lauantai 28. marraskuuta 2015

Tomaatti-basilikaleipäset


En malta olla jakamatta teidänkin kanssa meidän viimeajan herkkua. 
Nimittäin tomaattibasilikaleipiä. 
Eli tuunattuja tavis sämpylöitä. Nami, niin herkkuja just tuoreeltaan ja lämpöisinä, 
mutta eipä meillä ole pakkaseenkaan ne muutamat leivät jääneet mitkä on välillä sinne joutuneet.



HELPOT SÄMPYLÄT

1 litra kädenlämpöistä vettä
2 pkt hiivaa
8 dl kaurahiutaleita
2 tl suolaa
4 rkl öljyä
12-14 dl (erilaisia) jauhoja

1. Liota hiiva veteen. Lisää kaurahiutaleet ja jätä seos lämpimään 30 minuutiksi. 
(Itse laitan altaan pohjalle muutaman sentin tulikuumaa vettä ja kulhon sinne.)

2. Sekoita taikinanalkuun suola ja öljy sekä osa jauhoista. Lisää loput jauhot taikinaan vaivaten. 

3. Pyörittele taikina saman tien sämpylöiksi. Kohota valmiit sämpylät.

Herkkua ihan perussämpylöinäkin, mutta kivaa vaihtelua saat kun voitelet kohotet sämpylät oliiviöljyllä, 
upotat leipiin puolikkaita minitomaatteja, ripottelet päälle silputtua basilikaa sekä juustoraastetta 
(ja ripauksen suolaa).

Litran taikinaan kuluu noin
2 rasiaa minitomaatteja
1/2- 1 ruukku basilikaa
4 dl juustoraastetta
 oliiviöljyä (sekä ripaus suolaa)

Sämpylät paistetaan 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Ja tuosta lirtan taikinasta olen leiponut yleensä n. parisen kymmentä isohkoa leipästä.


Loppuun vielä vinkki kaikkille herkkusuille, nimittäin kielen mennessä vievistä donitseista.
Ostin koemielessä donitsipellin ja googlessa törmäsin tähän ohjeeseen. Ohjeella tulee muuten aivan älyherkkuja donitseja ja niitä on vielä kaikenkukkuraksi aivan liian helppo tehdä. On tullut taas vähän herkuteltua ;) Suosittelen testaamaan!!
Ja toinen donitsipeltikin oli pakko käydä hakemassa, kun yhdellä ei kovin pitkälle pötkinyt ;)

Nyt pidemmittä puheitta me hilpastaan miehen kanssa jouluostoksille, jännää!
Herkullista lauantaita!!
Huomenna päästäänkin sytyttämään ensimmäinen kynttillä

18 kommenttia:

  1. Voi apua, mitä herkkuja siellä on leivottu! :) Donitsipellistä en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta nyt kyllä tekisi sellainen mieli hankkia. Ei vain oikein sovi yhteen näiden loppujen sitkeiden raskauskilojen karistamisen kanssa. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli donitsipelti pitkään ostoslistalla ja nyt raaskin sellaiset hankkia kun ne oli tarjouksessa paikallisessa marketissa. Pitkään mietin, että onkohan ne nyt sellaisia, että niitä tulee tosiaan käytettyä, mutta veikkaan ettei ne nyt käyttämättömäksi jää :) Eikö muutama donitsi mene samaan syssyyn kuin muut joulunajan herkut ;D

      Poista
  2. Ai miten herkullisen näköisiä sämpylöitä! Täytyypä varmaan nuita donitsejakin kokeilla kunhan sen pellin saan hommattua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just eilen lämmitettiin miehen kanssa iltapalaksi pakkasessa olleet viimeiset sämpylät, pitää siis leipoa joku päivä uusi satsi :)

      Poista
  3. Tässhän ihan herahtaa vesi kielelle taas! :)

    VastaaPoista
  4. Nami, herkullisen näköisiä nuo tomaatti-basilika leipäset, kiitos kun jaoit ohjeen. Kokeilen
    Varmasti niitä :)) en ole aikaisemmin kuullutkaan donitsi pellistä, taidan hankkia sellaisen myös ja tehdä herkullisia
    Donitseja. Kivaa lauantai-iltaa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, ainakin meidän poppoo tykkää niistä tai siis noista molemmista :)

      Poista
  5. Nam, mitä leipiä! Ei kelpais meillä muille, mutta voishan pakkaseen tehdä muutaman ihan vain itseä varten.. :) Näyttääpä tosi hyviltä nuo donitsitkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä muksut on oppineet syömään tomaatteja kun ovat parina kesänä saaneet omat tomaatin taimet ja kasvattaneet itse omat herkkunsa. Eihän itse kasvatetut voi olla pahoja ;) Tosin kyllä vieläkin saattaa välillä kuulla narinaa, mutta luulen, että se on vaan sellaista kun pitää muuten vaan narista jostakin...

      Poista
  6. On kyllä herkullisen näköisiä nuo tomaatti-basilika leipäset ja donitsitkin näyttävät ihanalta <3 enpä olekaan ennen kuullut donitsipellistä, tuohonhan täytyy tutustua! Kiitos ohjeista, menevät kyllä kokeiluun molemmat jonain päivänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut kyllä huono ostos olleenkaan nuo pellit. Tuolla suklaapossun sivulla oli myös vinkki, että donitseja voi tehdä tavis muffinipeltiin ja sitten omenaporalla tekee niihin reiät. Ei ehkä tule niin kauniita, mutta taatusti yhtä hyviä :)

      Poista
  7. NAM! Nuo donitsit! Ikinä en ole donitseissa onnistunut. Onnistuisinkohan tuolla reseptillä. Voisinpa joskus testata.
    Noita leipäsiä taidan tehdä ensi viikolla joku päivä Koululaisille päivävälipalaksi, Kiitos vinkeistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sulla on donitsi- tai muffinipelti niin luultavasti onnistut :) Tuo suklaapossun resepti vaatii jonkinmoisen pellin, kun taikinasta tulee sen verran löysää, mutta just tuohon Kaarulle kirjoitin, että sivulta löytyy vinkki myös muffinipellin käytöstä donitsien tekoon.

      Poista
  8. Herkullisen näköisiä leipäsiä. Voi ei, meillä varsinkin perheen miehet tykkäävät donitseista, maistuu ne kyllä meille muillekin :D. Pitääpä käydä ohje kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ne onkin ;) Ja donitsit on myös herkkuja ja niitä on vielä niin nopsa tehdä. Onko se sitten hyvä vai paha!? :D

      Poista
  9. Kiitoksia ohjeesta, näitä kokeilen varmasti! Ihania herkkuja ❤ .

    VastaaPoista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥