sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Runebergin päivänä




Runebergin, tuon kansallisrunoilijamme, päivänä herkutellaan eilen leivotuilla Runebergin tortuilla. Manteliallergisena tulee joka vuosi leivottua mantelittomia torttuja. Pakastevadelmista tehty "hillo" tuo raikkutta muuten makeisiin leivoksiin. Päiväkahvinautinto on siis taattu. 

Ja olipa muuten mukava harjoittaa taas taikinaterapiaa. Olen jo pidemmän aikaa vältellyt turhia sokereita ja niinpä makean leipominenkin on rajoittunut lähinnä erilaisiin juhlapäiviin. En ole viitsinyt itseä turhaan kiusata, vaikka nykyään voinkin jo todeta, että vaikka makeaa onkin tarjolla en aina sitä ota. Ei vaan tee mieli. Tänään aion kuitenkin herkutella tällä minun yhdellä lempparileivonnaisella.

Mukavaa päivää ♥



12 kommenttia:

  1. Sokerin vähentämiselle nostan hattua! Ihania kuvia. Runebergin torttuja ei tullut tänään syötyä, mutta viikolla kyllä maisteltiin :).

    VastaaPoista
  2. Mulla on niin paljon parempi ja energisempi olo kun en syö sokeria. Välillä on kuitenkin kiva pienesti herkutella, kuten tänään näillä tortuilla 😊

    VastaaPoista
  3. Kylläpä täällä on taas herkät ja ihanat kuvat ❤ Voi, kunpa itsekin osaisi olla tuosta sokeripaholaisesta erossa! Tekis hyvää sekä mielelle että koko kehon hyvinvoinnille. Vähentänyt olen, mutta tuskin kokonaan siitä eroon pääsen.😯

    Mukavaa Runebergin päivän ehtoopuolta sinne 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouduin karsimaan muutama vuosi sitten lisäaineet ruokavaliosta pois ihottuman takia ja siinä samalla sokerikin jäi. Silloin oikein huomasin miten sokeri on vaikuttanut mielialaani. Mulla muutenkin verensokerit heittelee helposti, eikä sokeri ainakaan helpota sitä. En oo mikään sokerin "totaalikieltäytyjä", mutta nykyään oon tietoisesti vähentänyt sokerin syöntiä. Parasta on ollut huomata ettei enää edes tee niin paljon makeaa mieli, eikä sokeri "hallitse" elämääni 😊 En minäkään varmasti sokerista kokonaan eroon pääse, enkä kyllä edes siihen pyri. Välillä pitää herkutella 🍭🍩 Kiitos Kaaru ❤

      Poista
  4. Rakastan Runebergintorttuja!!
    Hurmaavat kuvat!
    Sokerin olen vähentänyt todella minimiin terveyssyistä jo vuosia sitten ja jos nykyään otan palankin jotain todella sokerista, sen todella huomaa ja se pieni pala riittää!

    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen huomannut, että voin paljon, paljon paremmin kun en syö sokeri. Totaalikieltäytyjä en ole, mutta eipä makeaa enää tee edes niin mieli mitä aikaisemmin :) Runebergin torttu maistui hyvältä, mutta todellakin yksi oli aivan tarpeeksi :D Kiitos Susanna!

      Poista
  5. Kauniita kuvia, ihania! :)
    Minä olen tehnyt monena vuonna Runebergin muffinsseja. Niihin ei tule ollenkaan mantelia, edes ohjeen mukaan. Herkullisia kyllä ovat. Itsekin olen laittanut sokerin minimiin, kun painoa pudotan, mutta silloin tällöin aina herkuttelen, niin kuin eilen niillä muffinsseilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä välillä voi ja kuuluukin herkutella. Minä olen karsinut sokerin normiarjesta minimiin. Voin itse niin paljon paremmin kun en syö turhaa sokeria, niin senkään takia sitä ei niin tee mieli. Runebergin päivä on vain kerran vuodessa ja silloin on kyllä kiva maistella yksi torttu :) Kiitos Pikku Akka!

      Poista
  6. Täälläkin on pyritty syömään terveellisemmin eikä olla leivottu enää joka viikko :). Runebergin tortut jäi tänäkin vuonna tekemättä, mutta eskarissa oli tehty niin hyviä että taidetaan vielä kokeilla viikonloppuna tehdä itsekin. Kyllä välillä saa herkutella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja välillä suorastaan kuuluukin herkutella 😃 Me ollaan innostuttu tekemään myös suolaisia herkkuja: itsetehtyä pitsaa, hamppareita, täytettyjä patonkeja yms. Tuhdin suolaisen herkun jälkeen ei makeeta enää oikeastaan kaipaakaan. Mukavia leipomishetkiä teille ja kivaa viikonloppua 😊

      Poista
  7. Nams, näyttää herkulliselle:) Runebergintortut ei ole mun lemppareita(pakko niitä on silti yksi aina syödä:D), mutta varmasti itsetekemällä sais maistuvampia, kuin kaupan valmiit. Meinaan se tortuissa käytetty "mauste"(punssi vai karvasmanteli, vai mikä ikinä se onkaan) ei oikein maistu meikäläiselle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään välitä kaupan tortuista, mutta ite tehdyt on niin herkkua. Niihin kun ei tarvi laittaa mitää ylimääräisiä mausteita 😄 Kiitoksia!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥