut noihin laatikoihin 😍

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥