perjantai 13. toukokuuta 2016

Tuunatut pöytäluutut ja rautalankasänky


Muistatteko tämän hiirikaksikon?
Nyt niiden tarina saa uuden, itsenäisen, jatko-osan.
Tämä kuvatarina kertoo hiirineidin aamupäivästä, jolloin hän sai veljensä ja ystävänsä kylään ;)

Entäs muistatteko myös nämä ja nämä virkatut pöytäluutut?
Arvaako kukaan miten hiiret ja virkatut pöytäluutut liittyvät yhteen!?
Minäpä voin kertoa...




Virkkasin tosiaan syksyllä meille bambuisia pöytäluutuja, mutta jostakin syystä ne ei meillä montaa kuukautta kestäneet vaan hiutuivat rikki. Osa niin pahasti, että niihin oli tullut jo kunnon reijät ennen kuin hoksasin edes koko asian. Harmittihan se, kun kauniit ja muutenkin kaikin puolin kelpo rätit menivät niin nopeasti hajoamaan. Alkuharmituksen laannuttua keksin käyttää hyödyksi rättien ehjät osat ja niinpä niistä syntyi ompelemalleni hiirikaksikolle (ja barbeille) muutama tyyny sekä peitto. Ja niistä EiIhanVieläPuhkikuluneistä- räteistä sai samaiset hemmot kotiinsa oivan virkatun maton sekä torkkupeiton. Ajattelin, jospa ne kestävät leikeissä paremmin, mitä pöytien pyyhinnässä! Ja miten minusta tuntuu, että homman pitäisi olla toisinpäin :O !




Innostuin myös kokeilemaan rautalankasängyn tekoa hiirille ja barbien lapsukaisille. Minulla taisi olla (öööh) hieman liian jäykkää rautalankaa, kun sormet verillä sitä sain taitella. Ei ollut mikään helppo homma ja sängystä tulikin ihan vinkura. Eikä se kestä kovin kovakouraista käsittelyä, joten se onkin ollut lähinnä hyllyllä koristeena. 



Pitihän sitä toki sänkyyn petivaatteet saada ja niinpä surautinkin aika kasan patjoja, muutaman peiton sekä tyynyjä tilkkulaatikon aarteista. Lapset olivat jokunen aika sitten pyytäneet, että tekisin barbeille petivaatteita ja nämä käyvätkin barbien lapsille kuin hiirillekin. Ja vaikka sänky majaileekin pääasiassa hyllyllä, niin petivaatteet on olleet kovassa käytössä. Patjakasa toimii ilman sänkyäkin loistavasti :)


Kivaa viikonloppua täällä piipahtaville
ja tervetuloa uudet lukijat joukkoon mukaan ♥


32 kommenttia:

  1. Suloisia hiirulaisia ja ompeluksia! Kyllä pitäisi itsekin kaivaa taas vaihteeksi tuo ompelukone esiin, kun olen virkannut koko kevään ja nyt sain tuon projektin viimein päätökseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Maria! Laitappa sun virkkuita sitten blogiin, kiva olisi nähdä mitä oot puuhaillut :)

      Poista
  2. Voi, miten suloista! Ihanaa sadunmaailmaa. Rentouttavaa ja kaunista. Tykkäsinpä hirmuisesti tästä jutusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta :) Kiitos Pikku Akka <3

      Poista
  3. Supersöpö sänky ja petivaatteet :)

    VastaaPoista
  4. Supersöpö sänky ja petivaatteet :)

    VastaaPoista
  5. Supersöpö sänky ja petivaatteet :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana hiiritarina ja hiirien maailma. 🐀🐁Kelpo petivaatteissa saavat köllötellä! Mukavia kuvakulmia ja kivaa kerrontaa, kiitos!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä hiirien nyt kelpaa, itsekkin mielellään pujahtaisin noin hempeiden lakanoiden väliin :) Kiitos sullekin Kaisu <3

      Poista
  7. Onpa harmi, ettei pöytäluutut kestäneet käytössä.. :( Mutta kauniita ovat hiirulaisten petivaatteinakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rautalankasänky on myös ihastuttava! :)

      Poista
    2. Kyllähän se harmitti kun pöytäluutut menivät hajoamaan. Ei tainnut olla kovin kulutuksen kestävää lankaa :/ Onneksi sentään keksin niille jatkokäyttöä! Kiitos Raisa!

      Poista
  8. Aivan ihania ja suloisia kaikki, mitä olet tehnyt. Hyvää jatkokäyttöä keksit liinoille! Minunkin rautalankasänky nukkekotiin on hieman vinkura, sovitaanko, että sellaisia niiden vähän kuuluu ollakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei tullut viskattua rättejä heti roskiin, niin hoksasin sitten jatkokäyttää ne lasten leikkijuttuihin. Joo, ehkä nuo itsetehdyt rautalankajutut jää aina vähän vinkuroiksi ;) Kiitos Krista!

      Poista
  9. Voi hyvänen aika, miten suloinen pikku sänky!! On siinä ollut vääntämistä, mutta aivan ihana se on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pizzicato! Minä muka ajattelin, että tuo sänky on helppo ja nopsa tehdä, mutta kattia kanssa :D Kyllä tuohon sai useamman tunnin tuhrattua aikaa!

      Poista
  10. Kerrassaan ihana rautasänky!!! On siinä ollut vääntäminen, kirjaimellisesti! Ja nuo hiiret!!!! En edes uskalla näyttää näitä kuvia meidän 3-vuotiaalle. Minulla tuskin kärsivällisyys riittäisi noin pieneen näpräämiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Nuo hiiret on sellaisia KoyhänKotiäidin Maileg-hiiriä ;D Oikeasti mun teki mieli testata pystyykö hiiriä tehdä kohtuu helposti itse. Suloiset niistä tuli, mutta en taida hiiriperhe ihan heti kasvaa, sen verran niissä oli näpräämistä :)

      Poista
  11. Oliko sulla kaavat hiiriin, vai kuinka teit? Sen verran upeita ovat, että mietin, pitäisikö itse kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mittailin aitoa Mailegin hiirtä ja piirsin siitä sitten kaavat. Pää oli vaikein saada järkevän näköiseksi ja kokoiseksi, mutta ei se kaavojen piirtely mitään rakettitiedettä ollut :) Kokeile ihmeessä :)

      Poista
    2. Ehkäpä vielä kokeilen. En kylläkään omista yhtään aitoa(kaan) hiirtä, mutta välikös tuolla 😂. Terv. Vielä köyhempi äiti 😂😂😂

      Poista
    3. Ehkäpä vielä kokeilen. En kylläkään omista yhtään aitoa(kaan) hiirtä, mutta välikös tuolla 😂. Terv. Vielä köyhempi äiti 😂😂😂

      Poista
    4. Mekin ollaan saatu tuo aito hiiri :D :D

      Poista
  12. Ihana sänky ja petivaatteet ja hiiret ja kaikki <3 Sinä jaksat aina näpertää kaikkea kaunista vaikka on vauvakin siellä ja monta muuta pientä. Ihailtavaa! Mulla on varmaan joku krooninen väsymystila, kun en jaksa innostua tekemään tuollaisia näpertelyä vaativia juttuja vaan ostan mieluummin kaupasta. Eikä meillä ole ollut pitkään aikaan edes vauvaikäistäkään :O Lapset olivat varmasti innoissaan näistä :) Niin söpöjä, että noillahan tekis mieli leikkiä itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän postauksen tuotokset oli itseasiassa "KäsitöitäEnnenVauvanSyntymää osa2", mutta en näköjään hoksannut/muistanut sitä tuolla mainita. Mulla on jäänyt tosi vähäiseksi kaikki kässäilyt viimeaikoina. Ei meinaa aika riittää omiin harrastuksiin, mutta onneksi onneksi jemmasta löytyi (ja löytyy vielä yksi) aikaisemmin tehtyjä kässäiyitä :D Sen verran elättelen toivoa omasta (ompeluajasta), että saisin tehtyä muutaman mekon vanhimmalle tytölle. Ne on olleet jo hyvän tovin leikattuna, mutta... Ehkä ne joskus valmistuvat :) Kiitos Kaaru <3 ps. Minä pääsin hiirillä vähän leikkimäänkin kun kuvasin niitä ;)

      Poista
  13. Suloisia juttuja olet tehnyt leikkeihin! Sänky on niin hurmaava. Tosi harmi, että liinat ei kestäneet tuon kauempaa käyttöä :(. Ne olisivat (ja ovat nyt peittoina :)) niin kauniita keittössäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Kyllä mua harmittikin kun luutut ei sen kauemmin kestäneet. Sen lisäksi, että ne oli kaupan luutuja paljon kauniinpia, niin ne oli myös verrattomomia käytösssä. No, onneksi en kerinnyt heittää niitä menemään, kun reiät huomasin :)

      Poista
  14. Niin söpöä, niiiin söpöä:) Ihania juttuja keksit pöytäluutuista. Harmaa tyyny osui heti silmään, aivan kuin päällinen olisi virkattu juuri tätä tyynyä varten:) Tyynyyn ja peittoon jaksoit näpertää vielä pitsikoristeet:) Suloinen myös sänky, siinä on ollut näpertelyä kerrakseen:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaan rätit keskiosa (ainut ehjä kohta) on tosi nätti ja siitä tulikin kiva tyyny. Tuolla kuviolla tulisi kyllä ihana tyynynpäällinen ihan oikean kokoisenakin. Hmmm... pitääpä laittaa muistiin talven varalle ;) Kiitos Villa Pipo!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥