Pikkutyttöjen huoneesta

Enpä olekkaan ennen tainnut kuvata pikkutyttöjen huonetta laajemmin. Nyt kun vihdoin löysin isomman pikkutytön sängyn yläpuolelle etsinnässä olleen hyllykön innostuin tarttumaan kameraan ja kuvaamaan huonetta vähän laajemmassa kuvakulmassa. Ja sitäpaitsi oikeastaan nyt syysauringon paistaessa matalalta huone on kaikista valoisimmillaan lattianrajassa olevan ikkunan takia tai oikeammin tällähetkellä ansiosta.

Lapset ja puolivaltakuntaa eli puolikas yläkerrasta on lasten käytössä. Rempatessa tuota isoa tilaa päätimme jakaa huoneen käytännön syistä kevyellä seinällä kahtia. Vähän erikoisen mallisiksihan huoneet tulivat ja pikkutyttöjen huone jää melkeinpä kokonaan vinon katon alle, Pikkutyttöjen huoneen kautta on siis myös käynti isompien kammariin, mikä näkyykin muutama kuva ylempää.

Huoneeseen mahtuu hyvin kaikki tytöille tarvittavat jutut ja leikkeihinkin jää hyvin tilaa. Isompi neiti nukkuu minun vanhassa päästävedettävässä sängyssä (joka on kylläkin ihan aikuisena ostettu). Ja pienempi köllii vielä pinnasängyssä, mistä ei nyt tullut kuvaa, kun sillä puolella huonetta ei sitten, lelujen lisäksi, juuri muuta olekkaan. Jossakin vaiheessa etsin huoneeseen punavalkoraidallista mattoa, mutta kun sellaista ei löytynyt niin heitin väliaikaisesti lattialle jemmassa lojuneen iloisen värisen räsymaton. Ja sen verran kivasti matto passasi huoneeseen, että punavalkoisen metsästys jäi. Tytön sängyllä olevan tilkkupeiton ja naulakossa roikkuvan Tilda-enkelin olen tehnyt vanhimman tytön ollessa ihan pikkuinen. Sillon tuli enemmänkin ommeltua Tildajuttuja. Valkoisen ja kellertavänruskea nallen olen taas tehnyt yläasteella ja ne löytyivät viime keväänä minun vanhemmiltani.

Olin jo laittamassa postauksen otsikoksi "vaaleanpunaisia unelmia", kun minusta tämä huone tuntuu niin vaaleanpunaisen hempukalta, mutta nyt kun näitä kuvia olen tässä katsonut, niin eipä tuolla mitenkään hirvittävän paljon vaaleanpunaista edes ole. Muutama pompom, tyynyt ja pikkuruinen verhontekele... Hassua miten sitä on mukamas kuvitellut huoneen niin vaaleanpunaiseksi :)

♥♥♥

Värikäs intiaanisyksy

Välillä saadaan nauttia intiaanikesästä, mutta mepä olemme viettäneet nyt intiaanisyksyä. 

Ja oikein värikästä sellaista. Meidän lähimetsään on nimittäin muuttanut kolme punanahkaa.

Nämä intiaanit eivät ole verenhimoisia taistelijoita (vaikka toisinaan keskenään sotajalalle sattuvatkin), vaan aika tavallisen säyseitä kavereita. He eivät metsästä eläimiä, vaan tykkäävät sienestää. Erään leikkijän innokas leikkipupun moukarointi sai jo kanssa heimolaisessa kauhun väristyksiä (sattuuko siihen pupuun, tuleeko siitä verta...) ja sen jälkeen intiaanit aikoivat vain kalastaa ja syödä sieniä eivätkä enää metsästää pupuja paistiksi.

Nämä inkkarit ovat vikkeliä jaloistaan. Eikä mielikuvituskaan tunnu käyvän jalkoja yhtään hitaammalla. He tykkäävät värkätä milloin mitäkin (kehen lie tulleet) ja erään innokkaan askartelutuokion päätteksi tultiin intiaanimaammolle näyttämään nukelle, öööh tarkoitan siis intiaanivauvalle tehtyä päähinettä. Muuten hyvä, mutta materiaaliksi oli leikelty yhden kirjan kansi... Pitäisiköhän minun luovuttaa koko perheen yleiseen käyttöön kaikki kartonkini :o

Lasten leikkeihin siis valmistui kauan suunniteltu intiaaniteltta kirpuilta jemmatuista retrolakanoista. Alkujaan oli tarkoitus tehdä siitä oikein tilkkuinen tapaus, mutta toteutusvaiheessa en jaksanut kuitenkaan enää alkaa silppuamaan kappaleita yhtään pienemmiksi. Tiipiin ompelin Kotivinkin sivuilta löytyneellä ohjeella. Inkkariteltan sisältä löytyy pari vanhaa pyyhettä, jotka on päällystetty samaisilla retrolakanoilla ja joista piti tulla myös tosi tilkkuiset, mutta ei tullutkaan kuin ihan pikkuisen tilkkuiset. Ja sivulauseena mainittakoon, että ne on tehty jo yli vuosi sitten. Näiden, tällä hetkellä majapeittojen nimeä kantavien, alustojen idea on napattu Kristalta.

Löysin jokunen aika sitten lankalaatikkoa siivotessa yhdestä pussukasta usean, joskus ehkä ala-asteen ylimmillä luokilla, tekemäni lankakorun. En muista, että olisin niitä ikinä käyttänyt ja (öööh) aika tovin ne on kulkeneetkin tarpeettomana mukana. Nyt annoin ne lapsille intiaanileikkeihin.

Intiaanipäällikön ja pienemmän intiaaniprinsessan kanssa askarreltiin heille 

omat inkkarikorut kotoa löytyneistä puuhelmistä sekä nahkasoiroista.

Intiaanipäällikön asun olen ostanut yksistä myyjäisistä jo jokunen aika sitten. 

Pitihän sitä sitten myös tyttöjen saada omat päähineet ja ne tein heille paksusta huovasta,

koristenauhasta, nahasta sekä puuhelmistä.

Kanttarelleja innostuin taas virkkailemaan yhdellä automatkalla ja niihin löysin ohjeen täältä. Tosin taas kävi niin, että ohjeella syntyi yksi ainokainen sieni ja loput ovat muunnelmia alkuperäisestä, kun en halunnut kaikkia sieniä prikulleen samannäköisiksi. Muut intiaanien lemppariherkut löytyvät muutama postaus alempaa. Yhden tatin joku herkkusuu oli jo ilmeisesti pistellyt parempiin suihin kun kuvausrekvisiitaksi ei löytynyt kuin kolme ruskealakkista, vaikka käännettiin puolikas huusholli porukalla ympäri.

Ei kait tässä tällä kertaa muuta, kuin HURJAN HAUSKOJA INKKARILEIKKEJÄ!!

UGH, olen puhunut!

Syysjuttuja

Taannoisella puolukkareissu no. kakkosella kerättiin tyttöjen kanssa marjojen lisäksi pari pussillista askarteluvärkkejä terassin syysistutuksia silmällä pitäen. Ulkoilun lomassa syntyikin muutama pieni jäkäläpallo ja -sydän. Sydän pääsi koristamaan ulko-ovessa olevaa risukranssia.

Metsästä löytyi kauniita jäkäläisiä oksia, joita törkin callunoiden kaveriksi vanhaan kattilaan. Ostin pitkästä aikaa terassille kanervia, mutta jo viikon päästä muistin miksi en ole niitä moneen vuoteen ostanut. Eihän ne meinaa kestää, ainakaan minun hoidossa, kovinkaan pitkään. Osa meni jo viikossa todella huononnäköisiksi ja niinpä kävin vielä ostamassa satsin callunoita jotka vaihdoin kanervien tilalle. Hyvin säilyneet kanervanoksat leikkasin ja laitoin nipussa ulko-ovessa olevaan kranssiin. Talven tullen ajattelin vaihtaa niiden tilalle havuja.

Maanantaina vielä kukkapenkissäni oli näin paljon silkkiunikoiden nuppuja...

ja hopeasyysvuokko oli aloittanut vihdoin kukinnan. Vaan niin vei pakkaspoika molemmat kukkaset. Kyllä harmitti, varsinkin syysvuokkojen kuolema. Punakosmoksen kukat sentään tajusin pelastaa sisälle maljakkoon, mutta jotenkin ajattelin syysvuokon kestävän yöpakkasia. Pitää yrittää muistaa napsia ensi vuonna nuput ja kukkaset maljakkoon, jos kukinnan aikaa on luvattu miinusasteita.

Luonto on nyt mahdottoman kaunis ja upean värinen. Muistakaahan nauttia!

Värikästä viikonlopun jatkoa

♥♥♥

Pöydän uusi ilme

Meillä on ollut punaisessa kammarissa tummanruskea pöytä ja toodella vanhat tummanruskeat tuolit. Tuolit olisivat kaivanneet kipeästi entisöintiä, sen verran huojuvia niistä oli ajan saatossa tullut. Satavuotiaat ja lapset eivät sopineet erityisen hyvin yhteen, eikä minulla ollut energiaa alkaa niitä korjailemaan, joten tuolit menivät kevätpuolella myyntiin. Minulla oli tehnyt pitkään mieli myös maalata pöytä vaaleammaksi ja nyt syksyn tullen uskalsin ja jaksoin viimein hommaan ryhtyä.

Vanha-vantosta tilasin elämäni ensimmäisen purkin paljon kehuttua JDL:n kalkkimaalia (sävy: soft cream), jolla ajattelin suditella pöydän. Vaikka monet kanssa bloggaajat ovat olleet sitä mieltä ettei kyseisellä maalilla maalattaessa tarvitse maalattavaa pintaa millään tavalla esikäsitellä annoin siitä huolimatta pöydän petsilakalle kyytiä hiomakoneella. Pöydän kannen hion siis lähes puupinnalle ja jalkojakin karhensin niin, että maali sai paremman tartuntapinnan.

Ja onneksi tuli hiottua pöytälevy kunnolla ja jalkojakin kevyesti, sillä niihin jalkojen reunakohtiin mihin hiomakone ei yhtänyt, ei maalikaan tarttunut niin hyvin mitä hiottuihin kohtiin ja ne vaativatkin pari ylimäämääräistä maalikerrosta, jotta koko pinnasta sai tasaisen. Litran pönikästä sain maalattua pöydän kolmeen kertaan ja ehdoton plussa oli maalin nopea kuivuminen. Eipä mennyt maalausurakkaan montaa päivää niin kuin normi kalustemaalilla olisi mennyt, vaan yhden päivän aikana sain kaikki kolme kerrosta maalattua. Maalia on myös mainostettu hajuttomaksi, mutta tälläisen herkkänenäisen oli pakko maalata ikkuna auki, sen verran maalista tuli katkua, mutta liekkö johtunut maalin nopeasta kuivumisesta vai mistä, maalin haju ei jäänyt kuitenkaan sillä tavalla koko taloon roikkumaan mitä niissä tavallisissa kalustemaaleissa. Eikä kalkkimaalin hajua voi myös tosiaankaan verrata normi kalustemaalien käryyn, se verran laimea se on niiden rinnalla.

Huomasin pöytää hiottaessa, että pöydän puun väri oli todella vaihteleva ja liekkö siitä johtunut, mutta en saanut pöydästä täysin tasaista, vaan ihan kuin puun tummemmat kohdat kuultaisivat haaleasti uuden pinnan läpi. Tarkkasilmäiset saattavat tämän ylemmän kuvan pöydänjalassa huomata mitä tarkoitan. 

Tilasin kalkkimaalin lisäksi JDL:n värittömän vahan, jolla vahasin vielä pöydän kansilevyt (purkki riitti juuri ja juuri pöytälevyjen vahaamiseen). Pöydän pinta kun joutuu lapsiperheessä kovalle koetukselle, vaikka tämä ns. parempi pöytä onkin. Ajattelin jalkojen sitten saavat kulua luonnollisesti, mutta jotenkin rupesi kuitenkin epäilyttämään jos ne alkavat kulua lasten toimesta liiankin luonnollisesti, niin käsittelin vielä kaikki loputkin osat Osmo Colorin värittömällä puuöljyllä. Ja voi olla, että kansilevy saa myös jossakin vaiheessa vielä osmon pintaan.

Mutta summasummarum... Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Koko huone avartui ja valostui silmissä. Pöytä sai mielestäni kauniin pinnan. Ihanan mattaisen ja karhean. Ja jos vaan kalkkimaali päättää pysyä pöydän pinnassa tulen ehdottomasti tätä vast'edeskin käyttämään.

Nyt haaveilen löytäväni pöydän ympärille valkoisia, vanhoja puutuoleja. Ei haittaa vaikka ne olisivat kaikki eriparia ja valkoiseksikin ne voi itse maalata... Kukkamaljakon alla olevan tuolin löysin kesällä ja sen fiksasin loppukesällä käyttökuntoon eli siis poistin järkyttävän vahakankaan ym. moskan istuinosan päältä ja maalasin koko tuolin valkoiseksi.

Tästä näette pöydän ennen ja jälkeen maalausta. Mitäs olette mieltä lopputuloksesta?

Ennenkuvassa pöydän toinen jatkopala on poissa ja sen takia pöytä näyttää siinä ihan nysältä.

Tästä vielä ennen kuvaa olkkarista päin kuvattuna. 

Siellä näkyy myös vanhat tuolit. Pidin usein ennen pöydällä vanhaa pitsilakanaa liinana.

Ja tässä pöytä maalauksen jälkeen samasta paikasta kuvattuna.

Vielä sai ulkoa koottua kukkakimpun. Viimeiset syysleimut, ruusut, muutama syyshortessian oksa, lumihiutaleet sekä punakosmokset toivat vielä tuulahduksen menneestä kesästä. Tästä kimpusta pääsin nauttimaan reipas viikko sitten. Tänä iltana kävin vielä pelastamassa viimeiset punakosmokset pakkasen kynsistä maljakkoon. Ne kun eivät tahdo sietää edes pientä miinusastetta ja meillepäin on luvattu yöpakkasia. Hrrrr!!

Kuulisinpa mielellään muiden kokemuksia kalkkimaalista? Hajusta, peittävyydestä, pysyvyydestä...? Onko kukaan maalannut sillä tälläisiä isoja pintoja, miten on toiminut? Jne...?