sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Taas juhlittiin





NELIVUOTIAAN MAAILMA

Melkein meidän pihasta
alkaa suuri maailma:
metsä pilvenkorkuinen,
lampi meren laajuinen,
pihapolku koivikossa
pian häipyy kadoksiin,
kaarnavene lammikossa
kelluu näkymättömiin.

Outo, suuri maailma
on heti portin takana.

Kaija Pakkanen








Juhlimme meidän keskimmäistä tyttöämme perjantaina. Nelivuotiasta toiminnantyttöä ja jolla on valtavan rikas mielikuvitus ja avara sydän. Isosiskon synttäreille askarrellut perhoset lentelivät keittiön pöydän yläpuolella pikkusiskonkin juhlapäivänä. Kotia koristi monet kukkakimput, joita haettiin yhdessä lasten kanssa. Ja joita lapset itsekseen hakivat. Joka paikka kukkii. Pihallammekin ensimmäinen pioni on avannut upean kukkansa ja hopeahärkki loistaa valkoisena mattona. 

Päivänsankarin kanssa leivoimme minttusuklaakeksejä juhliin ja teimme yhteistyönä täytekakun. Äiti hoiti kakun täyttöpuolen ja tyttönen koristeli sen itse valitsemillaan karkeilla. Lisäksi herkuttelimme mansikka-tuorejuustotäytteisellä kääretortulla. Tyttö oli jo aikapäiviä sitten ilmoittanut laittavansa synttäreille päälle isosiskolle jokunen vuosi sitten ompelemani mekon. Taitaa olla tytön lempparimekko tuo mintunvärinen ja rimpsuhelmainen mekko. 

Parasta näissä lasten juhlissa on heidän vilpitön ilo. Kuinka on mukava saada leipoa ja laittaa omia juhlia. Miten jännittävää on odottaa vieraita. Ja kuinka jokainen lahja ja kortti tuottaa iloa. Sitä on mukava vierestä seurata. Omien pienten intoa ja iloa


Ihanaa sunnuntaipäivää!


28 kommenttia:

  1. Onnea pikkuiselle, meillä on kanssa vietetty juhlia oikein tuplasti kun poika täytti 18 ja tyttö
    12:)) oli ihana juhlia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat on aina mukavia :) Onhan niiden järkkäämisessä tietty oma hommansa, mutta itse ainakin tykkään siitä. Kiitoksia Jaana!

      Poista
  2. Onnea <3. Aivan ihania kuvia. Näistä tuli niin hyvä mieli ja innostus suunnitella omienkin tyttöjen juhlia :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat juhlat teillä ollut taas! Nuo mekkoset on kyllä niin kauniita ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttöset lempparimekoissaan <3 Kiitoksia Nanni!

      Poista
  4. Meilläkin juhlitaan piakkoin nelivuotiasta.. :) Ihanat juhlat teillä ollut, kauniita kukkia ja kuvia! Meilläkin kukkii joka paikka. Päivällä ihmettelin missä kaikki muovimukit on, kunnes löysin lastenhuoneesta pienen "kukkakaupan".. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä lapset ei ole vielä hoksannut viedä kukkia omaan huoneeseen (se kun tarkoittais meillä satavarmasti "vesivahinkoa" :O ), mutta keittiö ja terassi on kyllä kukitettu lasten toimesta :) Meillä on näköjään enempikin samanikäisiä lapsia ;)

      Poista
  5. Ihanaa juhlahumua olette taas viettäneet siellä. Parasta näissä on lasten aito ilo! 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, on niin hauska seurata miten pienet päivänsankarit nauttivat keskipisteenä olemisesta :)

      Poista
  6. Onnea nelivuotiaalle! Lasten synttärit on aina niin iloinen tapahtuma. :) Kauniist olet taas juhlat laittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja se on kiva itsekkin seurata lasten jännitystä ja iloa :) Kiitos Pikku Akka!

      Poista
  7. Aivan valloittavat kuvat! Ja suloiset tytöt mekoissaan <3 Paljon onnea 4 -vuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan kesäisiä kuvia! Paljon onnea 4-vuotiaalle tyttöselle! Kauniita ovat kyllä nuo ompelemasi mekot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Mekot on sekä tyttöjen että äidin lemppareita :)

      Poista
  9. Voi miten kauniit juhlat olet jälleen järjestänyt.
    Paljon Onnea 4- vuotiaalle ja aivan ihanat mekot! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia sinullekin Aidafoun <3 Lasten juhlia on aina niin mukava järkätä!

      Poista
  10. Todella kauniit juhlat, kaikki on niin ihanan kesäistä ❤ ! Onnea sankarille, hieman myöhässä tosin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti sankarin virallinen juhlapäivä on vasta parin päivän päästä , että ei se onnittelu yhtään myössä ole :) Me jouduttiin vaan pitämään juhlat vähän ennakkoon. Kiitoksia Hanna!

      Poista
  11. Myöhästyneet onnen toivotukset minultakin:) siellä on leivottu herkkuja, tehty kauniita kukkakimppuja ja pukeuduttu kauniisiin mekkoihin, ihanat juhlat toden totta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sankari kiittää :) Meillä oli kyllä ihanat juhlat! Kiitos Villa Pipo sinullekin!

      Poista
  12. Niin kaunista ❤️ Ihania kuvia, mekkoja, lapsia ja pikkuiset kesävarpaatkin siellä ❤️ onnittelut sankarille! Meilläkin juhlitaan nuorempaa tyttöä :)
    -Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Essi! Se on niin mukava seurata lasten intoa omista juhlista :) Mukavia juhlia teille <3

      Poista
  13. Onnea vielä jälkikäteen nelivuotiaalle! Synttäreissä ja niiden järkkäämisessä vaan on sitä jotain, vaikka ne joskus ressaakin. Ihanan näköistä teillä edelleen, silmä lepää jo kuvia katsellessa. Kaikki ihanat kesän kukkijat vaan kruunaa kokonaisuuden. Ihanaa kesää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Anni! Synttärit on aina mukavia ja erityisesti lasten synttäreitä on mukava laitella :) Ihanaa kesää myös teille <3

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥