lauantai 27. helmikuuta 2016

Neulottu vauvanpeitto



Se olisi taas lauantai ja viikonloppu! Kamalan nopsaan taas viikko hurahtanut!

Tuleva pienokainen sai uuden köllöttelypeiton, kun löysin kivannäköisen vauvanpeiton ohjeen Novitan sivuilta. Pakkohan sitä oli hilpaista lankaostoksille ja sieltä palasinkin kotiin unelmanpehmeiden lankakerien kanssa. Pikkuhiljaa alkoikin Dropsin Cotton Merino-kerät  muotoutua peitoksi.

Alkuun tuntui, ettei peitto meinaa edistyä ollenkaan, mutta nyt loppuviikosta otin kunnon neulomisspurtin. Liekkö iskenyt paniikki, että vauva kerkeää syntymään ennen peiton valmistusta vai mikä, mutta muutamassa päivässä sain tikutettua peiton viimein valmiiksi.


Olen monesti miettinyt, että ei minusta taida olla isojen töiden neulojaksi ja kyllä vaan tämä peitto vahvisti taas asiaa. Nyt varmaan joku siellä ajattelee, etteihän tuollainen vauvanpeitto ole isotöinen, mutta kun on tottunut tekemään vaan villasukkia ja pipoja ja niitäkin harvakseltaan niin... No, toisaaltaan onhan tälläinen peitto myös aika yksitoikkoista neulottavaa. Ja sitä paitsi malli oli minun neulontataidoilla myös aika hidasta tehdä. Mutta sentään sain sen valmiiksi! Ja ennen vauvan syntymää! Ja arvaatkaa vaan olenko tyytyväinen :)



Uutukainen vauvanpeitto sai jo aikamoisen kyydityksen pikkuneidin ansiosta.
Kauhea touho päällä typykällä. Peittoa heiteltiin edestakaisin sänkyyn ja lattialle.


Välillä oltiin kummitus ja peloteltiin isosiskoa.


Ja sitten hoidettiin apinaa ja pupua.

Sainpahan kerrankin hyviä tilannekuvia :D
Ja voi kun saisi edes osan tuosta energiamäärästä itselle!


Energistä päivää sinullekin :)

33 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä ihana peitto! Kudoin samanlaisen vaaleanpunaisena tytölle häntä odottaessani. Malli oli minustakin aika hidasta kudottavaa, mutta tosi kaunis valmiina! :) Suloinen tuleva isosisko siellä kiharoineen ja mekkoineen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria <3 Varmaan monet muuta mallit olisi saanut nopeammin valmiiksi, mutta tämä oli niin nätti, että tällä oli pakko tehdä :)

      Poista
  2. On kyllä kaunis peitto! Tuohon on niin suloista kääräistä sitten oma pieni tuhisija. <3

    VastaaPoista
  3. Kaunis,kaunis ja ihanan herkkä. Vaalea väri on ihana vastasyntyneen peittoon. Kyllä sinä ahkera olit, kun sait tämän valmiiksi ajoissa, hyvä kirittäjä siellä masussa sinulla :). Energiaa ja aurinkoa sinullekin sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Itsekkin tykkään (nykyään) vaaleista väreistä mitä tulee pieniin vauvoihin. Ne on ajattomia ja kauniita ja sitäpaitsi sopivat hyvin ihan pienille. Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle :)

      Poista
  4. Kauniin peiton olet tehnyt. Kun itsekin olen virkannut noita isoja torkkupeittoja niin kyllä välillä tuntuu, että työ ei edisty yhtään :)Mutta aina ne valmiiksi ovat tulleet. Ihastuttava pikkuneiti, taitaa olla kova hoitamaan myös tulevaa vauvelia :) Aurinkoista viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun peitot ovatkin muistaakseni paaaaljon isompia. Mulla teetti jo töitä tämän vauvanpeiton kanssa :D Neidille on ainakin kaikki nukkejutut ihan ykkösiä ja niillä jaksetaan leikkiä pitkiä pätkiä, että veikkaisin kans hänen olevan (vähän liiankin) innokas vauvaa hoitamaan ;) Kiitoksia Jaana ja mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  5. Kaunis peitto! Tässä näkee, ettei tarvita mitään ihmeellisyyksiä, kun on kaunis pinta neuleessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä tosiaan tarvita, monesti yksinkertainen on kaunenta <3 Kiitoksia naurispelto!

      Poista
  6. Kaunis peitto <3 Ja voi mitkä suloiset kiharat pikkuneidillä!

    Onnellista loppuodotusta, Eerika.

    VastaaPoista
  7. Niin ihana peitto ja hauskoja tilannekuvia! :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Huhhuijakkaa, tästä meidän rauhallisesta typykästä on kuoriutunut melkoinen menijä, varsinkin kun toinen on päättänyt, ettei tarvi joka päivä päikkäreitä.. :/ Kivaa viikonlopun jatkoa sinne teille!

      Poista
  8. Niin on suloinen peitto kyllä kerrassaan! Ja tuo sänky, matto, apina, pupu ja hiirulainenkin. Ja tietysti ihana touhukas neiti kiharoineen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi! Tuostä sängystä tykkään kyllä tosi paljon, samoin kuin typykästäkin :)

      Poista
  9. Voi miten ihana peitto ja mitkä tilannekuvat olet saanut ikuistettua! <3 Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita! On ne nuo pienet melkoisen vikkeliä tapauksia ja saa olla kyllä haukkana kameran kanssa, jos aikoo saada kuvia otettua :)

      Poista
  10. Suloinen peitto ja tuo lanka on kyllä aivan ihanan pehmeää! Mainioita tilannekuvia sait tulevasta isosiskosta napsittua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lanka oli yksi ihanimman tuntuista mistä muistan kutoneeni! Ihanan pehmeää, ei kutita ja toivottvasti on myös lämmin, kun puolet on kuitenkin villaa. Kiitos Pizzicato!

      Poista
  11. kyllä kannatti kutoa loppuun asti. Ihanan peiton vauva saa kyllä ♡ nämä ihanat vauvajutut saa kyllä vauvakuumeen aikaiseksi :D suloinen tuo typykkäkin. Ootko itse ommellut tytön mekon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D Tuo neulemalli on kyllä tosi ihana; ajaton ja kaunis! Tyttösen mekon olen ommellut aikanaan meidän keskineidille ja mallina on Mekkotehtaan Riine.

      Poista
  12. Hurmaavia tilannekuvia saitkin ikuistettua!!
    Niin sievä peitto ja kaunista muutenkin.
    Kyllä uuden pikkuisen nyt kelpaa tulla unilleen tuohon sänkyyn.
    Ja sisko ainakin taitaa olla innokas hoitaja!
    Voimia ja energiaa loppumetreille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin sain hauskoja tilannekuvia :) Pitäisi varmaan useammin olla kameravalmiudessa kun lapset touhuavat. Veikkaan, että tuleva isosisko on vähän liiankin innokas vauvan hoitaja, ainakin hän hoitaa ja hyysää mielellään nukkeja ;) Kiitoksia Susanna <3

      Poista
  13. Onpa ihastuttavan kaunis peitto <3. Tuon sisällä pienokaisella on kyllä lämpöinen olla. Onpa jännää odottaa uutista pienokaisesta <3. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Peitto on varmasti ihanan lämmin kun on puolet merinovillaa, puuvillapuolisko tuo siihen sitten varmaan sen pehmeyden. Saapa nähdä tosiaan milloin vauveli päättää syntyä. Meillä on puolet mennyt ihan tappiin yli ja olen vähän yrittänyt varautua jo henkisesti, että tämäkin tapaus menee :D

      Poista
  14. Onpa ihastuttavan kaunis peitto <3. Tuon sisällä pienokaisella on kyllä lämpöinen olla. Onpa jännää odottaa uutista pienokaisesta <3. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  15. Oooh, onpa siinä upea peitto pienokaiselle! ja miten hauskat tilannekuvat:) Peitto näyttää suuritöiselle, vaikkei neulomista ole kauheasti tullut harrastettuakaan. Itselläni menisi varmasti ikuisuus tuossa. Otit ihan kunnon spurtin ja valmistui juuri sopivasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mun taidolle peitto oli aika suuritöinen, kun eipä itselläkään ole tullut pipoja ja villasukkia suurempaa juurikaan tehtyä. (Joku enemmän neulova saattaa kyllä olla erimieltä ;D ) Mutta se tunne kun saa jotakin päähän, eikä sisu anna periksi lopettaa kesken... Tiedätkö :D Kiitos Villa Pipo!

      Poista
  16. Herkän kaunis peitto <3! Siellä on pienen tulokkaan kyllä ihana lämmitellä. Minäkin olen huono neulomaan mitään isotöisiä juttuja. En ole kyllä koskaan kokeillut, mutta pahoin pelkään, että kyllästyn aika nopeasti kun ei tule valmista hetkessä. Kuvat ovat aivan ihania, juuri parhaita tilannekuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Minustakin peiton malli on tosi kaunsi ja siksi halusinkin sen tehdä, vaikka se oli yksitoikkoista ja aika hidasta neulottavaa.

      Poista
  17. Todella kaunis peitto, ymmärsinkö oikein ohjeen että vaan toisessa reunassa neulotaan 5oikein mutta ei toisessa reunassa ollenkaa? 🤔
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje on jotenkin hassu noiden reunojen osalta, ihan kuin siinä olisi jäänyt laittamatta, että toiseenkin reunaan neulotaan 5oikein... Minä neuloin molemmille reunoille helmineuletta tuon ainaoikean tilalle. Kiitos Suvi K. :)

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥