sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Syksyisiä (kuva)ajatuksia






On lokakuu ja kesäkukat jaksavat edelleen kukkia. Siirsin ne sentään terassilta pois ja laittelin tilalle callunoita ja muita syksyisiä juttuja. Syksyn alesta löytyi iso sinkkiruukku joulukuusta varten (juu, kyllä sitä alkaa tähän aikaa vuodesta jo jouluisia ajatuksia putkahdella mieleen ;D ), mutta vielä hetken se saa nököttää tyhjillään terassin nurkassa. Tai ei se sentään tyhjillään ole. Pikkuiset apulaiseni kävivät keräämässä sinne käpyjä ja tammenterhoja syksyisiä askarteluja varten.

Luonto on tällä hetkellä kuin upea maalaus. Punaisen ja keltaisen sävyjä katsellessa mietin oliko kevät kuitenkaan se ihanin aika vuodesta. Syksyisen kuulakkaana päivänä, jolloin taivaan sineen voisi melkein hukkua epäilen vahvasti tuota edellistä. Auringon värätessä koko tienoon kultaiseksi olen varma, että syksy on ihmisen parasta aikaa. Miten en hetki sitten muistanut, että maailma voi olla näin kaunis. Näin pakahduttavan kaunis. 





Pellot sängellä,
varikset liidossa niiden yllä.
Niitty kasvaa sumua,
mustat lehmät laiduntavat ilmassa.
Savu tuoksuu,
syys kulottaa mennyttä kesää.

Maailma! Sinun kauneuttasi 
katoavaista vasten.

Helena Anhava


29 kommenttia:

  1. Hurmaavia syystunnelmia ja kuvia!
    Lempeää lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3 Tunnelman täyteistä lokakuuta myös sinulle!

      Poista
  2. ...love this so much !
    Bye
    Gabi

    VastaaPoista
  3. Täällä tosiaan kesäkukat ruukuissa vielä täydessä kukassa.Mut olen laitellut myös callunoita ulos.Sypressi odottaa myös istuttajaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna on saatu nauttia kesäkukista "koko rahan edestä" :) Mukava kun ulkona löytyy vielä ihasteltavaa, eikä pakkanen ole kerinnyt käydä nitistämässä kukkia <3

      Poista
  4. Täällä tosiaan kesäkukat ruukuissa vielä täydessä kukassa.Mut olen laitellut myös callunoita ulos.Sypressi odottaa myös istuttajaansa.

    VastaaPoista
  5. Oi että kaunista 🌹 Olet jälleen taikonut kauniita yksityiskohtia kotiinne ja vielä taltioinut tämän kauneuden meidänkin iloksi, kiitos 💛

    Onhan tämä syksyn aika ihmeellistä. Olen myös nauttinut kovasti kauniista päivistä ja harjoitellut tallentamaan kameraan yön tähtihetkiä, niin huippua 😊

    Onhan se ihana vähän fiilistellä jo aika lähellä olevaa joulun aikaa 😊 Unelmointi ja suunnitteluhan on niin piristävää 👍

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Kanneli, sinä se jätät aina mieltä ilahduttavia kommentteja <3 Minä olen innostunut taas tallentamaan kameraan syksyn väriloistoa :) Ehkä laitan tännekin seuraavaaksi muutaman kuvan. Mahtavaa ja niin antoisaa tuo valokuvaus!

      Poista
  6. Syksy on kyllä ihanaa aikaa. Nyt vielä on ollut niin kauniita ilmojakin. Ihanan näköiseksi olet taas terassin laittanut ❤ jospa itsekin pääsisi pian laittamaan uuden kodin sisustusta ja saisi purettua tätä sisustusvimmaa 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, erityisesti silloin kun aurinko paistaa ja luonto on oikein kylpee väreissä! Teille on tulossa niin kaunis koti, että sitä on varmasti sitten ilo päästä laittamaan :) Kiitos Nanni!

      Poista
  7. Niin kaunista teillä siellä. Hih, meillä on samanlainen emalipata kuin teillä, mutta meillä se on kirkkaanpunainen. Siinäkin on ollut pihalla kukkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka sinullekin :) Vanhat esineet niin viehättäviä! Kukat passaa hyvin kattiloihin ja pannuihin :)

      Poista
  8. Ihania syyskuvia ❤️ Syksy tosiaan on kaunista aikaa, etenkin tämä värikäs ajankohta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä :) Marraskuu on monesti vähän ankea kuukausi, kun joka paikka on niin paljaana eikä lumesta ole yleensä vielä tietoakaan. Onneksi silloin voi jo alkaa fiilistelemään tulevaa joulua, suunnittelemaan askarteluja ym...Kiitos Tiina!

      Poista
  9. Teidän terassi on aina kuvissa niin ihanan näköinen, osaat taikoa niin kauniita asetelmia. :) Syksyn värit ihastuttavat joka vuosi, ensimmäiset kuura aamut ovat mielestäni jotenkin taianomaisia myöskin. :) Mukavaa viikkoa sinne päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Katja myös sinulle :) Vielä pääsee nauttimaan luonnon värikylläisyydestä, mutta seuraava tuulinen päivä saattaa viedä viimeisetkin lehdet puista. Sitten odotellaankin pakkasaamujen kauneutta <3

      Poista
  10. Hello,
    I have found your lovely Blog. I love your dreamy, white house so much!
    Nice Greetings from Austria,
    Christine

    VastaaPoista
  11. Hello,
    I have found your lovely Blog. I love your dreamy, white house so much!
    Nice Greetings from Austria,
    Christine

    VastaaPoista
  12. Niin kauniit kuvat!��
    Hyvää tiistai päivää!

    VastaaPoista
  13. Kauniita kuvat jälleen <3 Ja niin ihania asetelmia olet tehnyt! Teidän vaalea koti näyttää satujen maailmasta tulleelta, paljon kaikkea kaunista joka puolella silmäniloksi. Ihastuttava!

    On tämä syksy ollut kyllä niin valtavan kaunista aikaa. Minustakin tuntuu, että olen aiempina vuosina kulkenut silmät ummessa, kun ei ole muistikuvaa siitä, että ruska olisi ollut näin syvä moneen vuoteen. Jostain luinkin, että tämä syksy on ollut poikkeuksellisen värikylläinen etelä- ja keski-suomessa ja että Lapin ruska puolestaan olisi jäänyt vaisummaksi kuin tavallisesti. Pitänee paikkaansa.

    Aurinkoista viikonloppua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitoksia paljon Kaaru <3 Monesti sitä itse näkee vain epäkohdat, sotkut ja keskeneräisyydet. Monesti noihin asetelmienkin vierustoihin on ilmestynyt kirkkaan värisiä sankoja joihin aseteltu keppejä, käpyjä, sammalta ym. Äitiä ne usein häiritsee, nuo lasten asetelmat ;) Lapset taas innosta puhkuen matkivat minua ja tekevät omia "koristeita" :D Mutta sitähän se elämä lapsiperheessä usein on; äidin tavaroita ja juttuja sulassa sovussa lasten lelujen kanssa! Onneksi kuviin voi poistaa ne muoviset hiekkalelut ;)

      Vielä pääsee vähän aikaa nauttimaan luonnon omasta värinäyttelystä, mutta ei mene varmaankaan montaa hetkeä kun puut huojuvat riisuttuna odottamassa lumipukua ylleen. Nautitaan siis vielä näistä väreistä mitä luonto vielä tarjoaa <3

      Poista
  14. Kaunista kaunista! Mekin saatiin reilu viikko sitten piha ja terassi vihdoin siivottu syyskuntoon, mutta siis syyskukkaset vielä puuttuvat. Nyt alkaa oleen jo sen verran hämärää,että muutaman viikon päästä voi valotkin jo laittaa tuomaan vähän piristystä. Mukavaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just oon ajatellut samaa, että parin viikon päästä voi ripustella jo valoja sisälle ja ulos. Kohta siirretään kellojakin, niin johan sitä alkaa tarvimaan iltaisin tunnelmavaloja pimeytttä karkottamaan :) Kiitos Krista ja mukavaa loppuviikkoa sinnekin <3

      Poista
  15. Joka kerran, kun tulen blogiisi, saan kokea kauniita tunnelmia! Toinen toistaan upeampi kuvia ja vuoden ajan mukaisia koristeita sekä asetelmia. Ihanaa! Kiitoksia, kun jaat meille näitä kuvia ja tunnelmia <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, että kylläpä taas ilahdutit kommentillasi <3 Kaunis kiitos sinulle <3

      Poista
  16. Näistä kuvista huokuu oikeaa syksyn tunnelmaa:) Meillä on kaikki syys/pihahommat vielä tekemättä, mutta josko tässä pikku hiljaa ehtisi..ettei pääse talvi yllättämään:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Pipo! Callunat kuuluu niin syksyyn ja tänä vuonna nappasin niiden kaveriksi hopealankaa. Kaunista ja kestääkin tuntuisi olevan. Pihahommainspistä sinne :)

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥